Bilehile ja hiippari/ yoonmin VALMIS✅

8.

ㅍjiminㅍ

Yö oli vaihtunut aamuun ja nojailin tuolini selkänojaan katsellen Yoongin väsyneitä kasvoja.

Lääkäri oli laittanut Yoongin kuntoutukseen muistinsa takia. Joka tarkoittaisi, että Yoongi vietäisiin luotani pariksi kuukaudeksi pois.
Millä tavalla se muka auttaisi häntä taas muistamaan minut?

Yoongin puhelin oli levännyt pöydällä jo jonkin aikaa.
Mieleeni ei ollut edes tullut lurkkia pojan yksityisasioita puhelimesta, kunnes siihen kilahti viesti.

Soohyang;

Hei Yoongi! Tuli pieni este, joudun lähteä jo tänään takaisin Sydneyyn, emme ehdikään nähdä. Toivottavasti tapaamme vielä joskus.

Viesti sai kyynelkanavani kirvelemään.
Kuka tuo tyttö oli?
Tajusin vasta nyt, enhän minä tiennyt Yoongista oikein mitään.
Entä jos hänellä olikin tyttöystävä?
Australiasta?
Vaikka kysyisin asiaa, tuskin poika muistaisi sitäkään, mutta aina voi yrittää.

Nälkä hipoi vatsaani, joten päätin hakea sairaalan kioskista aamupalaa.
Matkalla soitin kouluun, että olisin kipeä enkä tulisi pariin päivään kouluun.

Kävelin takaisin Yoongin huoneeseen, jossa tuo suloinen poika olikin jo herännyt.

"Huomenta Yoongi.."

"Ai huomenta J-jimin?"

Oman nimeni kuuleminen tuntui hyvältä.
Mitä jos muisti olikin palautunut, tai sitten hän vain muisti eilisen esittelyni.

"Saitko nukuttua? Sattuuko johonkin?" Hätäilin.

"Kaikki on hyvin, ei tarvitse huolehtia." Yoongi vastasi.

Päätin kokeilla kysyä tytöstä ja kyllähän Yoongilla hänestä kerrottavaa oli.
Hän muisti tytöstä kaiken, minusta ei mitään.
Vaikka se tuntui pahalta, ymmärsin että hän muistaa asioita menneisyydestä, ei nykyhetkestä.

"Teidän piti tavata, Soohyang laittoi viestiä."

"Sä katoit mun puhelinta!?" Yoongi karjui.

"Anteeksi, sulle tuli viesti ja aattelin kattoo sen. Oon tosi pahoillani"

Ojensin puhelimen Yoongille joka näppäili viestin perille.
Kiinnostus heräsi, mutta tuskin se minulle kuuluu, kertoiko Yoongi mitä on käynyt, vai selittikö hän ihan puuta heinää.

₩₩₩

Ilta alkoi hämärtää, ja olin kävelemässä kohti kotia.
Yoongi oli siirretty jonnekkin hoitolaan, jossa häntä kuntoutettaisiin muistin kanssa kolme kuukautta.

Joten, kolme kuukautta ilman Yoongia.
Hän joko unohtaa minut kokonaan, ellei hoitaja anna minun tavata poikaa.

Miehestä joka aiheutti kolarin, ei ole kuulunut.
Poliisi hoiti asian kuin parhaaksi näki.
Kai Yoongi jotain korvauksia sai, pari sataa jos ei muuta.
Nyt ajan vain pitäisi mennä nopeaa, kuitenkin tärkeintä oli että Yoongi tulee kuntoon ja muistaa taas.

Saavuttua kotiin rojahdin sängylle, suljin silmät ja vaivuin uneen.
Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

₩₩₩

"Kauheaa, ja anteeks ku en tullu kattoo sitä, tai ees sun tueks." Hoseok sepitti koulun käytävällä.
"Ei se mitään, Yoongi kuitenkin on nyt kuntoutukses ja se tulee kuntoon, ainakin toivotaan niin." Mumisin.

Koulupäivä oli raskas.
Onneksi Hoseok jaksoi piristää, vaikka Yoongi painoi mieltä joka sekunti.

Jouduin parin opettajan kanssa keskustelemaan Yoongin tilanteesta, kuitenkin kun siitä eniten tiesin, ellei lääkäreitä ja hoitajia lasketa.

Kotiin päästyäni jäin vain tuijottelemaan mustaa tv:n ruutua.
Haistelin vilttiä, jossa oli Yoongin ominaistuoksu ja toivoin saavani pojan pian takaisin luokseni.
Voisimme aloittaa alusta kaiken ja tutustua uudelleen.
Olisi ihana vain käpertyä Yoongin viereen kylmänä syksyisenä yönä ja nauttia hänen lämmöstään.
Nyt se oli mahdotonta, poika oli ties missä hoitolassa, ja minä olin mitätön mytty hänelle.

Tää meni niin huonoon suuntaan ton muisti hommelin takia 😥
Yritän saada sen pois alta nopeesti jos päästäis johonki suuntaan tässä tarinassa 🙄
Joo oli taas vähä lyhyehkö, anteeksi :/