I'll never forget you

•Part 11•

*Skip 1 viikko*

~Ava nk~
Oon ollu jo viikon kotona paskan olon takia, en voi mennä kouluun, kun Violet ei ole siellä eikä siitä ole kuulunut mitään. En ole avannut kenenkään viestejä, laittanut striikkejä, koskemut ouhelimeen vain sen verran ja katsonut onko Violetilta tullut mitään, mutta eipä ole näkynyt eikä kuulunut. Olen joka ilta itkenyt itseni uneen ja toivoen aamulla näkemässä Violetin nimen näytössäni. En edes halua nähdä kuvia meistä nyt, kun alan itkemään. Olen juuri ja juuri syöny lusikallisen ruokaa per päivä ja muuten vain pysynyt visusti sängyssäni peiton alla itkemässä ja miettimässä elämää. Luke ja Benjaminkin ovat yrittäneet saada minua kiinni, mutta tuloksetta. Olen etääntynyt someista kokonaan niin pitkäksi aikaa, että Violet herää, ettei kukaan tule kysymään mitään tuohon liittyvää minulta. Senkus kysyvät Lukelta ja Benkulta, mutta eivätköhön hekin ole tarpeeksi fiksuja ettei kerro Violetista ja siitä kolarista yhtikäs mitään kellekkään.

"Ava tuletko syömään?" Äiti huutaa keittiöstä. En vastaa mitään. Puhelimeeni tulee viesti. Katson nopeasti kuka se on, Luke... En avaa. Katson nopeasti kellon ja päivän. Sunnuntai ja kello on jo 16.05. Siitä on viikko kun olen viimeksi nähnyt Violetia tai edes kuullut tuosta mitään, silloin se olisi kunnossa, en olisi viikko sitten uskonut olevani tässä tilanteessa ikinä, odottamassa violetin heräämistä, tuon hengen takia itkemistä. En olisi ikinä uskonut rukoilevani toivoa taivaasta, mutta nyt sen teen. Rukoilen että Violet selviäisi ja heräisi pian, en pysty jatkamaan ilman tuota.

Kello liikkuu todella hitaasti eteenpäin, mutta viimeinkin kello on 20.30. Olen todella väsynyt taas. Katson vielä kerran ilmoitukset läpi, ei mitään Violetilta. Voin alkaa nukkumaan, kuten koko viikon olen nähnyt, näen varmaankin taas unta missä menetän Violetin enkeleiden vietäväksi taivaan kauneimmaksi enkeliksi.

Kuulen puhelimen soivan, avaan silmäni ja nousen puhelimeni luokse. Luke soittaa. Pyöräytän silmiäni ja vastaan. "Niin?". "VIOLETIA ON ALETTU HERÄTTELEMÄÄN!!" Luke huutaa puhelimeen. Silmäni alkavat kostumaan. "Ja pääset myös näkemään tuota tänään" Luke jatkaa. Olen sanaton, silmäni vuotavat onnesta, Violet on herännyt. "Mistä sä kuulit?" Kysyn. "Benjaminilta, Violetin äiti oli soittanut sairaalasta Benjaminin äidille ja laittanut kuvan Violetista." Luke vastaa. "Selvä, kiitos rakas" sanon. "Rakastan sinua, Ava" Luke sanoo. " Nähääks me tänää siis kyssillä?" Tuo vielä kysyy. "Ehkä" vastaan. "Moikka rakas" sanon ja suljen puhelun. Ääääääää Violet on herännyt, en kestä!!!
Hyppään nopeasti pois sängystä ja lähden kiputtamaan suihkuun.

Kun olen pääsdyt pois suihkusta, laitan äidille viestiä "ÄITI!!!! Violet on heränny!!! Ja pääsen tänään sen luo sinne kyssiin, jos vaa viet mut sinne siis?" Kirjoitan ja lähetän viestin. Otan kaapista mustat farkut, nilkka sukat sekä viininpunaisen villapaitani. Sain juuri puettua ja kiedottua pyyhkeen hiuksiini kun äitini vastaa "Okei, hyvä että tuo on herännyt, tottakai vien sinut heti sinne kunhan pääsen töistä" tuo vastaa. "Juu" vastaan ja laitan puhelimen pois. Vien pyyhkeen suihkuun ja tepsuttelen keittiöön jääkaapille. Otan sieltä maitoa, voita ja juustoa. Kaapista otan kahvikupin, joho kaadan kahvia ja maitoa. Otan kaapista leipäpussin ja sieltä kaksi leipää. Voitelen ne ja laitan niihin juustoa. Alan syömään ja juomaan aamupalaani. Kun olen viimeinkin syönyt matkaan huoneestani hakemaan meikkipussiani ja hipsin vesssan meikkaamaan. Laitan perus ripsarin ja huulikiillon. Hiukset harjaan ja jätän ne auki.

Istun äidin auton etupenkillä matkalla kohti kuopion sairaalaa. Pian pääsisin näkemään rakkaani. Olen kaivannut tätä niin paljon. "Minulla on niin kova ikävä Violetia." Sanon. "Muista Ava rakas, Violet on vasta herännyt ja hän voi olla todella huonossa kunnossa. Se näky voi sattua nähdä hänet makaamassa siinä sängyssä koneissa kiinni." Äiti sanoo. "Kyllä minä kestän sen." Vakuutan äidilleni. "Ja kun Violet pääsee pois sieltä, parantumisessa voi mennä pitkän aikaa, joten sinun on vain oltava maltillinen ja annettava tuon toipua rauhassa" Äiti sanoo. Nyökkään vain.

Viimeinkin olemme päässeet ajamaan kuopion sairaalan parkkihalliin, etsimme vapaata parkkipaikkaa. Viimeinkin tuo löytyy. Laitan viestiä Lukelle. "Missä olette?" Ei mene kuin hetki ja tuo vastaa. ""Pää aulassa, tässä kahvion lähellä olevilla penkeillä". "Juuu, tuun siihen uha just" vastaan. "Mä meen hiukan kiertelemään" äiti sanoo ja nyökkään tuolle. Lähden melkein juoksemaan kohti pää aulaa. Sairaalan isot pääovet aukeavat edessäni ja saavun aulaan, jossa Benjamin ja Luke jo istuvat. Nuo näkevät minut ja nousevat nopeasti sohvalta ja tulevat luokseni. Halaan Lukea ja huomaan Benjaminin silmistä surua, nukkumattomuutta ja iloa. Silitän tuon olkapäätä, joka saa tuon hymyilemään. "Missä Violetin huone on?" Kysyn. Luke ja Benjamin lähtevät kuljettamaan minua kohti tuota ovea. Pysähdymme oven takana. "Se on tuo" Benjamin vastaa. Hengitän syvään ja astun lähemmäs ovea. Koputan huoneen oveen ja avaan oven rauhallisesti....

×××××××

;))) Kommentoikaas alle miten teidän tunteet heräs pintaan tässä osassa. Kertokaa myös mielipiteenne ja liketkää :Dd