Give me love

6. Luku

Jee, sain pari kommenttia edelliseen lukuun, kiitos niistä :3 Tässä luvussa pari kirosanaa, jos joitain teistä ne häiritsee.

Harry

Heräsin auringonvaloon, joka paistoi verhojen raosta huoneeseeni. Louis ei ollut vieressäni, mutta kuulin kolistelua alakerrasta-hän varmaankin kokkasi aamupalaa.

Nousin sängystä hitaasti venytellen. Katsahdin kelloa, joka näytti miltei kymmentä, olin nukkunut siis kymmenisen tuntia, harvinaista minulle. Nukun vain kuusi tai seitsemän tuntia yössä, joka kylläkin riittää minulle.

Olin näyttettävästi nukkunut farkut jalassa, joten vaihdoin ne mukavampiin college-housuihin. Katsoin itseäni peilistä ja siirsin pari kiharaa naamaltani muiden joukkoon. Kävelin portaat alas ja keittiöstä kuului kolinaa.

-Louis? kurkkasin keittiön ovensuusta.

-Ai, huomenta. Mä laitoin meille aamiaista, Louis osoitti pientä, puista ruokapöytää, joka oli varmasti ollut meillä ainakin viisitoista vuotta. Pöydällä oli kaksi lautasta, kaksi juomalasia, kaksi haarukkaa ja veistä. Molemmilla lautasilla oli paistettua kananmunaa ja pekonia, laseissa appelsiinimehua.

-Voi kiitos, rakas, ei sun ois tarvinnu, sanoin ja halasin Louista.

-Arvaa mitä yön aikana on tapahtunut? Louis kysyi hiljaa.

-Mitä? Kerro? Onko sattunut jotain vakavaa?! kyselin hädissäni.

-Ei, hassu, Louis avasi keittiön rullaverhon ja auringonvalo tulvi sisään. Lunta. Koko maa oli paksun lumikerroksen alla.

-LUNTA! huusin riemuissani ja juoksin eteiseen. Puin nopeasti kengät jalkaani, avasin ulko-oven ja hyppäsin kynnyksen yli kuistille, mutta tulin nopeasti takaisin sisälle, koska ulkona oli varmaan kymmenen pakkasastetta ja minulla oli päälläni vain lökärit ja t-paita.

-Voidaan mennä aamupalan jälkeen ulos, Louis sanoi ja hymyili.

Söimme aamiasta hiljaisuudessa, lukuunottamatta aterimien kilinää osuessaan lautaseen.

-Louis.. aloitin.

-Onhan sulla kaikki hyvin?

-On, loistavasti, Louis hymähti.

Katsoin tätä hiljaa katseella, jolla yritin viestiä: "Eipäs ole" tai "Oletko varma?"

-Mitä? tuo kysyi olkiaan kohottaen.

-Ei ole. Tai ei ainakaan ole ollut, sanoin ja vein astiani lavuaariin.

-VOI JUMALAUTA HARRY, MÄ EN HALUA PUHUA SIITÄ! Louis nousi nopeasti pöydästä kaataen samalla juomalasinsa ja pöytä ui appelsiinimehussa. Louis juoksi yläkertaan ja pamautti oletettavasti vessan oven kiinni, koska pamauksen jälkeen kuului napsahdus lukosta.

Louis

-Miksi Harryn piti olla niin huolehtivainen? ajattelin istuessani vessan lattialla. Muutamat lämpimät kyyneleet virtasivat silmäkulmistani pitkin poskiani ja putosivat lopuksi housuilleni. Ovelta kuului koputus, johon en vastannut mitään.

-Louis? en vastannut.

-Louis pliis, Harry kutsui minua uudestaan, en vastannut.

-LOUIS ÄLÄ VIITSI OLLA LAPSELLINEN, Harry karjui ja löi ovea. Nousin ylös, kävelin oven eteen, avasin lukon ja tartuin ovenkahvaan, jonka käänsin alas ja katsoin itkuista Harrya.

-Onko masennuksessani mielestäsi jotain lapsellista? kysyin katsoen häntä suoraan silmiin.

-E-en mä sitä tarkoittanut. Vaan-

-Tarkoitit. Nähdään koulussa maanantaina, Harold, sanoin ja kävelin Harryn ohi alakertaan ja sieltä eteiseen.

-Louis, älä mee, Harry aneli kun puin punaisia, hieman kulahtaneita Vansejani jalkaan ja mustaa talvitakkia päälleni.

-Ja miksiköhän mun pitäisi jäädä? kysyin ja nostin katseeni. Näin sumeasti kyynelten takaa, joten pyyhkäisin ne takkini hihaan.

-Koska oot mulle tärkee. Mut käyttäidyin inhottavasti, joten ymmärrän jos et haluu enää nähä mua.

-Harry.. aloitin ja otin tämän kädestä kiinni ja johdatin hänet olohuoneen sohvalle istumaan.

-Musta tuntuu, että me edettiin liian nopeasti. Tai siis.. Ollaan tunnettu vasta reilu viikko, ja käyttäydymme kuin olisimme suhteessa. Ymmäräthän? Haluan olla sun kanssa, mutta ehkä vielä kavereina, okei?

-Okei, Louis. Harry sanoi ja hymyili hiukan.

-Koska jos me edetään liian nopeasti, se voi pilata meidän suhteen-jopa kavereina.

-Joo, mä ymmärrän, Harry nyökkäsi. Levitin käteni ja otin pojan halaukseeni.

-Oot rakas, kuiskasin tämän korvaan. Mut mun on pakko mennä, mulla on paljon koulujuttuja vielä ennen lomaa.

-Okei.. Harry sanoi alakuloisesti.

-Mut usko mua, en oo enää vihanen, hymyilin. Harry hymyili takaisin ja hän saattoi minua pienen matkan kun kävelin kotia päin.

Tästä tuli TOSI lyhyt, anteeks :c yritän panostaa joululomalla tähän enemmän, koska tällä hetkellä (niin kliseiseltä kuin kuulostaakin) niin mulla on ihan hirveä kiire koulussa. Mulla on vielä neljät kokeet, mut ens viikolla alkaa joululoma ❤️