The Universe Hates Me / Drarry Fanfiction

osa 1

Dracon P.O.V

Istuin hiljaisuudessa ruokapöydässä äitini kanssa. kesäloma oli lopuillaan ja kaipasin jo  kovasti takaisin tylypahkaan. Kotona elämä oli aina niin... rajoitettua. Nyt tilanne oli kuitenkin hiukan parempi kuin normaalisti...

Vaikka en sitä koskaan olisi myöntänyt tai sanonut ääneen, olin iloinen siitä, ettei isäni ollut enää kotona. Kiitin hiljaisesti mielessäni Potteria, vaikkei hän mua tahalteen isältäni pelastanut... En ole mikään idiootti. Se oli ilmiselvää, että Potter vihasi mua. Enkä mä sitä syytäkään... Voin myöntää, että oon ollut aikamoinen kusipää.

Huokaisin hiljaisesti ajatellen sitä, miten Potter tuskin koskaan lopettaisi mun vihaamista. Ehkä se oli vain kohtalon tapa näyttää, etten ansaitse Potterin kaltaisia idiootteja ystäväkseni.

---

Makoilin sängylläni lukien uutisia. Ei mitään uutta tietoa Potterista... En voinut vieläkään ymmärtää, miten se typerys joutui niin paljon ongelmiin. Blaise sanoi kerran, että Potter olisi taikonut Professori Snapelle viikset ja saanut koko loppuvuodelle jälki-istuntoa. En tiedä pitäisikö minun uskoa sitä. Ehkei sillä ole väliä, kyseinen huhu ei ole edes hulluimmasta päästä! Tosissani mietin, miten Potter on vielä elossa... Hetken lueskelun jälkeen nukahdin..

---

Heräsin naisen kimeään ääneen.

"Herää jo!"

Avasin silmäni, mutten nähnyt mitään. Mitä ihmettä oikein on tapahtunut?! Miksi on niin pimeää ja kuka tuo nainen on?!  Ajattelin paniikissa. Se ei ilmiselvästi kuulostanut äidiltäni!

Yhtäkkiä vieressäni oleva ovi aukesi ja pieni... makuuhuone? (joka oli aivan liian pieni huoneeksi!!!) täyttyi valolla. Yritin katsoa ympärilleni totutellessani kirkkauteen. Hetken tutkiskelun jälkeen huomasin pienellä hyllyllä mustat pyöreät silmälasit. Aivan kuin Potterin lasit. Hassua.

"Mitä sinä siellä hidastelet, poika!" Kuului nyt miehen ääni. 

Lähdin pienestä huoneesta, vain huomatakseni, etten voinut nähdä mitään! Koko kehoni alkoi tärisemään paniikissa. Yritin miettiä selityksiä tälle tilanteelle, kun menin takaisin huoneeseen etsimään  silmälasit, mitkä näin aiemmin.

Vihdoin lähdin huoneesta, silmälasien kera ja katsoin ympärilleni. Talo oli hyvin pieni ja jästimäinen. Minne olin oikein päätynyt? 

Katsoin käsiäni ja huomasin, että ne olivat täynnä mustelmia. Mikä selittikin oudon kivun tunteen. Silloin huomasin, että ihoni ei ollut enää niin kalpea kuin ennen. Hiukseni tuntuivat myös pörröisiltä ja olivat eri pituiset kuin aiemmin. Aivan kuin olisin vaihtanut kehoa jonkun kanssa!

"Mikä sinulla oikeen kestää! Luulisi, että viime kerrasta jo opit, että luuhustelijat ei tässä maailmassa pärjää, saati sitten minun talossani!" Mies huusi ja tuli luokseni. Hän oli todella suuri ja lihava. Hänen tulipunaiset kasvonsa vääntyivät hyvin erikoiseen ilmeeseen. Hän oli luultavasti todella vihainen. Mies otti minua kädestä kiinni ja raahasi mut keittiöön. Silloin näin laihan naisen ja pulskan, luultavasti ikäiseni, pojan. Poika virnisti nähdessään minut. 

"Vihdoin! Näitkö taas unia poikaystävästäsi, häh? Helvetin friikki!" Poika huusi. 

"Öh- En?" Järkytyin kun kuulin ääneni. Se oli aivan samanlainen kuin Potterin!

"Töihin siitä!" Mies sanoi ja tönäisi mut sivuun. Olin pulassa. En tiennyt yhtään, mitä mun pitäisi tehdä! 

"Mitä mun pitää siis-"

"Oletko menettänyt muistisikin! Ota imuri ja imuroi koko talo, niin kuin joka hiivatin torstai aamu!" Mies huusi ja osoitti erikoista vehjettä. Se oli laatikko johon oli yhdistetty jokin putkimainen asia. Mitä minun sillä oikein pitäisi tehdä?!