The Universe Hates Me / Drarry Fanfiction

osa 3

Dracon P.O.V

Olin ollut Harryn kehossa nyt noin 8 tuntia. Olin tehnyt niistä 4 tuntia jätsien kotitöitä Dudleyn avustuksella. Nyt olin kuitenkin vihdoin tauolla. Suunnitelmanani oli saada Harryn pöllö lukkojen takaa ja lähettää sillä kirje Harrylle. Ongelma oli vain se, että en tiedä missä avain on, enkä voi taikoa lukkoa auki ilman sauvaa. Ehkä Dudley voisi auttaa? 

Koputin Dudleyn oveen.

"Mitä?" Dudley vastasi.

"Draco täällä! Tarvisin sun apua!" Kerroin jästille.

"Okei, tuu sisälle" Dudley vastasi.

Avasin oven ja huomasin jonkun äänekkään laatikon hänen pöydällään. Siinä oli myös erikosia kuvia ihmisistä.  Aivan kuin ne olisivat jääneet jumiin laatikkoon!

"Mikä tuo on?" kysyin hämmentyneenä.

Dudley naurahti kysymykselleni, varmaan luullen, etten ollut tosissani. Vakava ilmeeni kuitenki viesti hänelle, että en vitsaillut.

"TV? Eikö teillä ole telkkareita?!" Dudley kysyi hämmentyneenä.

"Ei? Mitä hyötyä tosta edes on?" 

"Öh.. No sillä voi katsoa eri ohjelmia, leffoja ja kaikkee semmosta." Dudley selitti, aivan kuin se olisi ilmiselvää. En tule koskaan ymmärtämään jästien maailmaa.

"Okei... Voitko auttaa mua saamaan avaimen siihen paikkaa, missä sanoit Harryn tavarat olevan?" Kysyin.

"Mihin sä niitä tarvitset?" Dudley kysyi.

"Että voin ottaa yhteyden Potteriin! tarvitsen siihen pöllön" selitin jästille.

"Oookei... Voin auttaa, mutta vaan koska Harrykin hyötyy siitä" Dudley sanoi.

"Hyvä, missä se on?"

"Älä sä siitä huoli. Oota sä täällä." Dudley sanoi ja lähti huoneesta.

Odotin kärsimättömästi Dudleyn huoneessa. Mitenköhän Harry pärjää? Mietin huolissani... Mitä jos Harryn viha mua kohtaan vain lisääntyisi tämän takia? Käänsin ajatukset muualle. negatiivisuudesta ei olisi nyt mitään hyötyä! 

Dudley tuli takaisin huoneeseen pienen avaimen kanssa.

"Harryn huone on tuolla" Dudley sanoi osoittaen ovea edessämme.

"Okei" Sanoin ja otin avaimen.

Avasin oven ja katselin huonetta. Hämmästyin kun näin huoneen ikkunassa kalterit. Miten nämä jästit olivat oikein pitäneet Harry täällä? Vankinako? Miksi Harry nukkui siinä komerossa? Päästin kauniin valkoisen tunturipöllön ulos häkistään. Se oli varmasti nälkäinen. Annoin sille vähän omasta ruuastani, mitä olin pistänyt säilöön varmuuden vuoksi. Hedwig raukka.

Päätin antaa Hedwigin keräillä voimiaan sillä välin kun kirjoitin kirjettä. Mitä minun pitäisi edes sanoa siinä? "Hei Harry! Oon sun kehossasi. Miten menee?" Tästä tulee vaikeaa, ajattelin väsyneenä...

-------

Vihdoin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain kirjoitettua kelvollisen kirjeen. Nyt se pitäisi vain lähettää! Hedwig vaikutti olevan hyvässä kunnossa, joten uskalsin lähettää sen pitkälle matkalle.

-------

"Hei Dudley! Miks heräsin pienestä komerosta, vaikka Harrylla on oma huoneensakin?" Kysyin jästiltä.

"Se oli isän rangaistus Harrylle..." Dudley sanoi, selvästi häpeissään isänsä teoista.

"Mitä tapahtui?" 

"Harry ei suostunut tehdä kotitöitä... En tiedä miksi. Yleensä Harry tekee niin kuin sanotaan, jotta hän pysyisi kunnossa! Yritin saada isää rauhoittumaan, mutta se ei auttanut... Isä alkoi hakkaamaan Harrya niin kauan kunnes hän menetti tajunsa. Isä taisi sitten lukita Harryn siihen komeroon ja lukitsi Harryn oman huoneen rangaistukseksi.." Dudley selitti.

Nostin hihaa nähdäkseni Harryn kädet kokonaan ja järkytyin, kun huomasin, kuinka paljon niissä oli arpia ja mustelmia. Olin nähnyt muutamia jo aikaisemmin, mutta nyt vasta tajusin sen pahoinpitelyn määrän ja vakavuuden, mitä Harry oli joutunut kokemaan.

"Harryn pitää päästä pois täältä! Miksi hän on täällä ylipäätänsä?! Sun vanhemmat ei ilmiselvästi välitä Harrysta!!! Miksi ne ei välitä Harrysta? Ihan kuka vaan velho tai noita olisi iloinen jos Harry asuisi heidän luonaan!" Huusin.

"Mun vanhemmat ei tykkää taikuudesta. Niiden mielestä se on väärin ja kaikki, jotka sitä käyttää friikkejä.." Dudley kertoi.

Silloin tajusin... Miltä Grangerilta ja monista muista jästisyntyisistä on saattanut tuntua. Olin ollut täällä alle päivän ja koko talo tuntui jo helvetiltä! Kaikki vain siksi, että minä-, että Harry oli velho...

Istuin maahan ja annoin kyynelten virrata poskiani myöten. Tajusin todella vasta minkälaista tunskaa olin aiheuttanut muille. Kuinka itsekäs olin ollut. Harry oli joutunut kärsimään kotonaan, hän pääsi tylypahkaan, pois pahoinpitelyltä ja nöyryytykseltä, vain löytääkseen uusia ihmisiä, jotka kiusasivat ja nöyryyttivät häntä...   Kaikki ne jästisyntyiset, jotka yrittävät parhaansa, että heidät hyväksyttäisiin, vain tullakseen aliarvioiduksi ja haukutuksi muiden "parempien" ja "puhtaampien" velhojen toimesta... 

Dudley istui viereeni ja laittoi kätensä olkapäälleni.

"Hei... Mäkin kiusasin Harrya. Haukuin häntä ja hänen vanhempiaan... Karkoitin kaikki mahdolliset ystävät Harryn luota niin, että hän joutui ollemaan aina yksin. Sain lähestulkoon jokaisen koulussa välttelemään Harrya, haukkumaan ja kiusaamaan häntä.. Yritin tehdä Harryn elämästä niin vaikeaa kuin mahdollista, kun itse sain kaiken tekemättä mitään minkään eteen. Harry yritti kaikkeansa, silti saamatta yhtään mitään vastineeksi...  Usein päädyin jopa lyömään Harrya... Joo, toimin ehkä vanhempieni esimerkin mukaan, mutta se ei silti tee musta syytöntä." Dudley kertoi.

"Mikä muuttui?" Kysyin Dudleylta.

"S- se oli jokin taikaotus... Se vei multa kaiken ilon ja hyvät muistot, jättäen vaan kaiken syyllisyyden, negatiivisuuden ja tuskan... Silloin tajusin, mitä olin tehnyt ja miten se vaikutti muihin. Päätin, että pyytäisin anteeksi Harrylta kun hän tulisi tylypahkasta, eli siis tämän kesän alussa. Nyt me ollaan ihan hyvät kaverit... Yritän auttaa Harrya aina kun voin" Dudley kertoi.

"Ankeuttaja?" Kysyin.

"J-joo, se taisi olla se... Harry pelasti mut siltä jollain loitsulla. Ilmeisesti joutui ongelmiin siitä..."

"Oh... Se siis oli totta... " Kuiskasin hiljaa itselleni... "Luuletko sä, että Harry antaisi mulle anteeksi?" Kysyin.

"Harry on varmaan yksi anteeksiantavaisimmista ja rakastavaisimmista ihmisistä keitä tunnen. Jos sanot sen tosissasi ja osoitat Harrylle, että oot muuttunut, se antaa kyllä anteeksi" Dudley kertoi.

"Okei..."

Aloin heti miettimään useita eri tapoja pyytää Harrylta anteeksi. Mitä jos hän oikeasti suostuisi olemaan vihdoin mun kaveri? Hymyilin ajatukselle.

"Ootko sä kusessa Harryyn?" Dudley kysyi yhtäkkiä. 

Kusessa- Mistä Dudley sen voisi tietää?! En kai ollut niin ilmiselvä asiasta!?!??!!

"Mi- Mä? H-harryyn? En!" Sanoin nolostuneena.

Dudley naurahti mun reaktiolleni.

"Hei, ei mitään hätää. Lupaan olla kertomatta Harrylle!" Dudley vakuutti.

Tuijotin Dudleyta uhkaavasti suoraan silmiin. Hän kuitenkin selväti yritti pidättää naurua, joten ei ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin tunnustaa.

"Okei, ehkä v-vähän.." mumisin.

"Mmh.. Mut älä huoli. Oon aika varma, että Harry on vähintäänki bi. Se ei oo koskaan puhunut kestään tytöstä! Aina vaan uneksii jostain Cedricistä" Dudley sanoi virnistäen.

"Oh... Okei.."  Vastasin.