Tyhjyyteen

Prologi

Pieni tyttö juoksee liian pitkän yömekkonsa helmoihin kompuroiden. Hän on hiestä märkä ja kasvot ovat kyynelissä. Kartanon pimeillä käytävillä kaikuu tasainen töminä ja vinkuva henkitys. Tyttö suuntaa yhteen kartanon makuuhuoneista.

- Äiti! tyttö huutaa itkien heti, kun saa avattua suuren oven. - Näin aivan kamalaa painajaista!

Makuuhuoneen leveässä parisängyssä liikkuu kaksi hahmoa. Mies ojentaa kätensä yöpöydälle, ottaa askista tupakan ja sytyttää sen. Nainen ei ota tilannetta yhtä rennosti. Hän nousee ärtyneenä ylös sängystä ja kietaisee sängyn vieressä olevasta naulakosta aamutakin päällensä. Tyttö seuraa itkien, kuinka nainen tulee suupielet tiukkana hänen luoksensa.

- Kehtaatkin herättää minut tähän aikaan yöstä, nainen tiuskaisee vihaisena. - Mene takaisin nukkumaan!

- Mutta en saa enää unta, tyttö itkee. - Äiti, se oli aivan kauhea painajainen. En halua nähdä sitä enää ikinä.

- Olen sanonut jo monesti, ettet saa kutsua minua äidiksi! nainen huutaa ja kohottaa kätensä lyödäkseen lasta. Tyttö ehtii sulkea silmänsä juuri ennen iskua, joka ei lopulta tulekaan. 

Avatessaan  silmänsä tämän edessä on mustatukkainen, vain hieman vanhempi poika. Nainen katsoo tätä yllättyneenä, mutta samanaikaisesti huolestuneena.

- Danel, tyttö saa sanotuksi ja hän on aivan yhtä yllättynyt kuin nainenkin.

- Älä tule väliin tällaisella hetkellä, nainen sanoo hampaidensa välistä sähisten.

- Minä vien Odetan takaisin nukkumaan, Danel sanoo piittaamatta naisen sanoista. Hän tarttuu tyttöä kädestä ja lähtee johdattamaan tätä takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Nainen ei estele.

- Danel, sinä vuodat verta, Odetta nyyhkii, kun hän huomaa vertavuotavan haavan pojan poskessa. Nainen oli mitä ilmeisimmin osunut väliin tulleeseen Daneliin ja tämän aina niin terävät kynnet olivat raapaisseet tämän poskea. Poika ei kuitenkaan näytä piittaavan haavasta lainkaan.

Danel johdattaa Odetan takaisin omaan makuuhuoneeseensa sanaakaan sanomatta. Hän ei missään vaiheessa käänny edes vilkaisemaan taakseen.

- Danel, miksi äiti on niin ilkeä minulle? Odetta kysyy, kun poika viimein saa hänet makuuhuoneeseensa asti. Tyttö hyppää takaisin sänkyynsä.

- Älä kutsu häntä äidiksi, kun hän kerta niin on käskenyt, Danel neuvoo. - Se on sinun omaksi parhaaksesi.

- Suututko sinäkin, jos minä kutsun sinua veljekseni? tyttö varmistaa ja istuessaan sängyllään, hän vetää peittoa jalkojensa päälle. Danel istuu sängyn reunalle.

- En minä siitä suutu. On kuitenkin parempi, ettet kutsu minua veljeksesi, sillä jos äiti kuulee sen, hän suuttuu sinulle.

- Miksi sinä saat kutsua Samanthaa ja Evania äidiksi ja isäksi, mutta minä en?

- He eivät halua alkaa tuntea empatiaa sinua kohtaan, Danel selittää ja pyyhkäisee paitansa hihaan veristä poskeaan.

- Mitä empatia tarkoittaa? Odetta utelee ja hänen veljensä katsoo häntä punnitsevasti. Danel miettii hetken aikaa, miten selittää 4-vuotiaalle, mitä empatia on, varsinkin kun hän itse on vain puolitoista vuotta vanhempi.

- Tuntuuko sinusta lainkaan pahalta se, että minä sain tämän haavan? poika kysyy.

- Miksi se minusta pahalta tuntuisi, kun ei minua satu? Odetta ihmettelee.

- Tarkoitan henkisesti, Danel täsmentää, mutta Odetta kallistaa päätään ymmärtämättä. - Osaatko kuvitella, miltä minusta tuntuu tällä hetkellä?

- Varmaan haavaasi voi sattua, tyttö veikkaa. Danel muistuttaa itseään siitä, että Odetta on vielä pieni eikä hän ymmärrä asioita kunnolla.

- Sanotaanko vaikka näin, että sinä et kykene tuntemaan lainkaan empatiaa, joten en voi selittää sinulle, mitä se on, poika sanoo lopulta ja nousee sängyltä. - Sinun on varmasti parasta mennä nyt takaisin nukkumaan.

- Danel, älä lähde, pikkutyttö pyytää ja hetkessä hän on tarttunut veljensä ranteeseen. Poika pysähtyy ja katsoo siskoaan, joka pidättelee kyyneliään. - Näin aivan kauheaa painajaista.

Danel pysyttelee hetken paikallaan, mutta istahtaa sitten takaisin sängyn reunalle. Hän katsoo tyttöä kiinnostuneena.

- Mitä siinä painajaisessa tapahtui?

- Minut oli sidottu ruokasalin tuoliin, Odetta alkaa selittää epävakaalla äänellä ja Danel pitää hänen tärisevistä käsistään kiinni. - Joukko aikuisia tuli ympärilleni ja he alkoivat juoda minusta verta. Se sattui aivan kamalasti. He jatkoivat siitä huolimatta, että huusin apua ja käskin heitä lopettamaan.

- Mitä sitten tapahtui? Danel kysyy, kun tyttö hiljenee.

- Minä heräsin, Odetta päättää kertomuksensa. Molemmat ovat hetken aikaa hiljaa. Odetta nyyhkii, mutta alkaa pikku hiljaa rauhoittua, kun huomaa, että hänen veljensä on hänen tukenaan ja turvanaan.

- Uni ei voi satuttaa sinua, Danel muistuttaa ja painaa Odetan rintakehää, jotta tämä menisi makuulle. Poika asettaa peiton paremmin tytön päälle ja painaa otsansa tämän otsaa vasten. - Voit olla rauhassa. Se painajainen ei vaivaa enää sinua tänä yönä.

Odetan silmät alkavat painua kiinni ja pian hän nukkuu levollista unta. Painajainen ei vaivaa häntä enää. Ei tänä yönä, mutta...