Tyhjyyteen

1. Vaara ja outo tunne

Kymmenen vuotta myöhemminkin sama painajainen vaivasi minua aina samana viikonpäivänä. Osasin varautua aina oikeana iltana siihen, että tulin näkemään taas tuon täysin muuttumattomana pysyneen painajaisen. Oikeastaan painajaisessa muuttui ajan saatossa tietyt yksityiskohdat. Minä vanhenin painajaisessani sitä mukaan kuin oikeastikin olin vanhentunut. Jos ruokasalissamme oli jokin asia muuttunut, se muuttui myös painajaisessani. Välillä mietin, oliko painajaiseni totta, mutta eihän siinä olisi ollut mitään järkeä. Miksi vanhempani, sukulaiseni ja heidän tuttavansa olisivat sitoneet minut tuoliin ja imeneet vertani? Olin samaa lajia kuin hekin. Minäkin olin vampyyri, vaikken ollutkaan vielä täysikasvuinen. Sitä paitsi minulle olisi varmasti jäänyt jälkiä todisteeksi, jos joku olisi purrut minua.

Elelin yhä kahlittua elämää. En tietenkään kirjaimellisesti. En saanut poistua kotikartanostamme kuin joskus harvoin vanhempieni mukana jossain käydessä. En myöskään saanut kutsua heitä vieläkään isäksi ja äidiksi saati Danelia veljekseni. Syytä en vieläkään tiennyt, mutten antanut sen haitata. Ehkä olin vain epätoivottu lapsi tai vahinko.

Toisinaan uskoin, että minut oli adoptoitu, mutta miksi vanhempani olisivat adoptoineet lapsen, jos he eivät kuitenkaan pitäneet hänestä? Adoptioepäilyjäni kuitenkin vahvisti se tosiasia, että olin ulkonäöltäni perheestäni poikkeava. Ensinnäkin minulla oli tummanruskeat hiukset, kun taas muilla perheenjäsenilläni oli mustat. Toiseksi silmieni väri oli violetti eikä punainen ja silmieni pupilli oli kaiken lisäksi viirumainen. Kolmanneksi en ollut aivan yhtä kalpea kuin muut. Vampyyrien kulmahampaat minulla kuitenkin oli ja tunsin jonkinlaista himoa verta kohtaan. Vielä en kuitenkaan ollut päässyt imemään verta eikä minun aikani edes ollut vielä. Isoveljeni Danel ei ollut myöskään vielä imenyt verta. Ei hänkään ollut täysikasvuinen, vaikka ikänsä puolesta hän olisi pian jo aikuinen.

Todennäköinen vaihtoehto oli, että olin puoliksi jonkun muun lapsi. Ehkä äitini oli käynyt vieraissa tai ehkä hänet oli jopa saatettu raiskata. Se selittäisi, miksi vanhempani olivat niin etäisiä minua kohtaan. Oli myös mahdollista, että olisin isän rakastajattaren lapsi. Eihän Evan minuun kielteisesti suhtautunut, vaan pikemmin välinpitämättömästi. Tai ehkä hän vain esitti. Hänen kanssaan olin kuitenkin hieman läheisempi kuin Samanthan.

Oli miten oli, minulle ei koskaan kerrottaisi, miksi minua kohdeltiin näin tai olivatko vanhempani edes oikeat vanhempani. En valittanut. Minulla oli kaikesta huolimatta asiat hyvin, vaikken saanutkaan kulkea vapaasti ja käydä koulua kuten Danel. Minulla oli kuitenkin koti, sain syödäkseni, kartanossa oli paljon tilaa ja tekemistä eikä minun täytynyt kantaa vastuuta mistään, sillä meillä oli palvelijoita, jotka tekivät ruuan ja siivosivat. 

Danelin ollessa koulussa kulutin aikani maalaamalla, askartelemalla ja lukemalla. Kaikkein mieluiten vietin aikaa puutarhassa, sillä se oli lähimpänä vapautta mitä pystyin pääsemään.

Istuessani nurmella ja punoessani kukkaseppelettä, katsoin haikeasti korkeita muureja, joiden takana näkyi kerrostaloja ja valtava vuori. Tietenkin minulla oli kaikesta huolimatta kaipuu vapauteen. Olisi ollut hienoa päästä kulkemaan miten halusi ja lähteä tutkimaan Druinaa ja sen lähiympäristöä. Tämä rannikkokaupunki oli loppujen lopuksi valtava tai ehkä kaikki vain näytti valtavalta sen jälkeen, kun on asunut koko ikänsä kuin kahlittu.

Druina sijaitsi meren ja suuren vuoren välissä. Vuori suojasi suurimman osan päivästä kaupunkia auringolta, sillä vampyyrien kalpea iho paloi helposti auringossa ja monille auringonvalo saattoi aiheuttaa päänsärkyä. Minulle valo ei tuottanut ongelmia, mutten silti pitänyt kovasta auringonpaisteesta. Sitä paitsi pupillini menivät aivan kapeiksi viiruiksi, jos olin kovin valoisassa paikassa.

Valtavan asukasmäärän omaava kaupunki oli pääasiassa täynnä kerrostaloja, mutta rikkaille oli siellä täällä rakennettu kartanoita. Arkkitehtuuri toisti samaa kuviota jokaisessa rakennuksessa. Syrjäisessä paikassa sijaitsevassa Druinassa asui vain ja ainoastaan vampyyreja. Olimme täällä vuoren takana turvassa, sillä vampyyrit olivat vihattuja ja aivan syystäkin. Mehän metsästimme muiden lajien edustajia ruuaksemme. Tietenkin vampyyrit söivät monipuolista ruokaa, mutta täysikasvuinen vampyyri tarvitsi suurin piirtein kerran viikossa tuoretta verta.