Puoliksi mysteeri

Luku 4

HUOM! Tää luku sisältää vähän kiroilua!
(Edenin näkökulma) maanantai
Olin kävellyt ruokalan läpi toiseen päähän, josta sai ruokaa. Näin ruokajonossa Camillan ja pysähdyin siihen paikkaan. En olisi halunnut nähdä häntä ollenkaan enää, mutta tänään minun oli ilmeisesti pakko. Tallustin kuitenkin ensin täyden ruokalan halki toiseen päähän, jossa odottelisin Ivyä.

-MOI! Kuulin huudon takaatani. Minä käännyin ja näin Camillan erittäin pisamaiset kasvot vierelläni. Olin edelleen vihainen hänelle, ettei ilmoittanut lähdöstään aikaisemmin, mutten silti osannut vastustaa Camillan kasvoja, jotka hymyilivät minulle. Minä syöksyin halaamaan Camillaa, varomatta hänen tarjotintaan tai kassia, joka roikkua hänen oikealla puolellaan. Viime hetkellä Camilla oli avannut kätensä niin, ettei tavarat pudonneet.

-Mitä sä täällä teet!? Kysyin aivan hämmentyneenä halin jälkeen.

-Anteeksi, mä tiiän, ettei mun ois pitäny vaan lähtee sillai sanomatta mitään. Mä tulin takasin sen takii, et mun äiti sai työpaikan taas Suomesta. Mä luulin myös, ettet sä kaipais mua, joten en ees halunnu ilmottaa, anteeks! Vastasi Camilla ja katsoi alaspäin.

-Tottakai mä ikävöin sua! Vaikka ollaan riidoissa, niin en mä mun parasta kaveria voi ikinä unohtaa! Millä luokalla sä muuten oot? Mä oon 9C:llä ja mul on toinenki paras kaveri, Ivy, selitin.

-Joo mä tiiän ja oon pahoillani! Ja oon 9A:lla. Saanks mä joskus nähä sen sun toisen kaverin? Tyttö kysyi.

-Joo tietty! Se on tällä hetkellä ulkona ottamassa raitista ilmaa. Se vihastu Giannalle, meijän kiusaajalle, sanoin.

-Eiiii, älä vaan sano! Tässäkin koulussa on kiusaaja, joka kiusaa koulun ''luusereita''? Camilla kysyi.

-Hmm... jepp! Ja mä ja ivy ollaan niitä luusereita, sanoin pyöräyttäen silmiäni. Rupesimme juttelemaan niitä näitä, kunnes Camilla kysyi:

-Mennäänkö jo syömään ruokaa? Minä nyökkäsin ja hymyilin. Lähdimme yhdessä takaisin ruokalan toiseen päähän, ottamaan minulle ruokaa. Ruokala oli täynnä ihmisiä ja näimme tyhjän pöydän, joten sanoin Camillalle:

-Meetkö varaa meille ton pöydän?

-Joo mä meen! Tuu sit tänne ko oot hakenu sun ruuan, huikkasi Camilla ja ryntäsi kohti tyhjää pöytää.

Minä jonotin ruokajonossa tarjottimen kanssa ja huomasin, että vilkuilin koko ajan pöytää, jossa Camilla istui. Minä pudistelin päätäni ja keskityin ruuan ottamiseen. Olin saanut otettua ruuat ja lähdin kävelemään kohti pöytää, jossa Camilla istui ja odotti minua. Istuin Camillaa vastapäätä neljän hengen pöytään. Rupesimme juttelemaan.

-Elikkä, sun äiti sai taas töitä suomesta? Miks just tästä himputin pikku kylästä? Ja mitä sun äiti tekee työkseen? Kysyin, kun olin vihdoin istunut alas.

-Joo sai. Olin aika innoissani siitä, että mä pääsisin takaisin tänne, missä sä oot. Vaikka kyllä mä ajattelin, et sä et enää kaipaa mua. Mun äiti on siis sairaanhoitaja, tyttö vastasi.

-No mäkin oon kyl ilonen, et sä tulit takas. Olinhan mä sulle vihanen ku et sanonu mitään, mut tottakai mä ikävöin mun parasta kaveria. Ja nyt mul on kaks parasta kaverii, intoilin. Camilla vain hymyili minulle vastaukseksi ja sen jälkeen aloimme syödä.

(Ivyn näkökulma)

Muutuin takaisin ihmiseksi. Olin saanut itseni rauhoitettua, mutta olin vielä hiukan herkillä. Lähdin takaisin koululle päin, sillä en halunnut Edenin olevan yksin. Minä harpoin ripeästi koululle ja avasin koulun oven. Vaelsin käytäviä pitkin kohti ruokalaa. Näin ruokalan sisäänkäynnin ja menin ruokalaan. Etsin katseellani Edeniä, mutten nähnyt häntä, joten lähdin eteenpäin, kohti ruokajonoa. Olin noin puolessa välissä ruokalaa, kun näin Edenin.