Puoliksi mysteeri

Luku 6

(Ivyn näkökulma) seuraava päivä, tiistai
-Herätys, kulta! Huusi äiti ja paiskasi oven auki.

-Ei vielä jookos? Kysyin mumisten.

-Kello on jo 8.15, herää viimestään 15 minan päästä. Mä lähen töihin, hän sanoi ja avasi ikkunastani verhot.

-Joojoo äiti, kiitti, sanoin edelleen silmät kiinni, mutta hymyillen.

-Heippa, hyvää koulupäivää! Hän huikkasi ja lähti huoneesta. Minä vain mumisin jotain vastaukseksi. Olin nukkunut yöllä tosi huonosti, joten olin väsynyt. Avasin toisen silmäni raolleen, mutta suljin sen heti, koska huoneessani oli niin kirkasta. Jäin lojumaan sänkyyni. Hetken päästä pystyi avata molemmat silmäni ja nousin istumaan. Minulla oli päällä musta jättimäinen t-paita, joka ylettyi minun polviini saakka. Ojensin käteni työpöydälleni ja tunnustelin puhelintani. Löysin puhelimen aivan sänkyni vierestä, pöydältä.
Puhelimeeni oli tullut viesti Edeniltä: "Huomenta Ivy! Pistetäänkö tänään ne meijän samallaiset t-paidat? Ne joissa on se ihme pääkallo juttu keskellä. Voidaan ostaa myös Camillalle samanlainen!" Minä en tykännyt siitä ajatuksesta, että Camillakin ostaisi saman paidan, mutten halunnut loukata Edeniä, joten vastasin vain: "Joo mä pistän"

Laskin puhelimeni pöydälle takaisin ja tallustelin kohti vaatekaappiani. Kello oli vasta 25 yli, joten minulla oli vielä hyvin aikaa. Avasin kaapin ovet ja etsin t-paitojeni kasasta mustaa t-paitaa. Löysin sen yllättävän nopeasti, huomioiden sen, että vaatekaappini oli yksi läjä vaatteita. Otin paidan käteeni ja heitin sen minun sängylleni. Mylläsin vielä housujeni läjää hetken, kunnes käsiini osui mustat siistit farkut. Päätin vielä katsoa, löytäisinkö minulle huivia hiuksiini. Käsiini tarttui juuri sopivasti mustavalkoinen bandana. Heitin kaikki vaatteeni sängylleni lojumaan ja lähdin vessaan pesemään naaman ja hampaat. Kello oli jo 8.35, joten minun piti olla ripeä. Poistuin vessasta nopeasti ja ryntäsin huoneeseeni. Heitin ison t-paidan pois päältäni ja pukeuduin. Jätin t-paidan roikkumaan löysästi farkkujeni päälle ja laitoin bandanani päähäni. Kello oli jo 20 vaille. Enää 15 minuuttia aikaa.

Menin keittiöön ja valmistin itselleni kurkkuvoileivän. Söin sen ripeästi ja lähdin takaisin huoneeseeni. Otin pikkurepun huoneeni nurkasta ja tungin sinne penaalini, kotiavaimeni ja laturini. Kello oli vasta 10 vaille, joten juoksin äitini huoneeseen ja menin penkomaan hänen kaappejaan. Löysin 2 euroa ja tyydyin siihen. Saisin sillä ostettua itselleni välipalan. Suljin kaapin, josta olin rahan löytänyt ja työnsin sen taskuuni. Lähdin äitini huoneesta pois ja tyrkkäsin oven kiinni. Talsin eteiseen ja puin kengät jalkaani. Lähdin kohti koulua. Minulla oli 6 minuuttia aikaa kävellä, joten kävelin ihan rauhassa. Rupesin ajattelemaan uudestaan Edenin ja minun tilannetta, josta minulle tuli vähän surullinen olo.

-Et saa itkeä, et saa itkeä, et saa itkeä, mumisin ja kävelin pää maassa kohti koulua. Kello oli jo 58 yli, kun saavuin koulun pihalle.

Näin koulun pääovien vieressä seisovan kaksi tyttöä. Totta kai niiden piti olla Eden ja hänen tyhmä paras kaveri! Minun täytyi vain kävellä heidän luokseen huomioimatta Camillaa. Olin jo parin metrin päässä heistä, kun Eden sanoi:

-Aa moi Ivy! Mä en huomannu sua ku juttelin Camillan kaa. Mennään muuten kahestaan koulun jälkeen ostaa vaatteita! Haluisiksä tulla mukaa?

-Ömm.. No menkää te vaan kahestaan. Mulla on muutenki ohjelmaa tänään, valehtelin, sillä en vain halunnut olla Camillan kanssa.

-Kello on muuten jo aika paljon. Minan päästä alkaa koulu, mennäänkö? Jatkoin ja astuin koulun ovista sisään. Rupesin kävelemään kohti kotiluokkaa katsomatta edes taakseni, sillä en halunnut nähdä Camillan rumaa naamaa!

-Heippa Camilla! Sanoi Eden ja halasi Camia.

-Moikkaaa! Camilla sanoi ja ryntäsi kohti omaa luokkaa.

Saavuimme luokkaan noin 30 sekuntia ennen opettajan saapumista.

-Jes oltiin just ajoissa! Eden sanoi ja naurahti. Minä vain hymähdin ja istuin paikalleni.

-Ootko mulle vieläki vihanen? Eden kysyi.

-En oo, mua vaan väsyttää, vastasin ja hymyilin Edenille.

Hätkähdin yhtäkkiä ja tajusin, missä olin. Olin vahingossa nukahtanut koulun penkille. Katsoin ympärilleni. Kaikki pakkailivat reppujaan.

-Hei Ivy! Sä tosiaan oot väsyny, Eden sanoi ja naurahti. Minä olin ihan nolona, enkä yhtään tykännyt Edenin kommentista. Hymähdin vain jotain ja pakkasin laukkuni.

-Hei Ivy! Jääppä sä vielä pieneks hetkeks luokkaan, huikkasi Alexa ja katsoi minua suoraan sieluun. Ainakin siltä se tuntui. Katsoin Edeniä, joka sanoi:

-Mä meen jo ruokalaan Camin kaa, joten tuu sit sinne, ku saat keskusteltua open kaa.

-Juu, sanoin ja talsin luokanvalvojani luo. Eden häipyi luokasta eikä luokassa ollut enää ketään muuta, kuin me kaksi. Minua nolotti hiukan, koska jäin ensimmäistä kertaa luokkaan opettajan kanssa kahdestaan.

-Noniin Ivy, aloitti Alexa.

-Sori, sori, mä oon oikeesti pahoillani eikä tää toistu. Mulle ei oo koskaan ennen käyny näin, sanoin ja katsoin luokanvalvojaani silmiin.

-Joo ymmärrän. Kesäloma fiiliksissä vielä. Mä annan sun tän kerran mennä pelkällä varotuksella, seuraavasta kerrasta tulee sit wilma-merkintä, Alexa sanoi.

-Joo kiitti! Vastasin ja hymyilin pienesti.

-Meeppäs nyt syömään sun kaverin kanssa, se varmana oottaa sua kovasti, luokanvalvojani sanoi ja hymyili minulle.

-Mhmm.. Joo varmaan, mutisin ja häivyin luokasta reppu olallani.

Sanoja: 754