Paha poika ja hyvä tyttö

7.

Neljä kuukautta myöhemmin 

Tessan nk 

 Heräsin aamulla erittäin onnellisena, tuntui kun kaikki oli täydellistä. Nukuin Benjaminin kainalossa ja hymy repi kasvojani -Huomenta! Benjamin sanoo ja hymyilen hänen paitaansa vasten. Se onni ei kuitenkaan kestä kauaa, koska Kassu soittaa minulle. -Hei Tessa, tulkaa sairaalaan, Jassu tuotiin juuri tänne. Ponkaisen istumaan ja Benjamin katsoo minua kysyvästi, tyrkkään puhelimeni hänelle ja juoksen vaatekaapilleni. Puen päälleni hupparin ja farkut samalla kun Kassu selittää Benjaminille mitä on tapahtunut, samalla Benjamin pukee päälle. Mikä Jassulla on, en minä voi häntä menettää, en vielä! En koskaan! Kyyneleet alkavat valua kun laitan farkkuni kiinni. Benjamin on jo valmis ja pitää puhelintani kädessään, hän ojentaa sen minulle ennen kun vetää minut nopeasti itseensä kiinni, hän painaa huulensa hetkeksi otsaani vasten ja seison vain siinä, ihmisen jota eniten rakastan käsivarsilla. Kävelemme tai enemmänkin juoksemme alakertaan ja kerron äidille kaiken, hän lupaa heittää meidät sairaalaan heti. Matka on ehkä tuskallisin matka jonka olen koskaan mennyt. -Jassu oli ajanut ojaan mopollaan ja lyönyt päänsä. Benjamin sanoo ja alan itkeä vielä vuolaammin, Benjamin halaa minua ja äiti tuijottaa eteen päin. Kun saavumme sairaalaan en mahda itselleni mitään vaan juoksen sisään, melkein heti ovilla seisoo Kassu jonka luokse juoksen, kiedon käteni Kassun ympärille ja hän halaa minua, Benjamin kietoo kätensä meidän molempien ympärille ja kaikki on hyvin kaikki meistä vain halaavat toisiaan ja olemme toistemme lähellä. - Missä Jassu on? Sanon Benjaminin hupparia vasten ja Kassu sanoo: - En tiedä. Halauksemme jälkeen lysähdämme kaikki istumaan sairaalan penkeille, tuijotan valkoista seinää ja koko ruumiini tuntuu lamaantuvan. Tunnen itseni pieneksi kun olen menettämässä parasta ystävääni, valkoinen seinä on tylsä, mutta silmiini alkaa piirtyä kaikki asiat mitä olemme tehneet yhdessä Jasmiinin kanssa. Jasmiinin kasvot kun alkutalvesta heitin häntä lumi palolla ja aloimme leikkimään lumi sotaa, mökkireissu ja kaikki muut. Kassu on ihan valkoinen ja naputtaa jalallaan lattiaa, olen varma että hänen kätensä tärisevät. -Haluateko jotain aamiaista? Benjamin kysyy ja nyökkää kohti kahvilaa, nyökkään koska tiedän että se auttaa Benjaminia, että hän pystyy tekemään jotain. Hän kävelee kahvilan luo ja otan Kassun käden käteeni: -Hän on liian tärkeä minulle. Sanon ja puristamme toistemme käsiä, Benjamin tuo meille kahvit ja bagelit. Hörpin kahvia ja haukkailen välillä bagelista paloja, nojaan penkin selkämykseen. Mietin Jassua koko ajan, parasta, parhainta ystävääni. Ihmistä jota rakastan, jolle voin kertoa kaiken laidasta laitaan enkä voi menettää häntä, tahtoisin vain painaa pääni Benjaminin olkapäähän ja antaa kyyneleiden tulla. 

. 

 Siitä on nyt kaksi päivää ja meidän pitää sietää koulua, jos joku vielä katsoo minua säälivästi usutan kenet vain Benjaminin joukkueesta hänen kimppuunsa. Kukaan ei puhu meille, emmekä me muille kuin toisillemme, meitä vain katsotaan: "Voi mitä nuo joutuvat kokemaan". Inhoan sitä, nojaan koulun seinään kun nään Annan saavan näyttävää itku kohtausta keskellä pihaa. Benjamin tuhahtaa vain, mutta minä raivostun ja marssin suoraan hänen luokseen: -Jumalauta! Huudan ja Annan itku loppuu kuin seinään, Benjamin seuraa minua. Kaikki katsovat minua, kun alan huutaa: -Sä ja Jasmiini ette oo ollu kavereita moneen kuukauteen, se inhos sua ja sä sitä ja nyt sä yrität saada sääliä. Mun ääni alkaa särkyä loppua kohden ja musta tuntuu että mun voimat loppuu ihan kohta. Benjamin vetää mut rintaansa vasten ja antaa itkeä: -Vitun idiootti. Mutisen niin hiljaa ettei kukaan kuule ja tunnen Benjaminin käden hellänä selässäni. Benjamin puhuu hiljaa matalalla äänellä jotain Kassulle ja Kassu vastaa. -Kulta? Benjamin kuiskaa mun hiusten joukkoon. -Mä soitan sun äidille, sä et pysty olemaan täällä. Benjamin jatkaa ja mä annan sen käteen mun puhelimen. Huomaan sen taluttaneen mut sisälle, pois muiden katseista.  Benjamin puhuu hiljaa mun puhelimeen ja samalla silittää mun hiuksia. Kassu sanoo jotain rauhoittavaa, mutten mä pysty kuuntelemaan. Mä vaan itken, itken niin paljon että tuntuu ettei itkusta tai kyynelistä tule koskaan loppua. Kuitenkin tulee ja kun äiti tulee hakemaan mut kotiin mun silmiin vaan sattuu, mä painan huuleni hellästi Benjaminin huulille ennen kuin mä nousen äitin autoon ja jään kattomaan koulun pihaa. 

words: 640