JATKO-OSA ANTON TARINALLE. TÄTÄ TARINAA EI VOI LUKEA ILMAN, ETTÄ ON LUKENUT ANTON TARINAN
Hänen kanssaan mikään ei ollut koskaan normaalia, mutta rakastin häntä silti. Miksen olisi rakastanut. Hän oli minulle kaikkein tärkein henkilö maailmassa. H...
[Kirjailijan kommentti:] Hei pitkästä aikaa kaikille lukijoilleni! No niin, monet ovat varmasti odottaneet tätä hetkeä ja nyt se on käsillä! Eli ensimmäinen Aamu tarinan luku on nyt tässä. Ja ensiksi haluan sanoa, että tämän tarinan luvut eivät ole yhtä pitkiä kuin Anton tarinassa. Tietysti jos inspiraatio iskee niin luvuista voi tulla pitkiä, mutta ainakin nyt yritän pitää luvut 2000-4000 sanan välillä.
Tarinan alku voi hämmentää monia, mutta lupaan että siinä on myös valoisat hetkensä, eikä vain synkkyyttä. Joten älkää lopettako lukemista, vaikka tuntuisi kuinka inhottavalta lukea tätä.
Seuraava luku tulee jossain vaiheessa :) Ilmoittelen siitä Instagramin puolella @charlotte_scar tililläni.
Charlotte -------
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Anton
Tik tak.
Avasin silmäni.
Tik tak.
Suljin silmäni.
Tik tak.
Ei mitään eroa olivatko silmäni kiinni vai auki.
Tik tak.
Oli vain pimeyttä. Synkkyyttä, joka oli vetänyt minut ankkurin lailla syviin vesiin, sellaisiin joista en pääsisi omin avuin ylös.
Tik tak.
Kaappikellon vaimea raksutus kuului korvissani kovempaa kuin koskaan ennen. Tuntui siltä kuin olisin istunut kirkonkellon vieressä, joka kumahteli vasten korvakäytävääni. Välillä taas en kuullut mitään. Aistinit ailahtelivat eri suuntiin, toisina päivinä olin valpas, toisina en. Se oli nyt osa elämääni, että minusta tulisi heikko, juuri sellainen mitä olin ennen halveksinut.
Vaikka en nähnytkään enää mitään, pystyin silti kuvittelemaan mielessäni isäni tuijottavan minua moittiva ilme kasvoillaan. Hänen otsansa oli kurtussa, silmät kapeat kuin viirut ja huulet pelkkä lyijykynällä piiretty viiva kasvoilla.
Hän varmasti teki sitä koko ajan, katseli minua miettien miksi olin niin tyhmä. Mietin sitä monesti itsekin. Miksi en oppinut virheistäni, miksi en tehnyt asioita toisin.
Mutta kai se oli yksi minun luonteessani olevista vioista. En huomannut kuinka asiat alkoivat mennä pieleen. En huomannut sitä kuinka pidin kaikkea ympärilläni olevaa itsestäänselvyytenä. Keskityin vain johonkin turhaan asiaan, joka vei kaiken huomioni, energiani ja aikani. Ja sitten yhtäkkiä minulla ei ollutkaan mitään. Silloin heräsin. Silloin huomasin, mitä olin menettänyt, kenet olin hylännyt.
Minun jos kenenkään olisi pitänyt ymmärtää pitää kiinni kaikesta siitä, mitä minulla oli ollut. Minun olisi täytynyt yrittää enemmän, olla läsnä hetkissä jotka merkitsivät jotain. Mutta minulla oli ollut aina kiire, aina jotakin tärkeämpää tekemistä.
