Cause a princess doesn't cry // fin

6. ~"Mitä virnuilet?"~

Ashleyn näkökulma:

"Ai se portaali on poissa? Rikki vai varastettu?" Bucky varmistelee.
"Se on varastettu, sitä ei näy missään", Tony sanoo huolissaan ja kävelee ympyrää sekaisin olevan oleskeluhuoneen keskellä. Itse istun baarijakkaralla kyyneliäni nieleskellen ja katsellen miesten keskustelua. Olen ollut viimeiset pari tuntia harvinaisen hiljainen ja valutellut yksittäisiä kyyneleitä poskilleni, edelleenkään tietämättä syytä siihen. En ole nähnyt isääni sen jälkeen kun palasimme takaisin tornille ja näimme kauhean katastrofin. Ja Bucky, joka huolehtii minusta jatkuvasti. Hän on kysellyt minulta melkein koko ajan vointiani ja tarpeitani. Hän on sinällään herttainen, mutta samalla sietämättömän ärsyttävä. Entäs Peter, paras ystäväni. Missä hän on? Hänestäkään ei ole kuulunut mitään.

Syvä huokaus karkaa huulieni välistä. Kaikki huoneessa olevat Avengerit kääntyvät katsomaan minua. Nostan hieman katsettani, etten vaikuttaisi tylyltä. Näen Natashan, Steven, Buckyn ja Tonyn silmät. Viimeksi mainittu katsoo minua kysyvästi.

"Onko mitään johtolankoja löytynyt?" kysyn väsyneenä.
"Ei vielä, mutta olisi hyvä jos neiti hieman auttaisi niin saattaisi löytyäkin", Tony sanoo hieman äreänä.
"Tony", Bucky huokaa ja pyöräyttää silmiään. Kutistun varmaan viisi senttiä. En halua taas joutua Tonyn silmätikuksi.
"Selvä", mumisen.
"Minä autan."

Parin tunnin kuluttua olemme edelleen samassa pisteessä. Mitään ei ole löytynyt. Kaikki ovat vain turhautuneita ja ärhentelevät toisilleen. Tony ja Steve kinastelevat suureen ääneen jostain ja minä huomaan nojaavani kyynärpäitäni vasten katsellen ulos ikkunasta. Yhtäkkiä ikkunan takaa paistaa outo valo. Joudun hieman siristelemään silmiäni, jotta näen. Valo ei tule taivaalta, se ei voi olla aurinko. Se tulee kohtisuoraan ikkunaan nopeasti meitä lähestyen.

"Juoskaa!" on ainoa asia, minkä ehdin huutaa ja menen keittiösaarekkeen taakse piiloon. Näen kaikkien muidenkin hätääntyvän ja ryntäävän piiloon. Kuuluu vain muutama sekunti ja jokin rysähtää suoraan tornin seinään. Torni tärisee jonkin aikaa, mutta hetken kuluttua tärinä loppuu. Nousen varovasti lattialta ylös.

"Steve? Bucky? Nat? Tony?" huhuilen muita huoneessa kanssani olleita. Pian näen neljän pään pilkistävän piiloistaan ja huokaan helpotuksesta. Menen takaisin ikkunalle katsomaan, mikä meihin on oikein törmännyt. Ensimmäinen asia minkä näen, on maassa oleva Mjölnir. Läimäisen käden suulleni ja mitään sanomatta lähden juoksemaan ulos.

"Isä!?" huudan ulos päästyäni ja kävelen ikkunan alle. Katson ylös ja huomaan Steven huolestuneen katseen ikkunalla. Sen jälkeen huomaan seinässä valtavan reiän. Kävelen hajonneen seinän kulmalle. Nostan Mjölnirin maasta varmuuden vuoksi. Niin. Minulla on mahdollisuus pidellä Mjölniriä, sillä minussa on isäni verta.

"Isä?" kysyn uudestaan pölyn keskeltä. Kuulen jostain kovan ja vihaisen äänen. Käännyn hitaasti ympäri ja liutan katsettani varovasti ylös. Edessäni seisoo suuri, vihreä ja lihaksikas olento. Hulk.

"Bruce", sanon miehen oikean nimen. Hulk on kun ei kuulisi mitään.
"Bruce", toistan hieman kovempaan ääneen. Hulk ei selvästikään pidä äänenkäytöstäni ja karjaisee kovaan ääneen. Säpsähdän ja lähden perääntymään. Hulk lähtee minua kohti uhkaavasti. Mikä siihen on mennyt? Se on aivan sekaisin! Se on ollut viimeaikoina erittäin hyväkäytöksinen ja hallittavissa.

"Bruce. Mi-minä tässä, Ashley", takeltelen. Se ei kuitenkaan vaikuta Hulkiin millään tavalla. Se vain jatkaa lähestymistä minua kohti. Yhtäkkiä muistan kädessäni olevan Mjölnirin. Osoitan Hulkia sillä ja suljen toisen silmäni. Hulk katsoo minua ihmeissään. Vasten tahtoani vasarasta kuitenkin kimpoutuu salama ja Hulk lentää vastapäisen rakennuksen seinään.