Vihollisia, kavereita vai jotain muuta?|| Drarry

Luku 1

Harry käänsi kylkeään. Kello oli varmasti jo yli kolme aamuyöllä. Oli tavallista, ettei hän saanut nukuttua. Painajaiset sekä stressi vaivasivat Harrya jatkuvasti. Hänestä myös tuntui, että hänen päänsä oli tupaten täynnä ajatuksia.

Monet tuntuivat pitävän Harrya jonkinlaisena sankarina. Hänet tunnettiin nykyään Poikana joka eli kahdesti. Hän joka voitti Voldemortin. Mutta Harry oli ihan tavallinen, eikä kaivannut niin paljoa julkisuutta kuin oli saanut.

Kukaan ei myöskään tiennyt hänen painajaisista, paitsi Ron ja Hermione. Harry oli kiitollinen, että hänellä oli yhä parhaat ystävänsä rinnallaan.

Puoli neljältä Harry päätti, ettei hän enää pystynyt nukkumaan. Hän oli noin kaksi tuntia sitten herännyt painajaiseen, jossa Voldemort kidutti häntä kuolemaan asti. Sen jälkeen hän oli vain kieriskellyt sängyssään.

Harry nousi istumaan, otti pyöreät silmälasinsa yöpöydältä ja laittoi ne päähänsä. Hän työnsi punaisen peittonsa sivuun ja nousi hiiren hiljaa pois sängystä. Hän työnsi paljaat jalkansa tummansinisiin tennareihin, jotka lojuivat lattialla sängyn vieressä. Sitten hän otti taikasauvansa yöpöydältä sekä etsi matka-arkusta näkymättömyysviitan. Harry heitti viitan harteilleen ja lähti makuusalista, varoen visusti herättämästä kavereitaan.

Kun Harry pääsi alas oleskeluhuoneeseen, hän veti syvään henkeä. Hän oli käynyt ennenkin yöllä kävelemässä ympäri linnaa, jos ei ollut saanut nukuttua. Se sai Harryn ajatukset pois muista asioista.

Harry astui ulos lihavan leidin muotokuva-aukosta. Hän asteli nopeasti eteenpäin, sillä ei halunnut kuulla leidin valittamista siitä, että hänet oli herätetty. Päästyään kuulomatkan päähän taulusta, Harry hidasti vauhtiaan. Hän ei halunnut jäädä kiinni vahtimestari Vorolle, sillä hän ei kaivannut jälki-istuntoa.

Harry käveli ympäri linnan neljättä kerrosta, eikä häntä vastaan tullut onneksi ketään. Enää hän ei säikähtänyt jokaista haarniskaa tai patsasta, joka tuli vastaan. Tylypahka ei ollut yöllä pelottava, kuten se oli pienempänä tuntunut. Se tuntui vain... nukkuvan.

Hetken päästä Harry tuli ison kuvakudoksen luokse. Se oli tummanvihreä, jossa oli vaaleanruskeaa kuviointia. Harry ei muistanut kiinnittäneensä siihen aikaisemmin, vaikka hän oli ollut Tylypahkassa yli kuusi vuotta.

Harry astui lähemmäs sitä. Hän ojensi kättään eteenpäin, koskettaakseen kangasta.

Äkkiä se liikahti. Harry oli varma, ettei hänen kätensä ollut ehtinyt koskettaa sitä. Hän henkäisi kovaäänisesti ja läpsäisi sitten käden suunsa eteen.

"Kuka siellä?" kuului säikähtänyt ääni kudoksen takaa. Äänessä oli jotakin tuttua... Harry pysyi hiljaa. Hänellä ei ollut aikomustakaan paljastaa itseään. Mutta toisaalta, miksi kukaan opettajista piileskelisi ison kuvakudoksen takana keskellä yötä?

"Kuka siellä?" Harry kuiskasi vuorostaan.

Hetken oli hiljaista. Sitten, "Ei kukaan, mene pois."

Harry tiesi tuntevansa puhujan. Hän ei vain saanut päähänsä, kuka se oli.

Joten hän päätti ottaa selvää.

Harry peruutti pari askelta taaksepäin ja pujahti vihreän kankaan taakse. Hän työntyi eteenpäin seinän ja kudoksen välissä, kunnes tuli leveän ikkunan luokse. Se oli leveässä syvennyksessä, jossa istui joku.

Kalpea, vaaleatukkainen poika, jolla oli kauhistunut ilme kasvoillaan, tuijotti Harryn suuntaan pistävän harmailla silmillään.

"Malfoy", Harry henkäisi. Hän ei ollut tunnistanut arkkivihollisensa ääntä, sillä siinä ei ollut ollut tavallista ivaa mukana. Sitten hän tajusi olevansa näkymätön ja veti viitan pois päältään.