Tässä tilanteessa voi varmaan sanoa, että on aika väsynut elämiseen. Se on alkanut käydä poikkeuksellisen vaivalloiseksi ja tylsäksi ja tulin siihen tulokseen, että musta on enemmän hyötyä ei-elävänä.
Kaikki muukin tuntuu nykypäivinä meneväm täysin päin vittua.
Ehkä sen takia mä sen teinkin. Varautuakseni, jottei se sattuisi ihan niin paljoa? Tai ehkä mä itse pääsisin niin helpommalla.
Ehkä siksi mä löin kovaa. Ehkä siksi mä kaiversin vanhoja arpia auki takarivissä. Pidättelin itkua fysiikantunnilla. Jotta mä voisin tuntea jotakin ja valmistautua päästämään irti.
Ei täällä ole enää montaa asiaa mitä mä elämältä odotan. Entä jos nekin menee pois? Mitä sellasessa tilanteessa yleensä kuuluis tehdä?
Ehkä sit vaan otetaan päiväunet. Pelataan minecraftia ja jutellaan ystävien kanssa. Tai kuunnellaan surullista musiikkia ja vellotaan siinä omassa tuskassa niin kauan, että kuulokkeet poksuu ja nenä on tukkeessa.
Epäonnistuneiden tapahtumien trilogia saisi arvoisensa päätöksen.
Tai ei se enää trilogia ole.
Mutta saisi päätöksensä silti?
