September 1st. 1989
Dear diary
Lokakuut ei oo ennen ollu tälläisiä.
Oon päätynyt miettimään monia asioita.
Melko monia.
Esimerkiksi sitä, miten ilmat pysy lämpimänä ihan sairaan pitkään, mut sit yhtäkkiä lämpötilat vaan täysikiiti kymmenen astetta alaspäin ja aiheutti mulle suuria ongelmia pukeutumisen suhteen.
Sitä, miten lehdet on puissa vielä melko vihreitä, ja lehmuksien pudonneet lehdet jalkakäytävillä muuttuu limaiseksi monjäksi, johon mä liukastelen päivittäin tarpoessani kouluun.
Sitä, miksi mä oon oikeasti täällä vielä. Mikä mua pitää täällä? Ei se kukaan ihminen ole ainakaan. Tälläsissä tapauksissa mun mielestä jos olis kyse ihmisestä, molemminpuoleiset tunteet ois vahvempia. Kyseessä on siis jokin ihan muu. Mua ei enää kiinnosta paskan vertaa. En enää oikein mikään. Paitsi soittaminen, mut en mä varmaan siitäkään saa enää puserrettua paskaakaan irti. Minna sano, että musta voi tulla jotakin. Oonko mä täällä enää silloin?
Sitä, miten sä oot muuttunut. Miten sä kirjoitit ihan valtavan hyviä tarinoita vitosluokalla, miten sä olit aina täällä kun tarvitsin sua, miten sä saatoit mut kotiin vaikka ois satanu vettä, miten sä aina lähdit mun tempauksiin mukaan ja pidit mun puolia.
Sitä, miten mä selvisin koko viime viikon. Miten mä makasin sängyssä ja tuijotin kattoa, hakkasin mun kättä koska jotain oli tehtävä. Mut en kuitenkaan kurottanut kohti fiskarsseja. Se on musta mahtavaa.
Stressinhallintaryhmässä kehotettiin kehumaan itseään pienistäkin asioista, joten nyt mä kehun. Hyvä mä.
Lokakuu. Kohta on syysloma, jolloin tuuli puhaltaa lujaa ja lehdet lentää naamaan. Mä matkaan taas jonnekin kohti vuohijärveä mahdollisesti. Se kuulostaa kivalta.
Lokakuu, hohkaa mun mielestä samaa energiaa kuin kuusamo. Nyt kutsuu mua kuusamo.
Oletko sä täällä vielä? Mä en tiedä itestäni, johonkin se katoaa, ehkä jotain muuta on tulossa. Olethan sä täällä loppuun asti? Ei saa mennä mihinkään? Tätä mä hoen ja kehotan vahvasti muitakin.
Kello on 22:10
Miksi mua nukuttaa näin saatanan lujaa.
Yleensä jos mä nukahdan aikaisin mitään hyvää ei seuraa.
En nuku. En vielä.
On myöskin nälkä, ottaen huomioon, että söin puolitoista tuntia sitten viisi paahtoleipää.
