Tiktok, tiktok... 8,9,10... krooh vitun pyyh...
Kello piti omaa meteliään, samoin kun Olli ja Niko jotka olivat tällä erää päätyneet nukkumaan mun viereeni. Lampaiden laskemisessa mä olin mennyt noin 100 kertaa ykkösestä kymmeneen eli... no, se oli paljon ja vähän päälle.
Viimeksi kun mä kelloa katsoin, se oli puoli kolme. Me oltiin yhteistuumin päätetty että tällä kertaa mentäis ajoissa nukkumaan, sillä aamulla olis kuitenkin edessä lähtö takaisin kotiin. Mä kieltämättä kaipasin omaa sänkyäni. Ainakaan siellä ei koko aikaa joku ollut potkimassa sun jalkoja mustelmille.
No, meidän ajoissa oli ollut puoli kaksi, enkä mä ollut vieläkään unessa. Mä en todellakaan osannut sanoa mikä mua piti valveilla mutta humala se ei ollut, sen mä tiesin kyllä. Olli ja Niko sen sijaan näyttivät nukkuvan munkin edestä. Ne näytti niin tyytyväisiltä toisiinsa kietoutuneina...
Onneksi mä olin varannut reunimmaisen paikan itselleni, joten pääsin hyppäämään sängystä kätevästi pois kumpaakaan herättämättä. Ne tuskin olisivat heränneet vaikka mä olisin hakannut kattilan kansia yhteen niiden yläpuolella. No... ainakaan ei tarvinnut kiivetä kenenkään yli.
Mä kierähdin pois sängystä ja lähdin suuntaamaan kohti olohuonetta. Sielläkään ei tarvinnut pelätä herättävänsä ketään, sillä kukaan ei ollut jäänyt tällä kertaa sohvalle. Omanlaisensa merkkipaalu sekin... Ja kerrankin juuri hyvällä tavalla eikä aina sillä huonolla tai vähintäänkin kyseenalaisella tavalla.
Hento valon kajastus pilkotti olohuoneesta mun astuessa ulos makkarista. Auringonvalo? Nyt jo? Oliko kello sittenkin jo paljon? Ei.. se oli televisio. Ja kello oli... kolme? Jumalauta kolme? Miten se saattoi olla noin tautisen hidas?!
Mä kohtasin mua kysyvästi tuijottavan silmäparin sohvan nurkasta. Mä en ollutkaan ainoa hereillä oleva. Ainakaan ei tarvinnut valvoa yksin.
"Miks sä oot hereillä?" Joel kysyi hämillään.
Se vilkaisi televisioon kuin varmistaakseen ettei ollut missannut yhtäkään kohtaa. Se nappasi kaukosäätimen käteensä ja painoi käynnissä olevan ohjelman ilmeisesti pauselle.
"Samaa voisin kysyä sulta" tokaisin.
Se tuhahti huvittuneesti ja hymyili hieman. Mä katsoin sitä kysyvästi vastausta odottaen vaikka se todennäköisemmin odotti mun vastaavan ensin.
Se taputti sohvan pintaa ja katsoi mua kysyvästi. Mä hymyilin ja menin sen vierelle istumaan. Vilkaisin televisioruutuun, jossa tutun näköinen hahmo seisoi ase kourassaan.
"Oot sä tosissas? James Bond?" Naurahdin ja loin vieressäni istuvaan mieheen kyseenalaistavan katseen. Se ei todellakaan ollut mikään Bond-fani. Kaikkea sitä näköjään mieleen tuli kun ei uni ottanut tullakseen.
"Kai sitä huonompaakin leffaa vois katsoa" mies totesi hymyillen ja kohautti harteitaan. Se painoi leffan takaisin pyörimään ja kaappasi mut kainaloonsa. Camaan ei me mitään kauhuleffaa katsottu! Sitä paitsi mä en ollut meistä kahdesta se joka siinä kohtaa olis sitä syliä tarvinnut.
Me oltiin nimittäin joskus erehdytty katsomaan porukalla Annabelle-niminen kauhuleffa ja seuraavan viikon mä olin saanut olla vartioimassa Joelin kämppää ettei vaan kirottu nukke sattuis hyppäämään mistään esiin. Sen jälkeen tuo ei ollut suostunut tulemaan yhteenkään leffailtaan, jos päädyttiin kauhuun.
Mä nojasin pääni miehen rintakehää vasten ja huokaisin. Hetken tarkastelun jälkeen mä tajusin nähneeni jo joskus aiemmin televisiosta pyörivän elokuvan. Sen enempää mä en jaksanut kiinnittää siihen huomiota, sillä tiesin miten se tulisi päättymään. Uppouduin omiin ajatuksiini ja hetken kuluttua huomasin niiden jääneen aika lähelle. Nimittäin Joeliin..
