Suurempi pöly oli jo laskeutunut mun kertomukseni jälkeen. Joonas istui edelleen mun vieressä kuin odottaen mun romahdustani. Olli puhui vähän matkan päässä Tommin kanssa ja Aleksi selasi puhelintaan. Niko istui sohvan nurkassa kädet puuskassa. Mä olin edelleen hämilläni sen reaktiosta.
Muut olivat ottaneet asian hyvin. Tai niin hyvin kun se mahdollista oli ja osoittaneet mulle tukensa. Aivan kuten mä olin olettanutkin. Vain Nikon tapa käsitellä asiaa, hämmensi mua todella.
"Voitko viedä toiset hetkeks muualle, mä haluisin puhua Nikon kanssa?" Sanoin hiljaa kumartuen Joonasta kohti. Se katsoi mua hymyillen ja nyökkäsi. Se taputti mua vielä olkapäälle noustessaan seisomaan.
Aleksi nosti katseensa meihin ja Joonas näytti sille katseellaan et oli aika mennä hetkeksi muualle. Ne siirtyivät Ollin ja Tommin luo, jonka seurauksena Joonas ohjasi ne mun näkymättömiini.
Mä katsoin Nikoa, joka siirsi muista katseensa muhun. Enää se ei näyttänyt niin vihaiselta. Sen silmät oli jo rauhoittuneet. Huulet kääntyi hentoon hymyyn ja se viittoi mut käden liikkeillä luokseen.
Mä istuin sen viereen sanaakaan sanomatta. Se oli hetken itsekin hiljaa.
"Sä reagoit tosi vahvasti" sanoin hiljaa siirtäen katseeni lattiasta Nikoon. Mies katsoi mua hetken miltei tyhjällä ilmeellä. Se ei hymyillyt eikä sen eleistäkään saanut oikein mitään selkoa.
"Joel mä koen olevani ihan helvetin huono ystävä" se sanoi. Mä katsoin sitä ihmeissäni. Millä perusteella se luuli olevansa sitä? Ilman tuota miestä mä en varmaan olis tässä. Ilman sitä meillä ei olis tätä bändiä kasassa. Ilman sitä meidän porukka ei olis sitä, mitä se on nyt.
"Miks ihmeessä sä niin luulet?" kysyin hämilläni. Mä näin sen silmiin kohonneet kyyneleet. Voi vittu, ei nyt...
"Mä ajoin jälleen yhden kusipään sun elämään. Anna anteeks" se sanoi hiljaa kyyneleet poskilleen valuean. Mua sattui nähdä miten se syytti itseään koko asiasta. Mä ymmärsin sen vihan nyt mutta sillä ei ollut mitään tekemistä miehen itsensä kanssa.
"Mä en voi kun kiittää sua siitä" sanoin rohkaisevasti ja siirsin käteni molemmin puolin miehen kasvoja. Se katsoi mua hämmästyneen näköisenä. Ihan kun mä olisin edes muistanut että tuo käärme tuli kuvioihin Nikon kautta. Sehän yritti vain auttaa. Niin kuin aina.
Hymyilin varovasti ja kuivasin miehen kasvoille tipahtaneet kyyneleet.
"Säkin luulit tuntevasi sen, mä tiedän" tokaisin. Miten mä olin saattanut unohtaa sen tosiasian et Niko oli tuntenut Katariinan jo paljon ennen kun se tuli sekoittamaan meidän kuviot. Tai lähinnä minun.
"Mä halusin vaan et sä oot onnellinen" mies sopersi kyyneleitä pidätellen. Sen mä tiesin sanomattakin. Se toivoi aina kaikille pelkästään hyvää ja halusi ihmisten olevan onnellisia. Vaikka me pimeällä puolella oltiinkin..
"Mä oonkin. Nyt kun mun ei tarvii enää pelätä et joku puukottaa selkään" vastasin. Mä tiedän ettei kukaan voinut uskoa kun mä sanoin olevani onnellinen, mut juuri tuolla tasolla mä sitä olin. Mä olin päässyt eroon ihmisestä joka oli tarkoituksellisesti halunnut satuttaa mua vaikka tiesi mun historiani.
Toisaalta ilman sitä ihmistä ja niitä kokemuksia, mä todennäköisesti luottaisin edelleen yhtä sokeasti kaikkiin jotka vain uskotteli välittävänsä musta. Nyt mä tiesin et se vaati jotain paljon enemmän kuin sanoja. Paljon enemmän kuin tekoja. Ystävyyttä... Mä vilkaisin tahattomasti peiliin, jonka kautta näin loput meistä kuudesta. Joonas katsoi takaisin.
"Älä ikinä luule et mä voisin syyttää sua siitä" sanoin siirtäen katseeni takaisin Nikoon. Se sulki silmänsä. Mä painoin otsani sen omaa vasten.
"Älä ikinä" kuiskasin hiljaa.
Tätä se oli. Tätä oli veljeys. Rakkaus. Ystävyys..
"Oot sä tilanteeseen nähden ok?" Niko kysyi irrottauduttuaan musta. Mä olin lähes valmis sanomaan oitis kieltävän vastauksen mut mietin asiaa kuitenkin hetken. Tilanteeseen nähden, aivan kuten Niko oli sanonut.. ehkä mä olin. Ainakin asiasta puhuminen auttoi. Ehkä mä sitten olin...
"Kyl mä luulen niin" vastasin hymyillen. Niko tyytyi vastaukseen ja kaappasi mut hymyillen veljelliseen halaukseen. Sitä mä kaipasinkin. Nyt ehkä normaalia enemmän ja useammin. Kai se oli hyväksyttävä...
"Katotaanko joku leffa. Nyt kun kerran ollaan kaikki koolla" Niko kysyi. Muut lipuivat hiljalleen eteisestä meidän luo ja nyökkäilivat vastauksensa. Kaikki yrittivät ängetä samaan aikaan sohvalle istumaan ja kaaoshan siitä syntyi. Mitä muuta meiltä saattoi odottaa?
"Joku lattialle!" Niko rääkäisi kun Olli yritti ahtautua sen ja Tommin väliin. Enhän mä voinut kuin hymyillä tälle kauniille kaaokselle. Vaikka mä en vielä pitkään aikaan tulis olemaan niin sanotusti kunnossa, mä tiesin senkin päivän koittavan vielä. Mut en ilman näitä sekopäitä. Ja mikä parasta, ei mun tarvinnutkaan!
"Pienet voi tulla syliin!" Olli protestoi. Mua huvitti että se luokitteli itsensä pieneksi. Ilmeisesti tässä tapauksessa pienemmäksi kuin Niko.
Tommi tarttui Ollia vyötäröltä ja istutti miehen syliinsä. Pienempi katsoi isompaa hetken kunnes purskahti äänekkääseen nauruun. Tommi vain hymyili. Ei se turhaan väittänyt aina olevansa rauhallinen.
Niko viittoi Joonaksen luokseen ja änkesi tämän syliin. Olihan ne nyt... niin. Kyllä te tiedätte. Söpöjä... Mä vihasin tuota sanaa mutta en tiennyt millä muullakaan kaksikkoa nyt olisi kuvaillut.
Mulle jäi sitten ilmeisesti Aleksi. Yleensä leffaa katsoessa mä viihdyin löhöilyasennossa, joten olin tässäkin tapauksessa sohvalla puoliksi istuvassa asennossa ja tyytyväinen siihen et Nikolla oli leveä sohva oikeastaan joka suuntaan.
Asetin Aleksin jalkojeni väliin ja painoin leukani sen olkapäälle. Mustat hiukset kutitti mun kasvoja mut mä olin liian laiska välittääkseni asiasta. Antoi kutittaa vaan. Se oli sivuseikka.
"Mitä katotaan?" Niko kysyi. Se makasi Joonaksen sylissä samoin kun Ale mun. Sillä erotuksella et Joonas oli kietonut kätensä miehen ympärille kuin suojellakseen sitä joltakin. Mä olisin nähnyt asian toisinpäin... Tai.. no, en minä tiedä.
"Oisko Bondi mitään?" Joonas heitti ja virnisti mulle kulmiaan kohotellen. Mä pudistelin päätäni hymyillen. Eipä me oltu sitä yhtäkään saatu loppuun kun oltiin jo nukahdettu. Minkä sille mahtoi jos ei vaan jaksanut kiinnostaa...
"Ennen kun Niko vetää Titanic-kortin pöytään, saanen ehdottaa jotain komediaa?" Olli tokaisi ja ansaitsi tuolla murhaavan katseen Nikolta. Se oli sellainen Titanic-fanaatikko. Olihan se leffa ihan hyvä mut kuka jaksoi katsoa sitä illasta toiseen? Muu kuin Niko?
"Anger management!" me huudettiin Joonaksen kanssa yhtä aikaa. Sitä me oltiin katsottu aina junnuina. Ja olihan Jack Nicholson nyt ehkä maailmanhistorian parhaimpia näyttelijöitä. Sai vetää Leonardo DiCaprio- kortin pöytälaatikosta niin monta kertaa kun tahtoi mut mä löin vaikka vetoa et se voitti jo pelkillä ilmeillään hikiset kädet jossain helvetin auton ikkunassa. Tai oli missä oli!
"Kaksoset" Niko tokaisi päätään pyöritellen ja lähti etsimään kyseistä leffaa tarjonnasta.
Me näytettiin Joonaksen kanssa varmasti tyytyväisiltä itseemme ja syystäkin. Kenelläkään ei ollut sanaa vastaan sanottavana joten yksimielisyys oli saavutettu. Tai meidän tapauksessa kaksimielisyys. Hehheh...
***
Taas tylsä osa mutta seuraava onkin täynnä hassun hauskoja tilanteita :)
