Mä sain jälleen istua yksin takapenkillä, joten mä olin tyytyväinen. Tavarat oli saatu ahdettua takaisin autoon, suuremmilta vahingoilta oltiin onnistuttu välttymään eikä darrasta ollut tietoakaan. Mun teki melkein mieli onnitella itseäni. Melkein.
Väsy alkoi kevyesti painaa mun silmiäni kiinni vaikka oltiin me Joelin kanssa muutama tunti sentään taidettu nukkua. Tommi oli herättänyt meidät joskus aamulla sohvalta toisiimme kietoutuneina. Siihen me ilmeisesti oltiin nukahdettua kesken Bondin.
Olli ja Niko olivat juosseet vessassa kilpaa koko aamun. Kerrankin joku muu kuin minä, oli halailemassa vessanpönttöä. Mä sain seurata vierestä, kahvimuki kädessäni tätä rallia kun ne oli kilpaa siirtämässä toisiaan sivuun ettei oksentais toistensa päälle. Alkoi mun ehkä hieman käydä niitä sääliksi kolmannen kierroksen jälkeen.
Vielä enemmän mun kävi sääliksi Tommia, joka joutui kuskaamaan tuon kaksikon kotiin. Darraan yhdistettynä matkustaminen. Mä tiesin mitä se oli, enkä totisesti halunnut kuulla kuinka monesti ne olivat joutuneet pysähtymään tien varteen. Toivottavasti Tommin auto kuitenkin pysyi puhtaana...
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus päästä lähtemään jo aamun puolella mut iltapäiväänhän se oli venynyt eräiden aamupahoinvoinnin takia. Toki meidän käsityksemme tuntien aamu oli suhteellisen häilyvä käsite. Se saattoi olla jotain aamu kuuden ja iltapäivä kolmen välillä. Tässä tapauksessa yritys oli tuo kuusi ja toteutus kolme...
Joel istui etupenkillä kärttyisänä, sillä bluetooth-liitännät eivät ottaneet onnistuakseen ja me jouduttiin tyytymään radion tarjontaan. Tai Joel ja Aleksi joutuivat. Mä olin ollut kaukaa viisas ja ottanut kuulokkeet mukaani. Tai viisas ja viisas. Miten sen nyt halusikaan ottaa kun korviin kantautui lauseet:
You know that I'd die for, I'd cry for
You know that I'd die for you
You know that I'd breathe for, I'd bleed for
You know that I'd breathe for you
Jos meille teki hyvää päästä hetkeksi pois kaiken keskeltä, mulle ainakin teki vielä helvetisti parempaa päästä takaisin kaiken keskelle. Pienessä kuplassa kerääntyneet ajatukset olivat ehtineet ajaa mut jo lähes hulluuteen. Ehkä asiaa auttais se ettei me oltais yhdessä ihan 24/7 kun päästäis takaisin kotiin.
Ainakin mä saisin hetken kasailla omia ajatuksiani ja jopa päästä selvyyteen siitä mihin mun aivotoiminta yritti mua tällä kertaa sotkea. Sen takiahan tässä kusessa oltiinkin. Ei ollut muuten ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään...
Joel ei vieläkään ollut kertonut muille jätkille sen ja Katariinan erosta tai edes yrittänyt selventää ettei kaikki ollut siinä suhteessa hyvin. Kai sen nyt kaikki näki ettei mies ollut kunnossa mut kukaan ei vaan halunnut kysyä mitään.
Ehkä se sitten puhui kun aika oli kypsä..
Mä puolestani aloin olemaan kypsä omiin ajatuksiini ja siihen helvetin kiduttavaan tunteeseen etten mä pystynyt olla ajattelematta sitä miten epätoivoisesti mä halusin vain suudella Joelia. Joelia?! Mun parasta ystävää, veljeä, "aviomiestä", mua täydentävää osapuolta... Kiva, nyt mä kuulostin jo siltä kun oltais ihan oikeesti naimisissa...
Kaiken hyvän lisäksi mä en edes tiennyt mistä tämä johtui. Nikon kanssa se oli ollut normaalia. Helppoa ja kivaa. Joelin kanssa se oli uutta. Ehkä just sen takia se kiehtoi... niinhän sitä aina sanottiin että kaikki uusi oli kiehtovaa. Ja mitä enemmän se tuntui väärältä, sitä enemmän se veti puoleensa. Se kai selitti sen miksi mä olin aina ongelmissa. Ja siksi myös tässä helvetin kiduttavassa tilanteessa.
Tuskainen automatka oli vaihtunut tuskaiseen uneen ja sekunnin valveilla oltuani se iski tajuntaan. Mä lojuin takapenkillä puoli-istuvassa asennossa ja yritin parhaan mahdollisen taitoni mukaan tajuta mikä vittu mua vaivasi.
Hetki sitten Joel oli istunut mun sylissä hajareisin ja suudellut mun kaulaa. Sen kädet oli jossain mun paidan sisällä ja poltti ihoa pahemmin kuin liekit. Se oli unta. Helvetin likaista ja kiusallista unta.
"Joonas, oot sä siellä?" kuului Aleksin kysymys. Fyysisesti paikalla? Ehkä puoliksi. Henkisesti? Jossain aivan muualla...
Mä vilkaisin taustapeiliin josta Ale katsoi mua hymyillen. Tuo hymy oli sellainen josta tuli väkisinkin hyvä olo. Mä en tiennyt mistä se johtui mut Aleksilla vain oli taito saada toiset hyvälle tuulelle pelkällä hymyllä. Mistähän sellaisen taidon vois ostaa? Tai edes sen hyvän olon..
"Nukahdin vaan" totesin huolettomasti ja hieroin silmiäni korostaakseni unisuuttani vielä vähän lisää. Tai sitten mä yritin vain hieroa äskeistä unta pois verkkokalvoiltani. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty...
"Vittu Ale, me ollaan tylsää seuraa kun Porkoki nukahtaa" Joel tokaisi etupenkiltä muka vihaisen kuuloisena. Tai sitä se lähinnä yritti mutta ihan kun se siinä olis muutenkaan onnistunut. Ei se osannut olla vihainen. Paitsi... no.. ehkä mä jätän asian vaan tähän..
"Tuut sä siis meidän kanssa Nikolle illalla?" Joel kysyi. Mun olis ilmeisesti pitänyt jotenkin olla perillä tästä keskustelusta mutta enpäs vain ollutkaan. Mitä muuta nyt saattoi olettaa jos mä leijuin vielä hetki sitten unien kielletyssä maailmassa.
"Me ryypättiin just 2 vuorokautta putkeen aamusta iltaan ja nyt taas?" Yritin selvittää asiaa lähinnä itselleni. Aleksi katsoi mua taustapeilin kautta kulmiaan kysyvästi kohottaen.
"Kieltäydyt sä?" Se kysyi hämmästyneenä. Ihan kun se olis ollut jokin uutinen. Oikeastaan se oli kyllä sitä... Mä olin meistä kaikista se joka kieltäytyi yhteisestä illanvietosta viimeisenä. Lähinnä silloin jos kaikki muutkin olivat sanoneet ei.
"En helvetissä" vastasin ja vajosin takaisin omiin ajatuksiini, joissa olikin miettimistä kerraksi.
"Mulle ois tullu ihan paha mieli jos et olis tullut" Joel sanoi söpösti hymyillen. Miten helvetissä tuokin sai jo perhoset törmäilemään toisiinsa mun vatsassa. Voi vittu...
Mä en saanut henkeä, mun silmissä alkoi hämärtyä ja mielihalut teki omia temppujaan mun alitajunnassa. Luojan kiitos ei muualla... Mun teki vain mieli juosta ulos autosta ja kävellä kotiin, välittämättä siitä et meillä oli matkaa jäljellä vielä... no mistä minä tiedän paljonko sitä oli kun olin ollut kidutettavana unien maailmassa jossa sain olla tällä hetkellä etupenkillä istuvan miehen kanssa!
Miten muutama vuorokausi oli saanut mut tähän pisteeseen. Yksi suudelma, muutama fritsu sekä yhdessä valvottu yö ja mä olin valmis vaihtamaan meidän ystävyyden johonkin aivan muuhun. Parisuhteeseen, seksisuhteeseen.. mä en tiennyt itsekään mitä mä siitä halusin. Selvää oli nyt että jotain muuta kuin pelkkää ystävyyttä.
***
Tässä mukava kamppailu tunteiden pyörremyrskyssä :) Tästähän se kaikki vasta alkaa, joten pysykäähän kuulolla :) <3
