Mä seisoin keittiössä tuijottaen ikkunasta ulos. Sade ei ollut tauonnut vieläkään. Siellä oli niin pimeää et olis voinut hyvin kuvitella olevan jo yö.
"Siel tulee edelleen vettä kun Esterin berberistä" tokaisin ja käännyin Joelin suuntaan. Se seisoi mun edessä päällään mun Aleksilta lahjaksi saama Metallican t-paita ja.. ja ne vitun harmaat collarit. Se oli virhe.
Kerrankin mä saatoin sanoa olevani oikeassa. Mies näytti niin hyvältä et mua sattui. Uskokaa tai älkää. Juuri se sama mies joka oli ilmestynyt mun ovelle lähes vesisateeseen hukuttautuneena. Lämmin suihku teki ihmeitä...
"Jää yöksi" sanoin hetken mielijohteesta.
Mä tiesin, nyt mentiin vasta pitkällä iltapäivässä mutta mä halusin silti pelata varman päälle. Joel tyytyi nyökkäilemään jonka mä tulkitsin myöntäväksi vastaukseksi. Mä jäin tuijottamaan sitä silmiin ja täysin tahattomasti huomasin katseeni eksyneen miehen jalassa oleviin housuihin. Helvetti...
"Meidän pitäis vissiin puhua" se sanoi hiljaa.
Tuo kuulosti niin kliseiseltä. Eikä edes hyvällä tavalla. Kuten me kaikki tiedettiin, tuo lause ei ikinä tiennyt mitään hyvää. Jos siitä ei ollut kokemusta, sä olit vielä liian nuori tähän maailmaan.
"Voidaanko ensin katsoo pari jaksoa frendejä?" kysyin.
Mun kysymys kieltämättä yllätti mut itsenikin. Aiemmin mä olin ollut se joka halusi puhua asiat halki ja nyt mä olinkin yhtäkkiä se joka sitä keskustelua pakeni. Tai ei... se oli ehkä väärin ilmaistu. Mä yritin vain lykätä sitä hieman. Odotin kai sopivaa hetkeä sille et mun järki oli taas käyttökelpoinen.
"Toki" Joel naurahti.
Mä olin ikävöinyt sen hymyä, sen naurua... oikeastaan jokaista asiaa siinä. Kaikki oli ollut jo pidemmän aikaa niin erilaista. Osittain ehkä hyvälläkin tavalla mutta... no, olihan tässä paljon pahaakin.
Joel seurasi mua olohuoneeseen ja jäi mun harmikseni istumaan vähän turhankin kauas musta. Jostain syystä mä en kuitenkaan pyytänyt sitä lähemmäskään, vaikka mieli olisi tehnyt.
Mä tiesin ettei Joel ollut mikään suurin frendit-fani, mutta mä olin silti otettu että se halusi katsoa sarjaa mun kanssa. Voisin kai jopa sanoa mun mieliksi. Ei ollut sen tapaista olla kenellekään mieliksi mutta ehkä se yritti tällä välttyä suuremmalta riidalta keskustelussa. Me todella kuulostettiin vanhalta avioparilta...
Yhtäkkiä mä tunsin käden kiertyvän olkapäilleni ja havaitsin olevani Joelin lähellä.
"Miten te yhtäkkiä Nikon kanssa pääsitte siihen kuntoon?" kuulin miehen kysyvän.
Hetki mun oli mietittävä mistä se oikein puhui mutta tulin siihen lopputulokseen että se tarkoitti meidän leffailtaa, joka oli päättynyt mun osalta siihen et itkin loppuillasta Nikon sylissä ikävääni ja sitä miten epätoivoisen rakastunut mä olin Joeliin. Puhumattakaan siitä et olin silloin täysin varma ettei se voisi tuntea milloinkaan mitään vastaavaa mua kohtaan.
"Valitin Nikolle tuntojani ja sen mielestä asiaa auttoi vaan alkoholi tai seksi" totesin.
Ihan kuten Niko oli sanonut. Siinä mielentilassa mä halusin itse enemmän jälkimmäistä mut koska Niko oli pohjimmiltaan aivan helvetin lojaali ystävä, se ei suostunut edes harkitsemaan asiaa mua hetken kuunneltuaan. Kai sekin tiesi ettei se ollut ratkaisu. Ei alkoholikaan ollut mutta saipahan siinä kohtaa hyvän syyn roudata mut Joelin luo.
"Ja päädyit sitten ensimmäiseen vaihtoehtoon" Joel naurahti.
Kai se nyt parempi vaihtoehto siinä kohtaa oli. Jälkimmäinen olis vain satuttanut kaikkia. Niko olis kokenut olevansa laastari mun kipuillessa tunteideni kanssa Joelia kohtaan. Sisimmässäni mä tiesin kai Joelin tuntevan samoin mua kohtaan, joten olisihan se sitäkin kohtaan ollut ihan helvetin väärin ja tilanne olis nyt vielä puolet pahempi.
"Niin.." tyydyin vain vastaamaan ja painauduin tiukemmin Joelia vasten.
Mä toivoin tuntevani sen kädet ympärilläni mutta tuloksetta. Mua ahdisti se, etten mä osannut tulkita kaikin ajoin mitä sen päässä liikkui. Tunteet olivat kai hämärtäneet omaakin ymmärrystä sen verran. Ei niistäkään ollut mitään hyötyä...
"Hyvä niin" se sanoi ja silitti kevyesti mun olkapäätä.
Sen enempää ajattelematta mä käänsin katseeni sen suuntaan. Lempeän näköiset silmät tuijotti takaisin. Mä luovuin lopustakin aivotoiminnasta, kontrollista... kaikesta...
Painauduin tiukemmin vasten Joelia ja laskin käteni miehen olkapäille. Sen kädet siirtyi mun vyötärölle ja sai mut miltei haukkomaan henkeäni. Vittu mä olin heikko...
"Suutele mua" kuiskasin hiljaa.
Mä en ollut edes varma kuuliko Joel mun epätoivoisia sanojani mut ainakin sen katse kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Tunsin sen huulien painautuvan hellästi omilleni ja hyvästelin samalla järkeni.
Ennen kun mä ehdin edes huomata, se maaginen hetki oli jo ohi. Joel katsoi mua hieman pelästyneenä. Ei kai se tajunnut oikein itsekään mistä oli kyse.
"Tää ei vaan tunnu oikeelta" sen sanat lävisti mun sieluni.
Jos se ei tuntunut oikealta niin mikä sitten? Musta tuntui siltä et sen huulet oli kuin tehty mun huulille. Mun sydän oli täysin valmiina särkymään jos se ei tuntenutkaan samoin.
"Miks?" kysyin miltei kyyneleitä niellen.
Se näki mun ahdistukseni ja kumartui silittämään mun poskea. Se ei todellakaan auttanut mun olotilaani vähääkään. Mua ahdisti, sattui, pelotti, hirvitti ja kaikkea mahdollista siltä väliltä.
"Koska meil on tunteita" se jatkoi.
Jollain tasolla sen sanat oli helpotus. Mä luulin sen sanovan jotain paljon pahempaa. Tartuin hellästi sen kädestä ja taiteilin sormeni sen omien lomaan. Se vain katsoi mua silmiin kuin elämän tarkoitusta etsien. Jos sä sen mun silmistä löysit niin vittu mä olin onnellinen!
"Sittenhän se vasta oikeelta tuntuukin. Tulehan" tyydyin sanomaan hymyillen ja vedin itseäni päätä pidemmän miehen syliini. Se vain naurahti muttei pistänyt vastaan.
Siinä se nyt oli. Mun sylissä. Mun paras ystävä.
***
Vähän hempeilyä tähän maanantai-iltaan :)
