Kesken frendit-maratonin Joel oli odotetusti nukahtanut mun syliin. Sen pää lepäsi mun reidellä, toinen käsi sohvalla ja toinen... hyvin lähellä kielletyksi määriteltyä aluetta. Mä silittelin miehen hiuksia enkä yksinkertaisesti saanut silmiäni irti siitä.
"Joel?" sanoin neutraalilla äänellä.
Ei mun sitä ollut välttämättä tarkoitus herättää mutta mä halusin vain testata kuinka syvässä unessa se oli. Vai esittikö se vain nukkuvansa jotta sai laitettua sen piikkiin eksyneen kätensä. Se ei kuulostanut Joelin tapaiselta. Jotain mitä Niko olisi saattanut tehdä...
Kuulin hiljaista muminaa ja oletin sen tarkoittavan "mitä asiaa", ehkä vain kauniimmin ilmaistuna.
"Sun käsi on mun jalkojen välissä" mun sanat kuultuaan se pomppasi ylös kuin olisi sähköiskun saanut. Se istui mun vierelle ja haroi hiuksiaan nolostuneen näköisenä. Camaan babe, ei se niin vakavaa ollut...
"Sori.." se mumisi itsekseen.
Katsoin hetken vieressäni istuvaa miestä. Se oli aivan kuutamolla... ilmeisesti ollut syvässä unessa. Ja mä olin mennyt herättämään sen. Vittu mä olin huono ihminen...
Joel siirsi väsyneen katseensa muhun ja yritti kovasti päästä tilanteen tasalle. Se ei ollutkaan mikään helppo tehtävä.
"Ehkä nyt olis hyvä hetki puhua asioista" tokaisin ja katsoin Joelin suuntaan.
Se nyökytteli päätään katse lattiaan naulittuna. Ilmeisesti sillä ei ollut aikomustakaan aloittaa keskustelua, joten mä otin sen vastuulleni. Olinhan mä tavallaan asian jo ottanut esille joten oli kai ihan luonnollista että mä olin se joka aloitti.
"Mä en tiedä miksi, milloin ja ennen kaikkea miten tässä on näin päässyt käymään" aloitin. Vihdoin Joel siirsi katseensa lattiasta muhun. Se nyökkäili ja odotti jatkoa. Olishan se itsekin voinut asiaa kommentoida mutta ihan kuinka vaan...
"Tilanne vaan on se et mä oon rakastunut suhun" sanoin mahdollisimman yksinkertaisesti. Joelin kasvoille levisi lievä puna ja huulet kaartui varovaiseen hymyyn. Mä luokittelin tuon ihan myönteiseksi reaktioksi. Ainakaan sen vastaus ei ollut luokkaa "voi vittu", kuten erään aikaisemman jolle mä olin rakkauttani mennyt tunnustamaan. Silloin harvoin kun mä niin olin siis tehnyt...
"Niin mäkin oon suhun" sen sanat sai mun sydämen ottamaan siivet selkäänsä ja lentämään päin lähintä seinää niin et linnut vain pyöri pään päällä ympyrää. Kyllähän mä sen tiesin mutta olihan aina se pieni teoreettinen erehtymisen mahdollisuus mukana. Ja sen tuoma pelko.
Mä en tiennyt enää mitä olisin sanonut joten tyydyin halaamaan Joelia. Sen keho oli lämmin ja tuntui niin oikealta mun omaa vasten. Ihan kun mä olisin puhunut jostain feikkikropasta mutta you got the point, right?
Irtauduttuani siitä katsoin hetken sen silmiin kuin odottaen jotain. Ennen kun mä ehdin edes tajuta, tunsin pehmeät huulet omillani. Se kaunis hetki oli yhtä nopeasti ohi kuin aiempikin tänään.
"Mä en oo yhtään hyvä tässä" se sanoi hiljaa laskien samalla katseensa lattiaan.
Mä tartuin hellästi sitä leuasta ja kohotin hieman ylemmäs. Katsoin sitä hetken silmiin ja painoin pikaisen suukon sen huulille.
"Mä oon" totesin kohottaen kulmiani merkitsevästi ja väläytin tyytyväisen hymyn perään.
En antanut sille aikaa miettiä vastausta sen enempää vaan palasin takaisin sen huulille. Jos Nikon kanssa tehdyistä typeryyksistä ei muuta kerrottavaa jäänyt niin ainakin se oli tuonut mukanaan rohkeuden joka Joelilta näytti puuttuvan. Kappas! Ei kai se sitten ihan paskapuhetta ollut että me täydennettiin toisiamme. Hiton kliseistä vai mitä?
"Kaikki hyvin nyt?" Kysyin mieheltä irtauduttuani sen huulista. Mä sain katua sitä päätöstä jo heti alkuunsa.
Se tyytyi vain nyökkäilemään hymyillen ja pörrötti mun takkuista hiuspehkoani. Sille mä en jaksanut edes yrittää tehdä mitään. Ei se siitä kuitenkaan muuksi muuttunut.
Musta tuntui lähinnä siltä kuin ne kauan kadoksissa olleet palaset olisivat vihdoin loksahtaneet kohdilleen. En mä tästä vielä elämää suurempaa rakkaustarinaa ollut muovaamassa, sillä kyllä mä tiesin millainen tuuliviiri Joel osasi olla. Enkä mä sen puoleen ollut mikään puhumaan.. olinhan mä itse ihan samanlainen, mut.. olihan tämä nyt aika hemmetin mahtavaa!
Nojasin pääni Joelin olkapäähän ja sekunnin päästä tunsin tutun turvallisen käden kietoutuvan ympärilleni ja samassa hetkessä koko ympäröivä maailma unohtui.
Se pieni hetki kun koko maailmassa ei ollut mitään muuta. Ei koronaa, ei sotia, ei nälänhätää, ei väkivaltaa... vain me kaksi.
Se oli hetki jolloin mä tajusin olevan siinä missä mun kuuluikin olla. Se, kun mä tunsin miten mulla oli nyt se kaikki mistä mä olin tietämättäni haaveillut koko elämäni.
"Se on nyt me..? Eiks vaan.." se sanoi hiljaa silitellen samalla mun olkapäätä. Jos tuon aikaisemman enää saattoi käsittää jollain muulla tavalla niin vika oli sitten vastaanottajan puolella. Tiesinhän mä jätkien kanssa heitteleväni millon millastakin juttua ja tekeväni kaikenlaista mut... en mä tällasessa tilanteessa lähtis ensimmäisenä leikkimään.
"No, mä ainakin haluaisin" sanoin hymyillen ja käännyin Joelin suuntaan. Tartuin sitä hellästi kädestä ja ujutin sormeni sen omien lomaan. Se katsoi mua hennosti hymyillen. Olinko mä havaitsevinani pienen punan levinneen sen kasvoille?
"Nii mäkin" se kuiskasi ja veti mut hellään halaukseen. Mä en ihan kunnolla käsittänyt itsekään mistä oli kyse. Tai lähinnä sitä et miten hitossa me oltiin päädytty koko tilanteeseen ja.. vittu vihdoin mä sain sanoa et Joel oli mun. Minun...
***
Tämä oli nyt tässä :) Heittäkää ihmeessä kommenttia mitä piditte<3 Lisää tarinointia on luvassa ainakin oneshottien muodossa ja varmasti muutenkin:) Kiitän syvästi kaikkia jotka ovat tätä takeltelua jaksaneet lukea. Kiitos ja anteeksi :))
