Broken Into Pieces (Joonas x Olli) [TAUOLLA]

4.

Aleksin nk.

Olli: Musta tuntuu, et Arttu hakkaa Joonasta.

Aleksi tuijotti Ollin viestiä noin viisi minuuttia ja luki sen uudestaan ja uudestaan. Voisiko se olla totta? Voisiko todella olla mahdollista, että Arttu olisi huijannut heitä kaikkia niin täydellisesti ja pahoinpidellyt Joonasta heidän selkänsä takana? Ei, ei se voinut olla niin.

---

Aleksi (minä): Tota on kyllä vähän vaikee uskoo.

Olli: Mieti ny. Se selittäis sen mustan silmän, huudon ja miks Joonas oli niin allapäin tänään

Aleksi (minä): Niin selittäis, mut me molemmat ollaan nähty miten hyvin Arttu on kohdellu Joonasta. Luuleks sä oikeesti, et me ei oltais huomattu aiemmin?

Olli: Mitä sä sit luulet et tapahtu?

Aleksi (minä): Mitä jos se oli ihan sattumaa? Mitä jos se oikeesti löi päänsä ja ne nyt just sattu riitaantumaan?

Olli: Et oo Aleksi tosissas. Arttu huusi Joonakselle siitä ettei se ollu peittäny sitä mustaa silmää.

Aleksi (minä): Sori Olli, mä en usko tota. Sä varmaan käsitit sen tilanteen väärin. Mä en kerta kaikkiaan voi uskoo et Arttu tekis noin jäämättä kiinni.

---

Ollin nk.

Olli katsoi Aleksin viestiä närkästyneenä. Hän oli jo kirjoittamassa vihaista vastausta, mutta peruutti sitten ja laski puhelimensa alas. Turha tästä oli tapella. Jos muut pojat eivät usko, Olli kohtaisi Joonaksen itse ja puhuisi asiat hänen kanssaan selviksi.

Olli otti puhelimensa uudestaan käteen ja soitti Joonakselle. Puhelin piippasi noin puoli minuuttia ennen kuin Joonas vastasi.

"Haloo?"

"Moi Joonas, Olli täällä. Ooks kotona?"

Olli tiesi jo vastauksen, mutta jos Joonas nyt valehtelisi, jotain olisi varmasti pielessä.

"Öö, en, mä oon Artulla. Miks kysyt?"

"Aa, okei. Mä vaan ajattelin et jos haluisit nähdä joku päivä ihan kahden kesken, ei olla vietetty aikaa kaksin pitkään aikaan ja sä oot kuitenkin edelleen mun paras kaveri."

"Oota pikku hetki." 

Joonas peitti ilmeisesti hetkeksi puhelimen, koska Olli ei juuri saanut hänen puheestaan selvää. Artun ääni kuului taustalla.

"Joo mä oon kyllä huomenna kotona jos haluut nähä siellä", Joonas jatkoi.

"Juu, se käy. Jos mä tuun puolenpäivän aikaan?"

"Jees. Nähdään sillon."

Joonaksen nk.

Joonas lopetti puhelun nopeasti. Häntä ahdisti. Mitä Olli oikein halusi hänestä? Hän oli kysellyt mustasta silmästä jo aiemmin treeniksellä. Ei kai hän ollut aavistanut jotain?

Vielä enemmän Joonasta kuitenkin ahdistivat Artun askeleet hänen takanaan. "Mitäs Olli halus?" hän kysyi ja kietoi kätensä Joonaksen ympärille takaapäin. "Se vaan kysy voitaisko nähdä huomenna, se tulee mun luo", Joonas selitti. "Et sit tee mitään tyhmää siellä", Arttu varoitti. "Hyi, Olli on mun paras kaveri, ei ikinä", Joonas sanoi naurahtaen hermostuneesti. "Hyvä niin. Sä oot mun etkä kenenkään muun", Arttu totesi. Hän käänsi Joonaksen ympäri ja suuteli häntä. Joonas vastasi suudelmaan vastahakoisesti.

Arttu irrottautui suudelmasta nopeasti. "Mee makuuhuoneeseen, mä tuun kohta perässä. Vaatteet pois ja istumaan sängyn laidalle", hän käski. "Arttu, ei tänään, oo kiltti..." Joonas valitti. Hän oli väsynyt ja musta silmä aiheutti hänelle päänsärkyä. Pyynnöt menivät kuitenkin kuuroille korville. "Mä haluun sua nyt enkä viikon päästä. Ala mennä ennenkö mä suutun", Arttu määräsi. Joonas huokaisi surullisena ja käveli makuuhuoneeseen. Hän pelkäsi, mutta ehkä tämä sattuisi vähemmän kuin hakkaaminen.

--

Joonas makasi sängyllä selällään huohottaen. Hän halusi itkeä, mutta kyyneleet eivät enää suostuneet tulemaan ulos. Arttu oli tehnyt tehtävänsä, lähti sitten suoraan suihkuun ja sen jälkeen ovi kävi. Joonas oletti hänen lähteneen baariin.

Joka paikkaan sattui. Joonas oli saanut vaatteet takaisin päälleen mutta vajosi sen jälkeen takaisin sänkyyn. Hänen puhelimensa kilahti yhtäkkiä. Hän kääntyi vaivalloisesti ottamaan sen yöpöydältä. Viesti oli Joelilta.

---

Joel: Hei missä sä meet? Kävin soittaan sun ovikelloo mut et ollu siellä

Joonas (minä): Oon Artulla, se tosin lähti just ulos

Joel: Ilman sua? Kauheeta

Joonas (minä): En mä oikeen jaksanu lähtee. Voisiks mitenkään tulla tätä kautta ja heittää mut kotiin?

Joel: Joo totta kai, ei mulla oo kiire mihinkään. Oon siinä 10min päästä

---

Joonas hymyili aidosti ensimmäistä kertaa koko päivänä. Hän pääsisi vihdoin kotiin turvaan Artulta. Ja hän saisi viettää seuraavan päivän Ollin kanssa, ehkä hän vihdoin saisi ajatuksensa muualle.

Sängystä nouseminen oli vaivalloista ja kävely sitäkin vaikeampaa. Joonas otti keittiöstä nopeasti särkylääkkeen, jätti Artulle lapun lähteneensä kotiin ja suuntasi ulos asunnosta. Joel odotti jo auton kanssa oven edessä, joten Joonas hyppäsi suoraan kyytiin.

Joonas inahti kivusta istuessaan alas auton penkille. "Hei, onks kaikki hyvin?" Joel kysyi. Ei, ei todellakaan, Joonas ajatteli, mutta nyökkäsi vain vastaukseksi. "Vähän vaan särkee paikkoja." Joel virnisti. "Ahaa, mä taidan arvata miks", hän naurahti. Joonas pyöritti silmiään. Kunpa Joel olisikin tiennyt. Mutta Joonas ei uskaltanut avata suutaan ja kertoa.

Kotimatka ei kestänyt kauaa. Kello läheni jo kymmentä ja oli tiistai-ilta, joten ruuhkaa ei juuri ollut. Joonas kiitti Joelia kyydistä kotiovella ja käveli sisään. Hänen asuntonsa oli neljännessä kerroksessa, eivätkä portaat olleet hänen kunnossaan vaihtoehto, joten hän meni hissillä.

Joonas avasi kämppänsä oven ja astui sitään sulkien sen samalla perässään. Kämpän tuoksu oli tuttu, turvallinen ja rauhoittava. Samalla se kuitenkin sai Joonaksen patoutuneet tunteet purkautumaan. Hän otti takkinsa ja kenkänsä pois ja rojahti suoraan sänkyyn itkemään. Nyt hän oli vihdoin turvallisessa paikassa, jossa hän sai itkeä ilman, että häntä lyötiin tai pilkattiin. Arttu ei nimittäin tiennyt Joonaksen kotiosoitetta - hän luotti siihen, että Joonas tulisi aina käskettäessä paikalle.

Joonas itki itsensä uneen, mutta hänen onnekseen hän ei nähnyt tällä kertaa painajaisia. Hän nukkui sikeästi aamuun asti.

Sanamäärä: 805

Noniin! Nyt voin vihdoin luvata et Joonas saa vähän tilaa hengittää seuraavassa muutamassa luvussa, enempää en tosin voi enkä halua paljastaa :D