Broken Into Pieces (Joonas x Olli) [TAUOLLA]

13.

Joonaksen nk.

Joonas heräsi yhdeksän aikaan aamulla Ollin vierestä. Olli tuhisi vieläkin tasaisesti ja hänen kätensä oli tiukasti Joonaksen ympärillä. Hän näytti jotenkin suloiselta. Joonas vajosi ajatuksiinsa ja alkoi silittää Ollin hiuksia varovasti. Ne olivat pehmeät, sileät ja vähän pörröisetkin. Joonas ei ollut koskaan kiinnittänyt juurikaan huomiota Ollin hiuksiin, mutta ne olivat kivan näköiset ja tuntuiset, nyt kun läheltä katsoi.

Yhtäkkiä Olli avasi silmänsä ja Joonas veti äkkiä kätensä pois. "Huomenta", Olli sanoi käheällä äänellä. "Mikä olo?" "Sattuu edelleen vähän joka paikkaan mut ei niin paljon ku eilen", Joonas vastasi. "No se on hyvä. Mitä luulet, voitaisko tänään mennä sinne poliisiasemalle?" Olli kysyi. Joonaksen sydän hyppäsi kurkkuun. Hän oli unohtanut koko asian. Mutta pakkohan sinne oli mennä, nyt oli todisteitakin ja tapaus oli vielä tuore. "Joo, hoidetaan se pois alta", hän totesi. Olli nyökkäsi ja nousi ylös vaihtamaan vaatteet.

Olli ja Joonas söivät nopeasti ja lähtivät suoraa päätä poliisiasemalle. Joonas kuitenkin jäätyi aseman oven eteen. Hänen sydämensä oli hakannut koko aamun ja nyt se vain paheni entisestään. "Hei, tuu nyt", Olli kehotti ja yritti hellästi auttaa Joonasta eteenpäin. "Mitä jos ne ei usko mua?" Joonas kysyi hiljaa. "Kyllä ne uskoo. Sulla on todisteet ja ei millään pahalla, mut sä näytätkin siltä ettet oo ihan kunnossa. Mennään nyt hoitaan tää pois, hyvällä tuurilla sun ei tarvi nähdä Arttua tän jälkeen enää ikinä", Olli rohkaisi. Joonas hengitti syvään, nyökkäsi ja käveli sisään asemalle Ollin käsi hänen hartioillaan.

--

Joonaksen käsi tärisi hieman, kun hän sulki Ollin asunnon oven astuttuaan sisälle. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Poliisit uskoivat häntä saman tien nähtyään Joonaksen kunnon ja kuunneltuaan hänen nauhoittamansa videon. Käynnin aikana selvisi, että Artulla oli muitakin rikosepäilyjä ja hänet pidätettäisiin vielä samana päivänä. Joonas oli iloisempi kuin moneen kuukauteen. Mutta toisaalta hänen päässään kaikui hänen oma itkunsa ja vaikerruksensa, kun sen iltapäivän tapahtumat palasivat elävänä hänen mieleensä.

Silloin puhelin soi. Joonas kaivoi puhelimensa taskustaan ja näki Artun nimen näytöllä. Olli vilkaisi puhelinta Joonaksen olan yli. "Älä vastaa", hän kehotti. "Mun on pakko", Joonas sanoi ja painoi vihreää luuria.

"Haloo?"

"Mihin vittuun sä oot taas hävinny?"

"Mä- tota-"

"Niin? Kakista ulos jo!"

Silloin Olli alkoi yhtäkkiä yskiä kovaäänisesti. Hän osoitti itseään ja sitten Joonasta. Joonas hämmentyi muutamaksi sekunniksi, mutta tajusi sitten.

"Kuka siellä taustalla yskii?" Arttu kysyi.

"Se on Olli. Sille on iskeny ihan hirvee flunssa niin mä toin sille ruokaa ja tulin muutenkin vähän kattoon sen perään."

"Aha. Että sellasta."

Joonas kuuli Artun äänensävystä, että hän ei uskonut sanaakaan. Hänen sydämensä hakkasi taas tuhatta ja sataa. Mutta Arttu ei kuitenkaan voisi uhkailla häntä nyt, kun Olli oli kuuloetäisyydellä.

"No, tuut tänne sitten iltapäivällä. Nähään."

Puhelu katkesi. Joonas sulki näytön ja laittoi puhelimen takaisin taskuunsa. "Se haluu mut sinne taas iltapäivällä", hän sanoi Ollille. "Mun on varmaan pakko mennä." "Eiks ne poliisit nimenomaan sanonu et ne menee sinne tänään iltapäivällä? Hyvällä tuurilla se on ehditty jo hakee sieltä ku sä meet sinne, mut jos ne poliisit ei oo siellä ku sä meet sinne nii käänny takas. Jos ne poliisit tulee sillon ku sä oot siellä nii Arttu voi... noh, tehdä sulle jotain. Kyllä se sen varmaan tajuais että sä käräytit sen niille", Olli sanoi. Joonas nyökkäsi. "Mä meen vasta myöhemmin iltapäivällä niin ehkä se on sillon jo haettu pois."

Joonaksen sydän hakkasi edelleen, mutta jännitys alkoi hiljalleen vaihtua positiiviseksi. Arttu pidätettäisiin vihdoin. Noin vuoden jatkunut henkinen ja fyysinen kidutus olisi vihdoin ohi. Kun nyt vain kaikki menisi nappiin eikä Arttu pääsisi karkaamaan...

Sanamäärä: 550

Pääseekö Arttu pakoon lain pitkää kouraa vai jääkö hän vihdoin kiinni? Se selviää seuraavassa luvussa...

Muutaman päivän tauko teki kieltämättä hyvää, nyt on taas motivaatioo jatkaa toivottavasti vähän tasaisempaan tahtiin :)