Lyhyttarinoita & lumihiutaleita

Inari - Metsän Sydämessä

Kuva: Pixabay

Tälläinen lappi-teemainen lyhäri tälläkertaa!

Enjoy <33

Kaukana, siellä missä pohjoiset Lapin tunturit kohoavat, metsät niiden rinteillä kasvavat, pudottavat lehtensä, ja peittyvät lumivaippaan joka vuosi, asui hoikka, pieni, melko lyhyt tyttö, jolla oli pitkä, yönmusta tukka, villi luonne, ja sielu, joka on luotu selviytymään. Tämä tyttö käy tavallista koulua pienessä kylässä joen vierellä. Tämä paikka tunnetaan nimellä Kirkaskylä, ja sen vieressä kohoaa Ikuisen Vihreyden Metsä. Tämän tytön äiti katosi vuosia sitten erämaahan, mutta hän elää isäsä sekä kaksoisveljensä kanssa nahkuriperheessä. Tämä tyttö on vapaa Lapin suurissa metsissä, hänen sielunsa lepää suurten kuusten alla. Tämän tytön nimi on Inari, nimi, jonka hänen äitinsä viimeisinä sanoina hänelle antoi: "Tyttö. Hän on metsien lapsi. Joten tunturin mukaan hän olkoot Inari." Ja näin alkoi suuren, mutta maailmankartalla pienen uskomattoman tytön elämä, josta saat nyt lukea..

Inaria jännitti: Jotakin upeaa, mutta samaa aikaan jotakin niin käsittämättömän jännittävää oli edessä. Hän saisi nukkua teltassa metsäaukiolla Ikuisen Vihreyden Metsässä. Koti oli kylässä aivan metsän laidassa joten sinne ei olisi pitkä matka. Ensin täytyi pakata tarvikkeet ja eväät nahkaiseen laukkuun jota hän kantoi olalla, napata talon kulmalta hänen oma keppinsä. Ei, ei se ollut keppinsä. Aivan kuin jokin olisi muuttunut tuossa merkillisessä oksassa jonka hän oli löytänyt kaukaiselta järven rannalta hautautuneena hiekkaan. Hän oli hionut siihen kahvan, vuollut toisen pään teräväksi ja pistänyt puukolla myös nimikirjaimet kahvan juurelle. Kahvan yläpuolella oli tummansininen huivi sidottuna keppiin niin, että se liehui pohjoistuulessa.

Täälläpäin ei ollut katulamppuja, isoja kerrostaloja, ihmisvirran vilinää saati autoja taikka autoteitä. Oli vain metsä, sen laidalla niitty jossa karja laidunsi, pelto jonka rivit ylsivät kauas sinne, missä niitty loppuu ja kukkulat alkavat, joki jonka mutaisesta rannasta pääsi uimaan viileään veteen. Rannasta kauempana kalastajan mökki, ja sieltä lähtee muhkurainen polku kylälle jossa muut talot olivat. Jokaisella ihmisellä oli jokin työ, tarkoitus tai jokin, joka määrää elämän käänteet. Mutta Inarin elämässä ei ollut sellaista: Vaikka hän oli syntynyt kaksoisveljensä Eelin kanssa köyhään nahkuriperheeseen, vain hänen veljeään oli työssä onnistanut. Inari oli tietenkin kokeillut jo moneen otteeseen, ei aina omasta tahdostakaan, mutta joka kerta isän saapuessaa takaisin kellariin jossa hänen oli määrä jonkun saapas parsia tai villapaidan reunus kutoa, oli aina jokin nokkela keino livahtaa metsään: Siellä hän viihtyi, ja viettikin suurimman osan ajastaan. Metsässä hän sai olla rauhassa, kuunnella isän nalkutuksen ja kylän tasaisen puheen ja askelten tahdin sijasta linnunlaulua, puiden havinaa sekä tuulen huminaa.

Kylään kuului monta harmaan ruskeaa hirsimökkiä sekä kaksi kivitaloa. Inari istui portailla oven edessä ja katseli kylää. Eräässä mökissä oli valtavat ikkunat ja laaja piha, sen nurkassa oli pieni vaahtera jonka oksasta riippui keinu: Koulu. Sen hän tunsi ja oli käynyt jo neljä luokkaa. Heidän opettajansa Neiti Salminen oli mukava, opetti monet aineet heille, matematiikan, äidinkielen, historian, ja ympäristöopin. Maalari taas opetti kuvataidetta. Koulunkäynti oli ihan mukavaa, mutta silloin pääsi käymään harvemmin metsässä kun piti laskea porkkanoita tai kirjoittaa Lapin vanhoista sotureista. Heidän luokkaansa kuului jokainen kylän lapsi joita oli kaiken kaikkiaan kahdeksan: Inari ja Eeli nahkuriperheestä, lyhyt, ja isohko vaalea tukkainen lettipää Hilla leipuriperheestä, musta tukkainen ja hiukan ylimielinen Aaro kauppiaspeheestä, tumma tukkaiset jekuttelusta pitävät identtiset kaksoset Siina ja Salla maalariperheestä, ketterä ja hauska Aatos puuseppäperheestä, ja Aaroa seuraileva, vaalea tukkainen Joonas seppäperheestä. Kaikista eniten Inari piti Aatoksesta joka usein vain naureskeli Aaron töykeille huomautuksille, joita Inarikin joskus joutui kestämään. Usein hän vain puri huulta eikä sanonut sanaakaan. Siina ja Salla olivat myös ihan mukiinmeneviä, mutta joskus huomaa liian myöhään mennensä kaksosten ansaan. Oli Hillakin ihan kiva, mutta hänenkään kanssa ei oikein saanut jutunjuurta joten ei hänen seurassaan kaemmin viihtynyt. Joonaksen seuraa Inari oisi voinut harkita, mutta ehei, Aaron näkiessään hän vain juoksisi koiin tai eksytäisi tämän metsään.