Lyhyttarinoita & lumihiutaleita

Aavesirkus (Henkien Maita OSA 1)

Kuva: Pexels

Osa ykkönen lyhäri-sarjastani tosiaan, ens osassa osa 2, ja tääkin on nyt tämmönen tunnelmateksti, mutta kuitenkin!

Kolautin pääni, jopa niin kovaa, että saatoin pudota sängystä. Lopulta, kun tiedottomuudessa ikuisuuden lilluttuani avasin silmäni, makasin kylmällä ja kolealla maalla. Jokaista ruumiinosaani särki, kuin olisin juurikin rojahtanut taistelun taikka tappelun hävinneenä siihen maahan, jossa nyt makasin. Nousin hiljaa, mutta yöpaitani kahina kuulosti liian kovalle aavemaisessa hiljaisuudessa. Edessäni kohosi jotain – jotain mitä en ollut ikinä nähnyt – iso sirkusteltta. Sen ennen niin räväkät värit olivat haalistuneet harmaasävyisiksi, eikä iloisten ihmisten hälinästä ollut merkkiäkään. Tämä paikka – luultavasti koko maailma jossa heräsin, oli hylätty. Usva leijaili maan päällä, ja kuuran peittämät kukkulat jatkuivat paria hyvin mustunutta puuntynkää laskuihin ottamatta täysin tasaisina niin kauas kuin nähdä saattoi. Tässä paikassa oli hyytävän kylmä, ja jouduin kietomaan tummansinistä yölpukuani entistä tiukemmin ympärilleni. Sirkuksen edessä oli kyltti, jossa oli selvästi joskus ollut välkkyvät valot ja neonvärinen teksti. Nyt se näytti sille, kuin joku olisi tuhrinut suurella lyijykynällä isoon puutauluun. Tekstiä ei erottanut selvästi, mutta vain ensimmäinen kirjain puuttui, ja muut olivat vain haalistuneet. Pohdin pitkään mitä siinä mahtaisi lukea, mutta jäljelle jääneistä kirjaimista jäi jäljelle vain yksi järkevä sana: Aavesirkus. Nimi sai minut kananlihalle. Pian min teki mieli vain lyyhistyä kolealle maalle ja toivoa pääsevänsä pois täältä. Silti, kokosin itseni, ja raotin telttakangasta, sillä kyseisessä suuressa tai joskus ehkä majesteettisessa sirkuksessa ei ollut kummoistakaan ovea. Sisällä oli sellaista, mitä nyt tavallisessa sirkuksessa olisi ollut: Katsomo, jonka tuoleilla lojui jokunen melkoisesti vanhentunut punavalkoinen paperiastia jonka pohjalla sattui olemaan muutama popcorni. Toisessa päässä oli iso estradi, ja sen reunoilla pyörteili sumua valonheittimien lomassa. Estradin takana oli selvästi varasto, ja sen takana jokin valmistautumishuone, varmaankin esiintyjille. Eteeni leijaili katosta värinsä menettänyt ja repaleinen lappunen. Se oli jokin esite, mutta puolet siitä oli revennyt. Teksti kuului jotenkuten näin: Kuukauden suuri vetonaula: Kummitustaikoja Esmeralda! Se saattaisi selittää jotain tästä... Kummitusmaailmasta.