Kun pimeys saapuu

Luku 1

Sekasorto oli täydellinen. Velhot ja noidat säntäilivät ympäriinsä, yrittäen suojella rakkaitaan, yrittäen pelastaa itsensä. Kaikki oli muuttunut sekunneissa. Oli kaunis ilma, kauniit häät, onnellinen pariskunta ja hymyileviä suita. Sitten tuli suojelius, pimeys ja tuho. Mielipuolista naurua, joka kaikui illassa huutojen seassa. Kuolonsyöjät olivat läpäisseet jokaisen suojaloitsun, löytäneet reiän, josta pääsivät luikahtamaan sisälle. Billin ja Fleurin häistä oli muokkautunut katastrofi silmänräpäyksessä.

 

Misha istui viinilasia pyöritellen erään pöydän ääressä katsellen hävitystä ympärillä. Toisin kuin kaikki muut, hän ei ollut paennut. Hän oli jäänyt katsomaan taistelua, liikkumatta tuolilta missä istui. Hän oli väistänyt pari harhailevaa kirousta, mutta muuten oli jähmettynyt paikalleen. Kaikki tämä oli saanut hänen verensä kiehumaan, hän oli raivosta suunniltaan. Kolme kuukautta hän oli saanut olla rauhassa, kolme kuukautta ilman yhtäkään kuolonsyöjää, kolme kuukautta hän oli onnistunut pitämään itsensä pimennossa kaikesta pahasta. Hän oli pystynyt hengittämään rauhassa, onnistunut uskottelemaan itselleen unohtaneensa kaiken. Hän ei halunnut sekaantua heidän asioihinsa ja siksi vain istui katsellen kuinka he pitivät hauskaa. Tuhosivat paikkoja ja yrittivät etsiä jotain epätoivoisesti.

 

“Et ole liikahtanutkaan paikaltasi meidän tulomme jälkeen. Etkö pelkää, että sinua satutettaisiin?” Draco kysyi hiljaa istuutuen Mishan viereen. Misha ei kääntänyt katsettaan pyörittelemästään lasista. Oli kulunut kolme kuukautta myös viimeisestä kerrasta, kun hän oli nähnyt Dracon. Hän ei halunnut kääntää katsettaan poikaan, ei halunnut nähdä tätä ja joutua hyvästelemään joka kerta uudestaan. “Miksi pelkäisin? Eivät he tee minulle mitään, olemme samalla puolella ja voin esittää heille todisteen siitä,” Misha totesi ykskantaa. “Eivät he edes saaneet ketään tapettua. Ainoa mitä he saivat aikaan oli kauniin päivän pilaaminen. He pilasivat onnellisen muiston kahden sielun liittymisestä yhteen ikuisiksi ajoiksi.” Dracon huulet kääntyivät pilkalliseen hymyyn. Myöskään hän ei ollut katsonut kertaakaan Mishaan, eikä katsonut vieläkään. Hän piti katseensa tiukasti edessä palavassa teltan helmassa. “Kahden sielun liittyminen yhteen ikuisiksi ajoiksi. Miten runollista. Kaikissa runoissa on traaginen kohtansa, tällä kertaa me annoimme sen heille. Rakkaus ei ole mitään ilman tragediaa, mutta senhän me jo tiedämmekin,” Draco totesi pilkallisesti ja Misha mutristi suunsa vihaisena. “Mitä meidän välillämme on - oli - ei ollut traagista. Me emme kuolleet niin kuin Romeo ja Julia. Sinun pitäisi vain unohtaa se.”

“Sinä et ole kuollut, sinulla on aviomies. Minä kuolen päivä päivältä vain enemmän, menetän päivä päivältä palan sieluani tietäen sinun olevan jonkun muun luona. Sinä sait minut tuntemaan jotain, mitä en voi tuntea kenenkään muun kanssa ja haluat minun unohtavan sen. Minä olen tieni valinnut. Kolmeen kuukauteen en nähnyt sinua, kolme kuukautta yritin lakata ajattelemasta sinua. Sinä olet päässyt mieleni sisälle pysyäksesi. Meillä oli jotain vahvaa, mutta minä mokasin ja sinä rakastuit toiseen.”

 

Misha lakkasi pyörittämästä lasia. Tässä sitä taas oltiin. Draco paljasti sisimpänsä ja hän istui tuppisuuna paikoillaan. Hän ei voinut vastata tunteisiin haluamallansa tavalla. Hänen oli muistutettava itselleen yhä uudelleen ja uudelleen olevansa naimisissa. Hän oli mennyt naimisiin tietäen sekavasta rakkaus-viha-suhteestaan Dracon kanssa. “Vihaan sinua niin paljon että rakastan sinua. Haluaisin heittää sinut kalliolta alas ja pelastaa aivan viime hetkellä. Vihaan tätä tilannetta. Vihaan itseäni siitä, että annoin itseni rakastua sinuun. Vihaan itseäni siitä, että rakastuin Frediin. En haluaisi menettää teistä kumpaakaan, mutten voi pitää molempia,” hän kuiskasi surullisena jatkaen lasin pyörittämistä. Draco ravisti ärsyyntyneenä päätään. “En ymmärrä, miksi otin asian edes esille. En halua puhua tästä. Sinä olet nyt yksi heistä. Sinä olet Weasley. Sinä tulet saamaan ärsyttäviä punatukkaisia lapsia, joiden kasvot ovat täynnä pisamia. Pian leikit jo kotia muualla ja minä en aio jäädä seuraamaan sitä. En enää,” Draco sanoi nousten ylös ja kävelen pois paukauttaen tuolin kumoon perässään. Tuolin kova kolahdus sai Mishan otteen lasista herpaantumaan ja lasi tippui särkyen maahan. Lasin sirpaleet levisivät laajalti maahan ja hänestä tuntui, että osa hänen sydäntään levisi niiden mukana.