Kun pimeys saapuu

Luku 4

Päivät kuluivat nopeammin kuin aikaisemmin, sillä kaikilla oli nyt jotain tekemistä. Pitkän harkinnan jälkeen Misha oli päättänyt auttaa kolmikkoa heidän vaarallisessa tehtävässään. He eivät olleet pyytäneet häntä tekemään mitään, he olivat varoneet sitä pitkään, mutta hän oli sanonut haluavansa auttaa. Niin hän halusikin. Hän ei ollut kenenkään puolella, mutta silti oli kummallakin puolella. Hän oli altistunut pimeydelle, mutta käveli valossa. Ajatus sai hänet naurahtamaan ääneen. Hän ei enää muistanut, milloin hän oli viimeksi ajatellut selkeästi. Hän ei ollut poistunut talosta niin kuin muut, vaan pysynyt tiukasti neljän seinän sisällä. Olisi ollut vaarallista lähteä ulos näissä olosuhteissa ja hän ei ollut valmis ottamaan riskiä. Hän oli kuitenkin pitänyt visusti silmällä tapahtumia talon ulkopuolella. Kenenkään tietämättä hän oli jopa ollut yhteydessä Tylypahkan uuteen rehtoriin, Severus Kalkarokseen. Tosin kukaan ei vielä tiennyt tämän oleva uusi rehtori, asiasta ei oltu vielä keretty puhumaan lehdissä.

 

Misha laski hitaasti teekupin takaisin pöydälle, koskematta jo jäähtyneeseen juomaan. Hän alkoi seota hiljalleen, mutta kaipa se oli tämän kaiken hinta. Kukaan ei voinut olla selväjärkinen ja taistella molemmilla puolilla. Ainoa, joka todella ymmärsi miltä hänestä tuntui, oli Severus. Ja niin oudolta kuin se tuntuikin myöntää, hän kaipasi puhehetkiään miehen kanssa. Heidän suhteensa oli lähentynyt viime vuoden tapahtumien jälkeen ja kaipa sitä pystyi kutsumaan jo ystävyydeksi. He olivat avoimia toisilleen, toisin kuin muille. Kukaan muu ei tiennyt heistä, ei mistään. Vain he kaksi. Tieto oli voimaa, mutta se oli vaarallista. Siksi he olivat pitäneet taukoa puhumisesta jo monta viikkoa. Oli vain parempi niin. Varsinkin nyt, kun kaksi kuolonsyöjää oli siirtynyt Tylypahkaan opettajiksi.

 

“Tämä ei voi olla totta!” Misha kuuli Ronin kiihtyneen ääneen keittiöstä. Hetken pohdinnan jälkeen Misha päätti mennä ottamaan selvää, mistä moinen kiihtymys johtui ja hän käveli keittiöön, missä Hermione puristi raivoissaan päivän lehteä käsissään. “Oleko sinä kuullut jo uutiset?” Hermione kihisi ja törkkäsi lehden Mishan käsiin. Misha käänsi katseensa lehden etusivulle, missä oli vaatimaton kuva Severuksesta, vieressä otsikko ‘Tylypahkaan valittu uusi rehtori.’ Misha luki kiinnostuneena otsikkoa seuraavan artikkelin, jossa mainittiin myös Arrowien uusista opettajien viroista. “Sinä tiesit jo tästä?” Harry kysyi epäuskoisena huomatessaan, ettei Mishan ilme värähtänytkään tämän lukiessa juttua. “Niin tiesin,” Misha vastasi lyhyesti ja ojensi lehden takaisin Hermionelle. “Milloin sinä ajattelit kertoa meille asiasta?” Ron kivahti ja Misha kohautti olkiaan. “En ajatellut että tiedolla olisi näin suuri vaikutus teihin. Eihän tämä loppujen lopuksi ollut niin suuri yllätys ottaen huomioon kaiken aikaisemman.”

“Ottaen huomioon kaiken aikaisemman? McKarmiwan kuuluisi olla rehtori! Kalkaros murhasi Dumbledoren! Kalkaros ei ole muuta kuin suuri pelkuri!” Harry huusi ja Misha kohautti olkapäitään. “Jos sinä sen niin näet.”

“Etkö sinä muka pidä häntä pelkurina?” Ron kysyi tyrmistyneenä ja Misha naurahti ääneen. “Pelkurina? En. Minä en pidä häntä pelkurina. Ja totta puhuen minua ei voisi vähempää kiinnostaa kuka toimii rehtorina Tylypahkassa.”

 

Hermionen tajutessa, että asiasta olisi pian nousemassa riita, hän päätti keskeyttää keskustelun. “Tämä tarkoittaa vain sitä, että meidän pitää toimia nopeammin!” Muut käänsivät katseensa yllättyneenä Hermioneen, tämähän oli ollut se, joka piti suunnitelmaa kaikkein vaarallisimpana, eikä ollut innostunut sen toteuttamisesta ollenkaan. “Hermione on oikeassa. Meidän tulisi toteuttaa suunnitelma jo tällä viikolla,” Harry sanoi hetken puntaroituaan vaihtoehtoja. “Mitä? En tarkoittanut tällä viikolla,” Hermione parahti kauhuissaan ja Ron puuttui puheeseen. “Meillä on kaikki tarvitsemamme tiedot, joten voimme yhtä hyvin tehdä tämän! Miksi enää pitkittää tätä? Asiat menevät talon ulkopuolella koko ajan huonompaan suuntaan,” Ron sanoi ja Harry nyökytteli päätään. “Umm…” Hermione mutisi yrittäen miettiä jotain loogista syytä, miksei suunnitelmaa voisi toteuttaa. “Ugh, minä en keksi mitään,” Hermione totesi lopulta alistuneena ja Ron hymyili voitonriemuisena. “Selvän teki, me teemme tämä jo huomenna!” Hän julisti ja muut nyökyttelivät päätään. “Ron. Tule mukaani, mennään hakemaan kaikki muistiinpanot, jotta voimme käydä ne läpi vielä kerran,” Hermione sanoi ja he nousivat Ronin kanssa ylös ja poistuivat huoneesta. “Misha,” Harry sanoi arkana ja Misha käänsi katseensa kohti hermostunutta Harrya. “Niin?”

“Minä en halua, että sinä osallistut tähän suunnitelmaan. Niin monia asia voi mennä vikaan ja sinun kiinnijäämisesi olisi melkeinpä yhtä paha kuin jonkun meistä. Vähintäänkin yhtä paha kuin Hermionen, joka on jästilistalla,” Harry sanoi. “Jästilistalla?” Misha kysyi hämmentyneenä ja Harry nyökkäsi. “Taikaministeriö on tehnyt uuden säädöksen, jonka mukaan jokaisen jästin tulee ilmoittautua kuulusteltavaksi ministeriöön. Voldemort on saanut tahtonsa läpi ja hänen toimesta taikaministeriö on alkanut karsimaan kaikki jästisyntyiset pois,” Harry sanoi halveksuen. “En ole kuullutkaan tuosta… Mutta silti, en ole samaa mieltä sinun kanssasi siitä, etten osallistuisi,” Misha sanoi päättäväisesti ja Harry huokaisi raskaasti. “Olet yhtä itsepäinen kuin isäsi. Misha, tämä on sinun parhaaksesi. Mieti nyt mitä tapahtuisi, jos Voldemort saisi tietää sinun liittoutuneen minun kanssani. Sinut tapettaisiin tai jotain vielä pahempaa!”

 

Misha puri epävarmana huultaan. Toki Harry oli oikeassa, mutta silti. Hän ei halunnut istua toimettomana kotona, odottaen tietoa muiden olinpaikasta. Mutta ehkä niin todellakin oli parasta. “Hyvä on. Minä odotan täällä. Mutta meidän pitää tehdä varatoimia, jotta te pystytte ilmoittamaan minulle jos mikään menee vikaan!” Misha sanoi ja Harry nyökkäsi helpottuneena samaan aikaan kun muut tulivat takaisin keittiöön ja levittivät muistiinpanot pöydälle. Kaikki kerääntyivät pöydän ympärille ja viimeinen suunnitelman läpikäynti käytiin jännittyneinä. Sinä iltana kukaan ei saanut pelonsekaiselta jännitykseltä unta.

Seuraavana aamuna pelko oli vallannut Mishan sisäisesti. Muut olivat tyynen rauhallisia, mutta hän ei pystynyt siihen. Niin moni asia voisi mennä vikaan. He olivat sopineet, että kaiken varalta, Misha lähtisi pois talosta metsään, jossa oli kolme vuotta sitten järjestetty huispauksen maailmanmestaruuskisat. Siellä olisi turvallista ja kukaan ei osaisi epäillä hänen tai kenenkään muun olevan siellä. Ja jos todella huono tuuri kävisi ja hän sattuisi jonkun kuolonsyöjän tai kaapparin tapaamaan, hän voisi vain näyttää merkkiään ja pääsisi helpolla. Samaa ei voinut sanoa muista. He olivat kylmän rauhallisia, valmiita edessä odottavaan koitokseen. “Onhan teillä nyt kaikki tarvitsemanne? Ja onhan suunnitelma kunnossa?” Misha kyseli hermostuneena pureskellen kynsinauhojaan. “Kaikki on halinnassa, älä menetä hermojasi meidän takiamme,” Harry vastasi rauhallisesti taputtaen Mishan olkapäätä. “Me menemme nyt, muista pitää itsestäsi huolta, me näemme pian!” Harry sanoi ja halasi Mishaa pikaisesti. Kolmikko lähti yhdessä näkymättömyysviitan alla ulko-ovesta ulos ja kaikkoontuivat heti porrastasanteella. Misha huokaisi pienesti ja alkoi keräämään tavaroitaan pieneen laukkuun, mihin Hermione oli tehnyt laajennusloitsun. Saatuaan tavarat pakattua hän astui ulko-ovesta ulos ja kaikkoontui metsään, missä hän asettui erään kaatuneen puunrungon päälle odottamaan.