Kun pimeys saapuu

Luku 9

Oli kulunut tasan kolme kuukautta siitä yöstä, kun Misha oli saapunut kaksosten oven eteen. Hän oli piilotellut heidän luonaan käyden ulkona vain naamioituneena. Kolme kuukautta, jonka aikana monet asiat olivat muuttuneet. Misha ei ollut kuullut Harrysta ja Hermionesta mitään koko sinä aikana, kuitenkin Frediltä hän oli kuullut Ronin menneen Billin ja Fleurin luo. Syytä hän ei tiennyt, eikä Ron ollut sitä kenellekään kertonut. Misha ei ollut varma halusiko hän edes tietää todellista syytä. Luultavasti ei. Hän pysyi turvassa tietämättömänä. Niin oli parempi. Varsinkin hänen tilanteessaan.

Kuluneen kuukauden aikana Misha oli alkanut huomata muutoksia hänen kehossaan sekä hänen ajatuksissaan. Hän oli jatkuvasti peloissaan. Pienetkin äänet saivat hänet säikähtämään, hän vältteli varjoja, eikä koskaan poistunut talosta auringonlaskun jälkeen. Hän oli laihtunut ja aivan kalpea. Silti hän väitti kivenkovaa Fredille voivansa hyvin. Kaikki oli hyvin, hänen oli turha huolehtia. Misha oli varovaisempi kuin koskaan. Hänen oli pakko. Vaara vaani kaikkialla ja Misha oli varma siitä, että hän oli melkein yhtä haluttu kuolonsyöjien keskuudessa kuin Potter. Huonompaan tilanteeseen hän ei olisi voinut joutua.

Myös Fred oli huomannut Mishan jatkuvan varovaisuuden. Vaikka tyttö sitä kuinka yrittikin peitellä, hän pystyi näkemään pelon tämän silmissä. Hänen vaimonsa pelko söi häntä sisältäpäin. Hän vain halusi kaiken tämän loppuvan. Hän halusi Mishan olevan onnellinen ja turvassa. Fred oli joutunut useampaankin otteeseen kuolonsyöjien kuulusteltavaksi. He olivat yrittäneet saada tietoja Mishasta, mutta luovuttaneet pian Fredin valehdellessa heidän erostaan. Jokaisena kertana hän oli väittänyt eronneensa Mishasta saadessaan kuulla tämän olevan kuolonsyöjä. He olivat lopulta uskoneet häntä ja jättäneet hänet rauhaan. Usein Fred pohti sitä, oliko Draco saanut kuulla valheen. Jos oli, uskoiko tämä sitä? Jos niin, miksei poika ollut tullut etsimään Mishaa? Fred ei tiennyt, oliko Draco ja Misha pitäneet toisiinsa yhteyttä. Hän ei tiennyt olivatko he tavanneet hänen selkänsä takana. Hän ei halunnut ajatella asiaa. Hän ei halunnut miettiä tätä mahdollisuutta. Ei Misha tekisi mitään hänen selkänsä takana. Hän oli päässyt yli Dracosta, vaikka Fred olisi voinut lyödä päänsä pantiksi siitä, ettei Draco ollut läheskään yli Mishasta.

Fred käveli syvissä mietteissään pitkin hiljaisia Viistokujan katuja. Yli puolet kadun kaupoista oltiin suljettu jo aikoja sitten ja yhä uusia suljettiin päivittäin. Vain harva enää uskalsi pitää kauppaansa yllä. Ehkä oli hulluutta häneltä ja Georgelta pitää heidän kauppaansa yhä auki, mutta jokainen tarvitsi naurua. He olivat unelmoineet omasta pilapuodistaan niin monia vuosia ja he eivät olleet valmiita luopumaan tästä unelmasta. Ei ennen pakottavaa tarvetta.

Omiin ajatuksiinsa uppoutuneena Fred ei kiinnittänyt katsettaan ihmisiin, jotka kävelivät nopeasti hänen ohitseen. Kaikilla oli kiire päästä pois tyhjiltä kaduilta. Fred ei vilkaissutkaan ohikulkevia noitia ja velhoja, ei ennen kuin hän tunsi törmäävänsä johonkuhun. "Ante-," Fred aloitti kohottaen katseensa liiankin tuttuihin kalpeisiin kasvoihin. "Weasley," Draco kuulosti yllättyneeltä, aivan kuin hän ei olisi voinut kuvitellakaan törmäävänsä toiseen kaksosista, varsinkaan ihmiseen, jota hän vihasi enemmän kuin Potteria. He katselivat hiljaisuuden vallitessa toisiaan, tarkkaillen ja odottaen toisen sanovan jotain. Fred pystyi näkemään Dracon kasvoilta tämän haluavan kysyä jotakin. Draco avasi ja sulki suutaan, etsien oikeita sanoja, mutta viime hetkellä muuttaen mieltään. "Jos haluat kysyä jotain niin kysy. Minulla on kiire, eikä aikaa tällaiseen," Fred vastasi kyllästyneellä äänellä ja Dracon silmät kapenivat viiruiksi. "Mistä päättelet, että haluaisin kysyä sinulta mitään?" Draco tiuskaisi ja Fred naurahti kolkosti. "Haluat vain availla suutasi typerän näköisenä edessäni. Tiedän, että haluat kysyä jotain liittyen Mishaan." Fred huomasi Dracon värähtävän pienesti Mishan nimen kuullessaan, mutta hän päätti ohittaa sen. Draco tyytyi vain tuijottamaan ilmeettömästi Frediä sanomatta mitään. Fred odotti hetken aikaan ja lopulta huokaisten otti askeleen lähteäkseen.

"Odota," Draco kuiskasi voimattomana ja Fred pysähtyi. "Tiedätkö, missä hän on?" Draco kysyi hiljaa pitäen katseensa tiukasti maassa. "Tiedän," Fred vastasi päättämättä olla valehtelematta. Draco ei paljastaisi kuitenkaan mitään Mishasta. "Hän on luonasi," Draco totesi kohottaen katseensa surullisena ja Fred tyytyi vain nyökkäämään. "Te ette ole myöskään eronneet?"

"Eikö sinun pitäisi kaikista ihmisistä tietää etten minä koskaan eroaisi hänestä sen takia, että hän on kuolonsyöjä?" Fred tuhahti ja Draco nyökkäsi pienesti. "Niin. Epäilinkin väitteen totuutta. Olet tiennyt jo pitkään, etkä silti ole eronnut hänestä." Fred kohotti kulmiaan yllättyneenä. "Miten sinä tiedät siitä, että minä tiedän?" Draco katsoi Frediä ilkeästi virnistäen ja vastasi: "Sinä iltana kun sait tietää hän tuli luokseni itkien. Minä olin se, joka oli hänen luonaan. Minä olen ainoa, joka ymmärtää mitä hän tuntee. Hän ei tule koskaan paljastamaan sinulle kaikkea, mitä minä tiedän. Sinä et pysty ymmärtämään häntä, sinä et voi tietää, miltä hänestä tuntuu. Vaikka hän rakastaisikin sinua kuinka paljon tahansa, hän ei pysty päästämään minusta irti. Hän tarvitsee minua."

"Mutta hän tarvitsee minua enemmän. Hän rakastaa minua enemmän. Hän valitsi minut sinun ylitsesi. Vaikka hän ei päästäisikään sinusta kokonaan irti, sinulla ei ole mahdollisuutta siihen kaikkeen, mihin minulla on. Sinä et ole se, joka saa syleillä häntä iltaisin. Sinä et ole se joka saa suudella häntä. Hän on minun vaimoni ja siihen sinulla ei tule koskaan olemaan mahdollisuutta," Fred sanoi myrkyllisellä äänellä.

Palatessaan illalla kotiin Fredin mielessä pyöri vain keskustelu Dracon kanssa. Hän oli ollut ilkeä, hän oli loukannut poikaa, mutta tämä oli ansainnut sen kaiken. Dracon sanat olivat pelottaneet häntä. Fred oli valitettavan tietoinen siitä, että tämän sanat olivat totta. Misha ei tulisi koskaan päästämään todella irti Dracosta. Ei ainakaan niin kauan, kun kuolonsyöjät olivat valloilla. Ajatukset saivat Fredin vihaiseksi ja kiroten hän löi nyrkkinsä seinään. Hänen ei olisi pitänyt antaa Dracon sanojen vaikuttaa häneen niin paljoa. "F-fred," Misha kuiskasi epävarmana portaikosta ja syvään hengittäen Fred käänsi katseensa Mishaan. Mishan silmät olivat täynnä kyyneleitä ja hänen hiuksensa olivat sekaisin, aivan kuin hän olisi vasta herännyt. Fred avasi kätensä ja Misha käveli nopein askelin hänen syliinsä. "En kai pelästyttänyt sinua?" Fred kysyi silittäen Mishan hiuksia ja tunsi tämän pudistelevan päätään. "Miksi sitten itket?" Misha päästi tukahtuneen nyyhkäyksen. "Fred... Minä... Minä olen raskaana."