Kun pimeys saapuu

Luku 6

Malfoyn kartano kohosi Mishan silmien edessä juuri sellaisena kuin hän muistikin, jokainen yksityiskohta oli tallentunut hänen mielensä syövereihin. Scabiorin ote tiukentui Mishan kädestä tämän vetäessä häntä perässään rauta porteista sisään. Matka oli liian lyhyt ja liian nopeasti he olivat jo astuneet kartanon suurista ovista sisälle. Kartano oli sisältäpäin samanlainen kuin viimeksi Mishan siellä ollessa, ainoa muutos oli tunnelmassa. Nyt se oli kireä ja jännittynyt, ehkä jopa pelokas. Misha oli karkuri, petturi, pettänyt valansa. Nyt hänen olisi aika kohdata oikeutensa. Hän tiesi liikaa, hän tiesi mitä kolmikko aikoisi. Miten hän pystyisi olla kertomatta sitä Pimeyden Lordille, jos tämä sitä kysyisi?  Hänellä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin kertoa totuus. Misha tunsi paniikin kuplivan hänen kurkussaan, hänen oli löydettävä keino päästä pois täältä. Hänen oli pakko. Hän oli tuhoon tuomittu.

Paniikki kupli jokaisella askeleella voimakkaammin hänen sisällään ja hän huomasi kaappareiden olevan yhtä hermostunut kuin hän itse. Kaikki pelkäsivät Pimeyden Lordia, vain typerät olivat pelkäämättä. Edes hänen puolellaan olevat eivät voineet olla pelkäämättä häntä. Hän oli vaarallinen ja hän tappaisi kenet tahansa silmääkään räpäyttämättä. Misha pureskeli poskensa sisäpintaa kävellessään kohti avointa ovea. Hänellä ei ollut mahdollisuutta kääntyä ympäri ja paeta. Kaapparit olivat ympäröineet hänet. Ensimmäistä kertaa niin pitkään aikaan hän todella tunsi itsensä puolustuskyvyttömäksi.

Scabior tönäisi Mishaa eteenpäin, avoimesta ovesta suoraan suureen oleskeluhuoneeseen. Huone oli hämärästi valaistu ja keskellä huonetta seisoi nainen, jonka Misha tunsi liiankin hyvin. Nainen oli kääntynyt selkä heihin päin ja hänen kiharat hiuksensa valuivat pitkin hänen selkäänsä. Nainen oli kaunis omalla tavallaan, vaikka näyttikin hullulta, jopa ilkeältä ja kylmältä. "Uhm, Rouva?" Scabior mutisi arasti ja nainen kääntyi silmät kiiluen heihin päin. "Sinä. Mitä sinä nyt tällä kertaa haluat?" Nainen kysyi pilkallisesti ennen kuin tajusi, kuka seisoi miehen vieressä. "Aah, neiti Black on viimein liittynyt seuraamme," Bellatrix nauroi riemuissaan ja nopein askelin käveli tulijoiden luo riistäen Mishan Scabiorin otteesta.

Misha irvisti pienesti kivusta, jonka häneen porautuneet kynnet aiheuttivat. Bellatrixin ote oli tiukka hänen tutkaillessa Mishaa päästä varpaisiin. "Meidän pikku karkulaisemme on tullut takaisin kotiin... Isäntä on varmasti riemuissaan saadessaan nähdä sinut. Hänellä on paljon suunnitelmia sinun varallesi," Bellatrix sanoi ja Misha murahti pitäen katseensa tiukasti lattiassa. "Katso minua kun puhun sinulle!" Bellatrix kivahti lyöden Mishaa vapaalla kädellään. Misha maistoi veren suussaan naisen lyödessä samaan kohtaan, mihin Scabior oli häntä juuri hetkiä aikaisemmin lyönyt. Kipu ja veri eivät kuitenkaan saaneet häntä nostamaan katsettaan. Hän tiesi, että tottelemattomuus oli pahasta, olisi parempi vain totella. Toisaalta kipu odotti häntä kuitenkin. Pimeyden Lordin tullessa hän saisi kokea tämän raivon. Uuden lyönnin iskeytyessä hänen vatsaansa, Misha taipui kaksinkerroin kivusta parahtaen samalla hiljaa. "Hmph. Yhtä heikko kuin ennenkin. Sääli. Tämä ei tule kestämään kauaa," Bellatrix naurahti irrottaen otteensa Mishan kädestä. "Te voitte poistua. Minulla ei ole teille mitään," Bellatrix sanoi mulkaisten kaappareita, jotka poistuivat nopeasti huoneesta.

Misha yritti salavihkaisesti hivuttautua kauemmas Bellatrixistä, joka kuitenkin huomasi hänen liikkeensä heti. "Ja minne sinä luulet olevasi menossa? Etkö olekaan innoissasi isännän näkemisestä? Hän on tällä hetkellä asioilla, mutta palaa varmasti pian sinun seuraksesi. Saamme varmasti muutakin seuraa, vaikka rakas pikku Dracosi onkin kilttinä poikana koulussa." Viimeinen lause oli ainoa, joka kiinnitti Mishan huomion ja hän nosti katseensa yllättyneenä lattiasta. "Koulussa?" hän kysyi epäuskoisena ja julma virne levisi Bellatrixin kasvoille. "Aah sinä et tiennyt! Onko pikku pariskunnalla menneet välit poikki? Draco on viimein siis tajunnut katkaista välit sinunlaiseesi  petturiin. Hän on ottanut paremmista ihmisistä mallia! Et varmaankaan myös ole kuullut siitä, että hän pääsi kiduttamaan ensimmäistä ihmistään. Todistanut murhankin, oi kuinka paljon sinä oletkaan menettänyt ollessasi karkuteillä!"

Murhan? Kiduttanut? Misha ei pystynyt avaamaan suutaan. Hän ei olisi koskaan uskonut, että Dracosta olisi siihen. Ei, se ei voinut olla mahdollista. Bellatrix vain valehtelee hänelle päin kasvoja. Draco ei ollut tehnyt niin. Ei, se ei voinut olla totta. Sen oli pakko olla valetta. "Hah! Luulet että valehtelen. Mutta miksi valehtelisin tällaisesta? Olen ylpeä siskon pojastani! Hän on tuonut suvullemme kunniaa palvellessaan isäntää niin hyvin!" Bellatrix käkätti voitonriemuisena ja Misha ei voinut muuta kuin tuijottaa tyhjää turtana. Asian ei olisi pitänyt olla hänelle yllätys. Olihan se jo arvattavissa, ettei Draco olisi mitenkään pystynyt vältellä sitä ikuisesti. Hänen ensimmäinen tehtävänsäkkin oli murhata Dumbledore. Miksi Mishasta tuntui silti niin kauhealta?

Silloin Misha muisti viimein omistavansa yhä hänen taikasauvansa. Scabior oli tehnyt virheen jättäessään sen hänelle. Bellatrix ei ollut ymmärtänyt tätä. Mishalla oli vielä mahdollisuus paeta. Oli vain odotettava oikeaa hetkeä. Mutta milloin se oikea hetki tulisi? Pimeyden Lordi saapuisi minä hetkenä hyvänsä ja Bellatrixin liikkeitä oli mahdotonta yrittää ennustaa. Puhumattakaan naisen lupaamasta "muusta seurasta", johon luultavasti kuului ainakin hänen miehensä. Hänen olisi toimittava nopeasti. Ja yllättäen. Misha tunsi kylmän hien nousevan hänen otsalleen hänen yrittäessä löytää ratkaisua. Kyseessä oli sentään hänen elämä. Ja Harryn, Hermionen ja Roninkin, vaikka he eivät sillä hetkellä Mishan mieleen ilmaantuneetkaan. Oli hänen aikansa olla itsekäs ja miettiä vain omasta parastaan. Paetessaan Malfoyn kartanosta hän ei voisi mennä takaisin Kalmanaukiolle. Se olisi liian riskialtista. Hänen olisi kadottava jonnekkin, mistä häntä ei löydettäisi. Kysymys kuuluikin, että missä tällainen paikka oli?

Tunneilta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen Bellatrix viimein avasi suunsa. "Aah, he ovat lähellä." Hän tuijotti Mishaa kuin petoeläin vaaniessaan saalistaan herkeämättä. Mishan mahdollisuudet pakenemiseen pienenivät hetki hetkeltä ja hän alkoi tuntea, kuinka paniikki hänen sisällään vain kasvoi kasvamistaan. Hänen kätensä tärisivät hallitsemattomasti ja hänen oli vaikea hengittää. Bellatrix huomasi muutoksen tytössä ja virnisti tyytyväisenä. Tyttö tulisi kärsimään pian. Juuri niin kuin hän ansaitsikin. Kukaan ei saanut rikkoa Pimeyden Lordin käskyjä saamatta rangaistusta. Bellatrix siirsi lopulta katseensa harmittomasta tytöstä kävelläkseen istumaan pehmeälle sohvalle huoneen toisella puolella. "Istu," hän sanoi käskevästi kääntämättä katsetta tyttöön. Misha hengitti pari kertaa syvään ottaen kaksi askelta lähemmästä naista. Ollessaan ottamassa kolmatta askelta hän viimein tajusi tilaisuutensa tulleen. Ainoa ongelma oli, ettei hän vieläkään tiennyt, minne hänen tulisi mennä. Sitä olisi kuitenkin aikaa miettiä myöhemmin. Tärkeintä sillä hetkellä oli vain päästä pois. Niin Misha kaikkoontui miettien ainoaa paikkaa, missä hän voisi olla turvassa edes pari päivää herättämättä kenenkään epäilyksiä. Kuullessaan tutun poksahduksen Bellatrix käänsi kauhistuneena katseensa paikkaan, missä Mishan olisi pitänyt olla. Kiroukset lentelivät kiivaana naisen suusta tämän repiessä hiuksia päästään. Nyt oli hänen vuoronsa kohdata Pimeyden Lordin rangaistus siitä, ettei hän ollut pystynyt pitämään yhtä pientä tyttöä kartanossa.