Kun pimeys saapuu

Luku 7

Misha haukkoi henkeään yrittäessään rauhoittaa kehoaan ilmiintymisen jäljiltä. Hän ei ollut kerennyt tottumaan siihen, luultavasti hän ei koskaan tottuisikaan. Saatuaan kerättyä itsensä Misha alkoi tutkimaan ympäristöään. Oli typerää olla siellä, mutta sillä hetkellä paikka oli ainoa, missä Misha tunsi olonsa turvalliseksi. Hänen katseensa kiersi pitkin tummia puisia penkkejä ja käytävää, joka päättyi kauniiseen alttariin. Kirkko oli Mishalle rakas. Se oli paikka, missä hän oli luvannut koko sielunsa ja sydämensä hänen rakastamalleen ihmiselleen. Se oli paikka, missä hän oli tehnyt päätöksensä kahden välillä.

Istuessaan puiselle penkille kohti alttaria Misha ei voinut olla ajattelematta Jumalaa. Hän ei tiennyt oliko Jumalaa oikeasti olemassa. Jos tämä oli olemassa, miksi maailma oli niin julma? Miksi kaikista ihmisistä ei oltu tehty samanlaisia? Joillekkin oltiin suotu taikavoimat ja toiset elivät pimeydessä. Ei. Misha oli varma, ettei Jumalaa voinut olla olemassa. Ajatus tuntui liian uskomattomalta. Hän ei pystynyt uskomaan ihmeisiin. Hän ei uskonut, että oli olemassa sitä oikeaa, todellista rakkautta, Jumalaa, ihmetä. Hän oli skeptikko. Hän oli kieltänyt rakkauden olemassaolon koko ikänsä, kunnes oli lopulta rakastunut. Rakastuminen oli virhe ja Misha tiesi sen. Hän oli elämänsä aikana nähnyt ihmisten menettävän rakkaitaan niin monesti. Rakastuminen oli pelottavaa. Se aiheutti suuren halun suojella toista henkilöä, asettaa toisen henkilön omien tarpeidensa edellä. Misha oli itsekäs, mutta tullessa hänelle rakkaisiin ihmisiin, hän oli valmis vaikka kuolemaan heidän puolestaan. Juuri sitä Misha pelkäsikin. Hän pelkäsi kuolemaa, hän pelkäsi sitä päivää, jona hänen tulisi uhrata itsensä pelastaakseen rakkaansa. Rakkaus oli pahuutta. Se oli kuolema, joka oli jokaiselle pakollinen.

Misha tiesi, että hänen olisi pitänyt miettiä tulevaisuutta. Hänen olisi pitänyt miettiä paikkaa, minne hän voisi paeta. Hän oli asettanut kaikki vaaraan itsesuojeluvaistonsa takia. Jos hän olisi jäänyt, ottanut vastaan kaiken tuskan, ehkä tilanne olisi parempi. Mutta hän olisi kuollut. Hän ei halunnut kuolla, hän ei ollut valmis kuolemaan. Siinä mielessä hän erosi isästään suuresti. Hän pelkäsi tuonpuoleista, hän pelkäsi sitä, mitä tapahtuisi kuoleman jälkeen. Hän ei ollut valmis kuolemaan ystäviensä vuoksi, ei ainakaan kenen tahansa. Hän ei ollut sankarillinen. Hän oli vihollisten puolella. Hän ei ollut sankari, hänestä ei tulisi sankaria. Hän oli itsekäs, hän oli pelkuri. Hänen päämääränsä oli pelastua. Kuitenkaan hän ei pystynyt keskittämään ajatuksiaan tulevaa pakopaikkaa varten. Hän oli kadonnut omiin ajatuksiinsa.

Misha ei voinut olla miettimättä hänen menneisyyttään. Kaikkia hänen tekemiään valintoja. Hän oli pohtinut aina, jos hän saisi muuttaa mennyttä, tekisikö hän yhä samat valinnat. Hän tiesi, että hänen valintansa olivat oikeita. Kaikki oli kohtalon määräämää, kaiken oli kuulunut mennä niin. Hän ei muuttaisi valintojaan, vaikka hän tiesikin, että hänen jokainen tekemä valintansa oli vain tuottanut hänelle enemmän tuskaa. Ei, ei hän muuttaisi mitään. Ei hän pystyisi. Kaikki oli niinkuin kuuluikin. Näin oli määrätty. Misha halusi niin kovasti uskoa parempaan, uskoa että kaikki muuttuisi vielä hyväksi. Kuitenkin hänen sisäinen pessimisti-minänsä oli tukahduttanut viimeisen rippeet optimistisuudesta hänen sisällään.

Tunnit vierivät Mishan huomaamatta ajan kulua. Hän vain istui puisella penkillä eksyneenä omaan mieleensä. Hän oli hukassa. Hän tarvitsi pakopaikan asettamatta muita ihmisiä vaaraan. Mutta minne hän voisi mennä? Tylypahkassa oli kuolonsyöjiä, hänen kotonaan oli kuolonsyöjiä. Huokaisten Misha käänsi katseensa käsiinsä tutkaillen hänen vasemmassa nimettömässä olevaa sormusta. Hän kaipasi Frediä. Hän kaipasi tätä niin paljon. Kuitenkin Fredin luo meneminen olisi typerää. Hän vain saattaisi tämän vaaraan. Mutta loppujen lopuksi, he kaikki olivat vaarassa. Kukaan ei uskoisi, että hän olisi niin typerä, että menisi miehensä luo. Hetki hetkeltä ajatus alkoi tuntua paremmalta ja paremmalta. Hän halusi Fredin. Hän halusi päästä miehensä luo edes päiväksi. Edes yhdeksi päiväksi. Ainoa kysymys oli, että miten hän pääsisi Fredin luo. Hänen oli löydettävä jokin keino, mikä ei saattaisi Frediä vaaraan. Tunnit kuluivat Mishan miettiessä vaihtoehtojaan. Hän oli hukassa. Hän oli väsynyt ja nälkäinen. Olisi vain parasta suojata kirkko yöksi ja nukkua. Aamulla kaikki olisi helpompaa, Misha uskotteli itselleen loitsiessaan muistamansa suojaloitsut ja käydessään nukkumaan puiselle penkille kädet tyynynään.