So, it's gonna be forever?|| (Niko x Joonas)

Part 4

⚠️TW VIILTELYÄ JA ITSETUHOISUUTTA⚠️  Voin sanoo et nyt tulee lujaa kamaa et jos oot hirveen herkkä ni älä lue.

~Joonas~
Herään aamulla siihen että kuulen oksennus ääniä. Avaan silmäni ja katson ympärilleni. Tämä ei ole kotini, mutta se näyttää silti tutulta? Illan tapahtumat palaavat mieleeni. Voi vittu. Hirveä päänsärky. Nousen ylös sängystä ja kävelen Nikon luokse vessaan. Siellä hän halailee vessanpönttöä. "Haluuks sä vettä?" Kysyn. "Joo, mut voiks tuoda samal sänkylääkkeen?" Niko kysyy. Nyökkään. Kävelen keittiöön, otan lasin vettä ja kaivan kaapista lääkettä. Otan myös itselleni. Matkalla vessaan vedän lääkkeen ja otan hörpyn Nikon lasista. Vien veden ja lääkkeen Nikolle. Hän ottaa vesilasin ja lääkkeen käteensä. Niko laittaa lääkkeen suuhunsa ja ottaa vettä kylkeen. Hän kääntyy istumaan seinää vasten. "Me sit pantii eile.." Sanon hiljaa. "Niin tehtiin" Niko vastaa. "Mut unohetaa vaa tää, oltiin kännissä eikä se kuitenkaa merkinny kummallekaan mitään" Sanon vähän surullisena. En haluaisi sanoa niin, koska se ei ole totta. Parempi silti niin. Niko ei vastaa mitään. Hän vain nyökkää.

~Niko~
"Mut unohetaa vaa tää, oltiin kännissä eikä se kuitenkaa merkinny kummallekkaan mitään" Joonas sanoo. Auts. Tuo  sattui. Eikä se ole totta. Se merkitsi itseasiassa aika helvetin paljon minulle. Vittu miksi pitikin ihastua Joonakseen. Kaikki menee kuitenkin päin persettä. Nyökkään vain vastaukseksi, vaikka en minä sitä tule unohtamaan. "Voiks vaa lähtee nyt" Pyydän. Joonas nyökkää vähän surullisen näköisenä ja lähtee vessasta. Kuulen hetken päästä kuinka ovi pamahtaa kiinni. Poskilleni valuu pari kyyneltä. Helvetti. Nyt riitti. Nousen vessan lattialta ja kävelen keittiöön. Etsin mahdollisimman terävän puukon ja otan sen. Asetan puukon iholleni. Ei kipu kestäisi kauaa, ja saisin ainakin purkaa kaiken vihani ja suruni. Fyysinen kipu helpottaa henkistä kipua. Eikös se niin mene? Eikö se yksi kerta haittaisi. Ainakin kaikki paska olo lähtisi, edes hetkeksi. Epäröin hetken, mutta painan puukkoa ihollani. Vedän yhden viillon. Iho rikkoutuu ensin vähän, mutta lopulta tihkuu jo verta. Vedän muutaman viillon kumpaankin käteen. Ei henkinen kipu silti auta. En tunne enää mitään. En surua, en vihaa, en iloa. Vittu. Pitää tähän joku loppu saada. "Helvetti!" Kiroan itsekseni. Menen eteiseen ja puen kenkäni. En laita muuta päälle, koska tällä hetkellä ei kiinnostanut minkään lainen kylmyys tai pakkanen. Otan auton avaimet. Pysähdyn vielä hissin eteen ja otan puhelimen taskustani. Kirjoitan viestin Joonakselle. Viestissä lukee: "Moi! Oli ihana tuntee sut. Sano pojille että rakastin niitä. Oot rakas. Nyt kun luet tätä, oon joko istumassa autossa tai makaamassa ojassa kuolleena. Ken tietää. Hyvästi Joonas." Lähetän viestin, ja menen hissillä alimpaan kerrokseen. Kävelen ulos autolle. Istun auton rattiin ja käynnistän auton. Lähden ajamaan. Matka kestää hetken, kun ajan isolle tielle. Niinkuin arvelinkin, siellä on ruuhkaa. Se olikin tarkoitukseni. Se on pian ohi. Kaikki olisi helpompaa. Ei enää kipua. Suljen silmäni.

~Joonas~
Olen studiolla muiden poikien kanssa. Niko on todella paljon myöhässä. Ihmettelen vähän sitä, mutta ajattelen että ehkä hänellä on vieläkin huono olo, ja hän oksentaa kotona. "Missä vitussa se Niko on?" Joel ärisee. Kohautan hartioitani. Puhelimeeni tulee viesti. Ehkä se on Nikolta. Katson viestin. Se on tosiaankin Nikolta, mutta ei sitä mitä ajattelin. Menen shokkiin, kun luen viestiä. Siinä lukee: "Moi! Oli ihana tuntee sut. Sano pojille että rakastin niitä. Oot rakas. Nyt kun luet tätä, oon joko istumassa autossa tai makaamassa ojassa kuolleena. Ken tietää. Hyvästi Joonas." Silmistäni alkaa valua tiuhaa tahtia kyyneliä. "Joonas? Mikä on?" Olli kysyy hämmentyneenä. Pudotan puhelimeni ja lyyhistyn maahan. "Joonas mikä on!?" Aleksi kysyy huolestuneena. "N-Niko..." Aloitan. En pysty sanomaan sitä. Sitten saan puhelun. Nostan puhelimeni maasta. Se on tuntematon-numero. Vastaan siihen. Olen aivan hiljaa. "Hei. Onko Joonas Porko puhelimessa?" Ääni puhelimessa kysyy. "J-joo" Vastaan. "Soitan sairaalasta. Teidän ystävänne Niko Moilanen on joutunut sairaalaan. Hän joutui autokolariin noin tunti sitten" Naisen ääni kertoo. Itken tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. "N-nyt lähetään sairaalaan!" Sanon pojille. "Mitä? Miks?" Tommi kysyy hädissään. "N-niko on joutunu kolariin...Tommi sä ajat!" Käsken. "Mitä?!" Joel panikoi. Lähden pelkillä kengillä studiolta. Muut tulevat perässä. Juoksen rappuset alas kyyneleet silmissä. Mitä vittua olen mennyt tekemään. Huomasin, että Niko ei ollut oma itsensä, mutta en uskonut sen johtavan tällaiseen. Olemme auto matkalla sairaalaan. Sydämmeni hakkaa tuhatta ja sataa. Mitä jos Niko ei selviä? Olen tuntenut hänet liian kauan. En kestäisi sitä. Siinä menisi myös oma henkeni. Yritän olla yli ajattelematta, mutta onhan se nyt vaikeaa kun läheinen makaa missä lie koneissa sairaala sängyssä. Olemme vihdoin perillä. Nousen autosta ja juoksen suoraan sairaalaan ilman odotteluita. "Missä Niko on!?" Kysyn paniikissa. "Oletteko Joonas Porko? Niko Moilasen läheinen?" Lääkäri kysyy.

Sanoja 713
Meikä poikaki täyttää tänää vuosia😎 Nauran mun kirjotus taidoille niiku pliis🥲