So, it's gonna be forever?|| (Niko x Joonas)

Luku 20

~Niko~
Keitän aamukahveja keittiössä. Joonas ei vielä ole herännyt, mutta pian pitäisi jos haluaa ehtiä syömään ennen treenejä. En saanut eilen palkintoani. Vähän epäreilua. Kai minä sen vielä jossain vaiheessa saan. Pidän huolen että saan. Kahvi on valmis ja kaadan sitä itselleni mukiin. Joonas saa kaataa omat kahvinsa sitten kun herää. Tulimme suoraan leffasta meille. Oikeasti, emme ole enää koskaan ilman toisiamme. Olemme joka päivä yhdessä. Minulle sopii vain unohtaa se hitaasti eteneminen.

Otan jääkaapista voita, juustoa ja kurkkua. Laatikosta otan leipäpussin ja nappaan pari leipää. Voitelen leivät ja viipaloin juustoa päälle. Milloinkohan tuo Porko herää. Otan leikkuulaudan ja alan leikkaamaan kurkkua. Pelästyn kun tunnen kädet ympärilläni. Säikähdyksestä vedän viillon sormeeni. "Ai saatana!" ärähdän. "Anteeks, ei ollu tarkotus säikäyttää! Äh, huuhtele se ni haen laastarin", Joonas hätäilee. "Joo", hymähdän. Hän lähtee ripeästi vessaan hakemaan laastaria kun minä jään tuijottamaan haavaa. Jotenkin minulla oli ikävä tätä. Se tuntuu niin hyvältä. Siirrän katseeni veitseen jolla pilkoin kurkkua. Mitä jos vain yksi viilto? Mutta en voi. Joonas on meillä. Mutta minulla on huppari. Jos nopeasti. Voin laskea sitten hihan. Nostan vähän hihaani ja otan veitsen pöydältä. Katson taakseni ettei Joonas ole lähellä. Painan veitsen ihoani vasten ja vedän yhden viillon. Miksi tämä tuntuu niin hyvältä? Minunhan piti lopettaa...Painan veitsen hieman eri kohtaan ja vedän uuden viillon. Eikai pari haittaa. "Ni-Niko mitä sä teet?" Joonaksen tärisevä ääni kysyy takaani. Lasken veitsen äkkiä pöydälle ja vedän hihani alas. Käännyn ympäri kohti Joonasta. Häneltä valuu pari kyyneltä silmäkulmasta. "Ei mun pitäny..." takeltelen. Joonas kävelee luokseni ja vetää minut tiukkaan haliin. Kuulen kuinka hän itkee olkapäätäni vasten. Mitä menin tekemään...
"Anna anteeks", kuiskaan. "Älä pyydä anteeks...M-mä luulin ettei sulla oo enää mitään tollasia ajatuksia..", hän nyyhkyttää. "Ei mulla ollukaan, mut yhtäkkiä ne kaikki vaan palas", selitän. "Älä jooko enää tee noin...", Joonas anelee. "En tee", lupaan. "Noi pitää puhdistaa", hän mutisee ja lähtee taas kylpyhuoneeseen. Ei olisi pitänyt tehdä sitä. Luulin että pääsin jo eroon kaikesta tästä paskasta. Pian Joonas kipittää luokseni puhdistus aine ja vanulaput kädessä. "Ei laiteta mitään tohon päälle et ne saa ilmaa", hän sopertaa. En sano mitään. Parempi vain pysyä hiljaa. Joonas alkaa puhdistaa haavojani varovasti vilkaisten aina tasavälein minua. Vähän se kirpaisee mutta pieni vaivahan se on. "Ne on nyt puhistettu..", hän ilmoittaa. Hän näyttää vähän vihaiselta. "Ooks sä vihanen?" kysyn varovasti. "Oon", Joonas tuhahtaa. Huokaisen hiljaa. "Mut en sulle", hän jatkaa. Katson häntä todella hämmentyneenä. "Oon vihanen itelleni. Tää oli mun syytä. Mä annoin tän tapahtuu. Mä en kattonu sun perään tai huomannu että sulla on taas huono olla. Enkä anna sitä koskaan itelleni anteeks", Joonas selittää ääni väristen. Vedän hänet taas haliin. Kuulen kuinka hän nyyhkyttää hiljaa minua vasten. "Ei se ollu Joonas sun syy...", kuiskaan. Hän ei vastaa. Itku vain kovenee. Hyssyttelen hänelle ja koitan rauhoitella joka hetken päästä auttaakin. Itku laantuu ja Joonas vetäytyy halista. Hän pyyhkii silmiään hieman. "Meijän pitäs kohta lähtee jo studiolle..", Joonas sanoo hiljaa. "Meen harjaa hiukset", ilmoitan ja lähden kylpyhuoneeseen. Parempi vain unohtaa koko tämä hässäkkä. Toivottavasti Joonas tekee samoin.

~~~
Sanoja 501
Oon niin vitun pahoillani et tässä on ollu yli kuukauden tauko! Mul vaa ei tällä hetkellä oo minkään laista motivaatiota kirjottaa tätä. Toisin sanoen tämän luvun julkaisin vain ilmoittaakseni että tää jää nyt taas tauolle. En vaan just nyt pysty työstää tätä. Kirjotan Oleksi tarinan toista kautta sillon ku jaksan ja tätä kans joskus.