So, it's gonna be forever?|| (Niko x Joonas)

Luku 10

~Niko~
Istun sängylläni ja selaan puhelinta. Joonakselta ainakin miljoona vastaamatonta puhelua ja pari viestiäkin. En voi kertoa hänelle että olen vihainen koska hän paneskelee naisia baarin vessoissa. Mitä hän siihenkin sanoisi. Eikä se ole minun asiani, ketä hän hoitelee ja missä. Olen vain mustasukkainen. Siinä kuitenkin paljastuisi, että pidän hänestä enemmän kuin kaverina, ja se on muutenkin todella turha aihe suuttua. Romahdan sängylle makaamaan ja lasken puhelimen mahani päälle. Suljen silmäni, ja nukahdan.

"Niko!" Havahdun huutoon alhaalta. Siristelen silmiäni varovasti. Kauankohan olin nukkunut? "Mitä?" Huudan takaisin. "Täällä on vieras" Äitini ilmoittaa. Mitä? Vieras? Kuka? Nousen sängystä vähän unenpöpperössä ja lähden kävelemään alakertaan. Puolessa välissä portaita näen ovella Joonaksen. Ei herran isä sentään. Mitä hän täällä tekee? Ja miten hän edes tiesi että olen täällä? Kävelen vähän turhautuneena hänen luokseen. Viiton äitiäni pois jotta saisimme jutella kaksin. "Mitä teet täällä?" Kysyn hiljaa ettei vanhempani kuulisi. "Haluun tietää mistä oot vihanen" Joonas vastaa päättäväisesti. Mitä minä keksin? "En mä oo edelleenkään vihanen" Puuskahdan. "Niko älä valehtele mulle!" Joonas tuhahtaa. "Anna jo olla. En mä voi sanoo sitä" Tuhisen. "Miks et vois? Haluun tietää miks oot vihanen mulle. Mitä oon tehny?" Kitaristi ihmettelee. Huokaisen syvään. "En mä vaan voi sanoo sitä. Se sekottais kaiken" Yritän selittää. Joonas katsoo minua vähän hermostuneesti. "En lähe ennenku oot kertonu" Hän tokaisee. Vedän syvään venkeä ja suljen silmäni. Mitä vittua teen. En voi kertoa. En ikinä. En kerro ehkä sitä, mutta voin kertoa yhden seikan onnettomuudesta. "Oota jutellaan ulkona" Sanon hiljaa.

~Joonas~
Seison ulkona ja odotan Nikon tuloa ulos. Mietin kyllä vähän, onko hän edes tulossa. Pian kuitenkin ovi aukeaa ja Niko astuu ulos. "Nytkö kerrot?" Kysyn. Niko hymähtää, ja lähtee kävelemään jonnekin. Katson häntä hämilläni. "Mihin sä nyt meet?" Ihmettelen. "Me kävellään samalla" Hän vastaa. Kohautan harteitani ja juoksen hänet kiinni.

Olemme tähän saakka olleet hiljaa, ja kävelleet jo tovin. Turhauttavaa. Haluan jo tietää mistä hän vihoittelee. Ärähdän itsekseni. Niko kääntää päänsä minuun ja muodostaa kasvoilleen vähän kysyvän ilmeen. "Aijotko jo kertoo?" Puuskahdan. Hän kääntää päänsä taas eteen ja huokaisee. "Muistat ehkä kun kerroin siitä naisesta" Niko sanoo. En ensin tajua mistä hän puhuu, mutta sitten muistan. "Ai se johon olit ihastunu, tai rakastunu mut se ei tuntenu sua kohtaan samoin?" Varmistan. Jos totta puhutaan, tuon sanominen sattuu hieman. Ihan vain siksi, että Niko tykkää jostakin toisesta. "Joo, mikä on?" Hän kysyy. Hämmennyn suuresti. Mitä hän tarkoittaa? "Ai kui nii?" Ihmettelen. "Suhun sattuu. Ei fyysisesti, henkisesti. Mikä on?" Niko vastaa. Onko hän nykyään meediokin. Mistä hän tiesi... "Ei mikään. Jatka nyt sun juttua haluun tietää miks vihottelet mulle" Vaihdan nopeasti puheenaihetta. "Okei." Niko myöntyy. "Se nainen. Ei sellasta naista ollukaan" Hän kertoo. Käännän katseeni häneen. "Mitä?" Kysyn. Miksi hän valehteli minulle? Mikä se oikea syy sitten siihen yritykseen oli? "En silti valehdellu sille. Tavallaan. On henkilö, se ei vaan oo nainen" Niko selittää. Silmäni pyöristyvät lautasen kokoisiksi. Pitääkö Niko sittenkin miehistä?.. Oliko minulla mahdollisuus... "Miks et heti kertonu?" Kysyn. Katson vain maata kävellessäni, ja kuuntelen Nikoa. "Koska se oot sä" Hän möläyttää. Sydämeni pomppaa sillä sekunnilla kurkkuuni. Pysähdyn ja pysäytän myös Nikon ottaen hänen olkapäästään kiinni. Käännän hänet minua kohti. "Niko. Miks sä et kertonu? Mä-Mä-" Änkytän. "Koska niinku sanoin siitä naisesta, eli susta, et tuntenu mitään sellasta mua kohtaan" Hän sanoo. Katson häntä parhaillaan maailman hämmentyneimmällä katseella. Olen aivan sekaisin. "Mistä sä niin päättelit?" Kysyn vähän hermostuneena. " 'Unohetaan tää, ei tää kuitenkaan merkinny kummallekaan mitään' " Niko sanoo. Näen kuinka hän kiehuu sisäisesti vihaa. Hengitän todella raskaasti juuri nyt. En voi uskoa tätä. Ja olin oikeasti loukannut Nikoa niin pahasti että hän... "E-en mä tarkottanu. En ois halunnu sanoo sitä. En vaan tienny että oikeesti tykkäät musta..." Soperran. Huomaan kuinka Niko pidättelee kyyneliään. Ei ole minullakaan lähellä. "Silti hässit jotain naisia baarin vessoissa! Jos välität muka oikeesti ni miks teet niin!?" Hän huutaa. Kirjaimellisesti huutaa. Olen täynnä hämmennystä, pientä pelkoakin, surua, vihaa, iloa, kaikkea mahdollista. Poskelleni valuu pari kyyneltä. Auon suutani kun yritän saada sen suustani. Lopulta nielaisen, ja sanon sen. "Koska yritin saada sua pois mun mielestä!" Tokaisen. Niko hiljenee. "Mä yritin saada muuta ajateltavaa.. En mä edes halunnu sitä. En mä halunnu satuttaa sua..halusin vaan olla sun kanssa.." Selitän itku kurkussa. Niko on hetken hiljaa suu ammollaan, mutta syöksyy lopulta halaamaan minua.

~~~
Sanoja 701

Sain mä tänki nyt kirjotettuu. Vihaan mun ficcei jos totta puhutaan.