Even if it kills me [Blind Channel story]

20 Huono idea

[Aleksi]

Näen mustiin vaatteisiin pukeutuneen miehen ososittamassa minua aseella makuuhuoneen ovella. Kuulen laukauksen ja kaikki sumenee. Tunnen kädessäni kauhean kivun ja kaadun lattialle. Ympäriltä kuuluu huutoa, askeleita ja toinen laukaus. Menetän tajuni.

Palaan tajuihin ja tunnen heti vasemmassa kädessäni jäätävää kipua. En muista, mitä on tapahtunut, mutta minulla on huono olo ja olen varma, että oksennan pian.

Mieleni selkenee hitaasti ja alan ymmärtämään, mitä ympärilläni tapahtuu. Olen ambulanssissa, vieressäni on kaksi ensihoitajaa ja minua on ammuttu.

Ensihoitajat selittävät minulle lääkkeistä ja hoidosta, jota olen saanut, mutta en pysty keskittymään, koska en tiedä, että onko Olli kunnossa ja missä hän on. Kysyn Ollista ensihoitajilta, mutta he vain vakuuttelevat, että kaikki on hyvin. Voinko minä uskoa heitä.

***

Ambulanssi pysähtyy ja minut kuljetetaan sängyssä sisälle sairaalaan. Lääkkeet ovat helpottaneet oloani, mutta käden kohtalosta ei olla vielä varmoja.

Vastassa meitä on lääkäri, joka kyselee minulta ja ensihoitajilta kysymyksiä. Minut viedään tutkimushuoneeseen ja siellä lääkäri ja hoitaja alkavat tutkimaan minua.

Käsi on kuulemma leikattava mahdollisimman pian, jotta mahdolliset vauriot voitaisiin välttää ja riskit minimoida. En ole aikaisemmin ollut leikkauksessa ja se hermostuttaa minua, mutta lääkäri vakuuttelee, että kaikki tulee menemään hyvin.

Vanhempani ovat parhaillaan matkalla sairaalaan. He ehtivätkin juuri ennen leikkausta paikalla ja tulevat hoitajan kanssa samalla oven avauksella sisään. Hoitaja tuo minulle esilääkkeet, joiden seurauksena minua alkaa väsyttämään ja alan olemaan sekava.

Silmäni painuvat kiinni. Kehoni tuntuu raskaammalta kuin koskaan ja tunnen putoavani loputtomuuteen. Täysi hiljaisuus ja pimeys täyttää minut. Se on viimeinen muistikuvani.

***

Kirkas valo häikäisee minut ja kuulen laitteiden hurinaa ja piippausta. Vasen käteni ei ole enää kipeä, mutta paha olo on edelleen läsnä. En tiedä, että onko leikkaus ohi, mutta väsyneenä nukahdan melkein heti uudestaan.

Kuulen tutun äänen vierestäni. Äitini kutsuu minua nimeltä ja avaan vihdoin silmäni. Kirkas valo sattuu päähän ja minulta kestää hetki tottua siihen. Näen vieressäni vanhempani ja hoitaja on vasemmalla puolella sänkyäni säätämässä jotakin laitetta.

Näen useat letkut ja johdot kehossani, joiden toiset päät ovat kiinni mitä kummallisimmissa laitteissa, joissa on erilaisia valoja, näyttöjä ja nappeja, joiden määrä huimaa päätäni.

Hoitaja alkaa kyselemään vointiani ja kertoo leikkauksen menneen hyvin. En menettänyt paljoa verta leikkauksessa ja luoti ei ollut osunut tärkeisiin hermoihin, suoniin tai jänteisiin. Todennäköisesti tulen palautumaan tästä onnettomuudesta ja leikkauksesta täysin. Ainakin fyysisesti.

Saan vihdoin ruokaa. Olen syönyt viimeksi ties milloin ja kello on lähemmäs kolme yöllä. Olen kysellyt Ollista, mutta vanhempani eivät tiedä hänestä ja eivät ole saaneet häntä kiinni puhelimitse. Mistä se toinen laukaus oli peräisin?

Minun pitäisi vanhempieni ja hoitajan mukaan nukkua, mutta päässäni pyörii sama tapahtuma uudestaan ja uudestaan. Kuka ampui ja ketä. Mitä teen, jos Olli ei ole kunnossa.

Hengittäminen muuttuu vaikeaksi ja joku laite vieressäni alkaa piippaamaan. Vanhempani koettavat rauhoitella minua, mutta se on turhaa. Ahdistus ja paniikki saavat minut valtaansa ja en enää tiedä, että mitä ympärilläni tapahtuu. Kaikki pimenee.

***

Herään jäätävään käden kipuun. Minut on siirretty toiseen huoneeseen ja en näe vanhempiani missään. Kutsun hoitajan painamalla nappia ja ei mene puolta minuuttia pidempään, kun hän astuukin jo ovesta sisään.

"M-mitä tapahtu, missä mä oon?" kysyn hoitajalta. "Sait eilen jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja jouduttiin tuoda sut toiseen huoneeseen varmuuden vuoksi, ettet satuta itteseäsi. Jouduttiin antamaan sulle rauhoittavia, jotta saisit edes pari tuntia unta, jota todellakin tarvitset kaiken tapahtuneen jälkeen."

Hoitaja antaa minulle jotakin lääkettä samalla, kun muistelen yön tapahtumia. Olli on taas ensimmäisenä mielessäni ja kyynel vierähtää poskelleni. Olen tuntenut Ollin kutakuinkin viikon ja olen kiintynyt häneen enemmän kuin keneenkään koskaan. Haluan vain tietää, että onko hänellä kaikki hyvin. Sormet ristiin.

[Olli]

Olen valvonut koko yön. En saa ajatuksiani pois Aleksista. Verkkokalvoillani pyörii hidastettu kuva mustiin pukeutuneesta miehestä, joka ampuu ensin Aleksia ja heti Aleksin kaaduttua maahan hän lataa aseensa uudelleen, laskee sen piipun päätään vasten ja painaa liipaisimesta.

Ryntäsin shokissa Aleksin luokse, mutta poliisi käskee minut kauemmas ja kustuu ambulanssin. Toinen poliisi pitää minusta huolen, kunnes äitini saapuu paikalle.

Tapahtuneen ajatttelu puistattaa minua. Kello on jotakin aamulla. Olen tällä hetkellä isovanhemmillani ja takana on elämäni kauhein yö ja tulevat päivät eivät vaikuta kauhean lupaavilta tätä menoa.

Tiedän vain, että Aleksin käsi on leikattu. En tiedä mitään muuta, koska puhelimeni lopetti yhtäkkiä toimintansa täysin. Äiti lupasi kuitenkin selvittää Aleksin vanhempien numerot ja viedä minut tänään sairaalaan katsomaan Aleksia. On aivan helvetin vaikeaa elää epätietoisuudessa.

En ole koskaan tuntenut yhtä pahaa henkistä kipua. Olin valmis tappamaan itseni yöllä, mutta en tehnyt sitä vain Aleksin takia. Syytän itseäni kaikesta tapahtuneesta.

Paha olo saa minut jälleen valtaansa ja ensimmäistä kertaa yli vuoteen minun tekee oikeasti mieli ottaa jotakin terävää ja painaa se rannettani vasten. Tiedän, että se on huono idea, mutta jalkani vievät minua jo keittiöön ilman tahtoani ja en osaa enää pysäyttää niitä.

Avaan hiljaa vetolaatikon, joka on täynnä veitsiä. Nappaan terävän näköisen yksilön käteeni ja lähden kohti vessaa. Helpotuksekseni se on vapaa ja astelen äkkiä sisälle. Suljen lukon tärisevin käsin ja romahdan viileälle lattialle.

Päässäni sumenee samalla, kun lasken veitsen terän ihoani vasten. En halua tehdä tätä, mutta tuska sisälläni saa minut painamaan kovempaa. Kipu viiltää kättäni ja jokin tuttu tunne täyttää minut. Muistan ne hetket, vuoden takaa, kun olin melkein yhtä pohjalla kuin nyt. Pelkkä ajatuskin saa minulle kylmät väreet.

Teen syvemmän viillon kuin koskaan aikaisemmin ja saan ajatukseni hetkeksi muualle kaikesta paskasta ja tunnen kuinka lämmin veri valuu kättäni pitkin. Tajuan viimein, mitä olen taas mennyt tekemään. Voi vittu.

Hengittäminen muuttuu vaikeaksi. Valutan kylmää vettä kädelleni ja se sattuu aivan saatanasti. Ajatukseni ovat pelkkää sumua ja tiedän vain haluavani pois. En halua tällä hetkellä mitään muuta. Kaikki on minun syytäni. Kaikki.

___________________________________________

Oho osa 20 jo. Kyllä tiedostan, että rakastatte aina mihin kohtaa jätän nää luvut. Luv juu tuu :3

(924 sanaa)