Karavaani kulkee ja banjot soi

7. Kainuun kansanmurhajuhlat

- Että olisit sinäkin vaan lähtenyt Pohjois-Karjalaan, Jere päätti hyvin seikkaperäisen ja tiivistetyn selityksen siitä kuinka matkalla kutistunut karavaani oli päätynyt farkkutakkimiehen uhriksi.

- Ei kiitos. Mulle riittää kolarointi ihan autolla ja moottoripyörällä, Klaus vastasi poimiessaan ojassa kyljellään makaavan Dodgen lavalta epämääräisiä muovikasseja kannettavaksi Sisuun.

- Mulle riittäs kolarointi ihan yleensä ottaen mut näin tässä taas kävi, Ansa puhisi mulkaistessaan tilanteeseen syyllistä Janneksi esittäytynyttä känniääliötä jota Jenni vahti murhanhimoisesti.

Kilinä kuitenkin varasti hänen ja Jeren huomion Klausin viskatessa huolettomasti kasseja Sisuun.

- Älä visko siinä on pulloja! Jere kiljui peläten viinojen puolesta enemmän kuin oman henkensä.

- Oho. Mitäs Molotovin cocktaileja te ootte poiminu mukaan? Klaus puolipahoitteli uteliaana.

- Ihan vaan viinaa. Mut sä varmaan joisit niitäki. 

Päätään raapivan ja pahoinpitelyltä välttyneen Jannen kadottua näkyvistä Jenni purki turhautumistaan nyppimällä käärityn lahkeensa alta pilkistäviä tikkejä. Klaus oli pakkaamisen aikana todennut ystäviensä suunnitelman hyväksi ja päättänyt lyöttäytyä mukaan niin pitkälle kuin tietä riittäisi. Eli Kajaaniin josta matka ei jatkuisi ennen kuin Hallasta alkaisi kuulua minkä kaikki tiesivät olevan vain ajan kysymys.

Iloinen matkanteko kohti Kajaania jatkui merkkien taiteilun tauottamana musiikin soidessa ja muiden täydentäessä Jeren kertomusta karavaanin edesottamuksista ennen Klausin pelastamaksi tulemista.

Positiivinen asenne Klausia kohtaan sai kuitenkin lievän kolauksen Sisun saapuessa Kajaaniin jossa Klaus rysäytti 70 km/h kaupungin ensimmäiseen, yllättävän jyrkkäreunaiseen hidasteeseen niin rajusti että puolet seurueesta putosi penkeiltään.

- Hidaste more like hyppyri niinku Halla sanois, Jere hekotti pidellessään molemmin käsin kiinni penkin reunasta.

- Mä en enää koskaan mee sen kyytiin. Vittu tyyppi kolaroi junalla ja puhuu tollasia, tavaroiden seasta lattialta nouseva Ansa kirosi.

- Hyvä. Sit mä saan istuu aina etupenkillä, vieressä paikkaansa tyytynyt Jenni totesi vahingoniloisesti.

- Haluunko kuulla tän jutun Hallalta vai teiltä? itsekin töyssystä yllättynyt Klaus kysyi hiljaa vieressään edessä istuvalta Jereltä.

- Mä kerron sit ku Ansa ei oo dramatisoimassa. 

Suunnitellusti loppupäivä käytettiin Kajaanissa maalaten merkkejä lähes jokaiseen pystysuoraan pintaan pareittain. Toinen maalasi, toinen piti vahtia jalankulkijoiden varalta. Vammastaan huolimatta Jenni osoittautui yhtä tehokkaaksi tappajaksi kuin oli aina kehunut olevansa, Jerestä puhumattakaan. Jopa Sisuun odottamaan jäänyt Klaus nyökkäili hyväksyvästi Jeren suoritukselle totaalisesti murskata päitä sotkematta itseään ja käyttäen vain tavallista vasaraa. Kyseenalainen tilataide huipentui Jeren seivästettyä ruumiita ja irtopäitä koko matkan suurimman seinämaalauksen viereen.

- Ajattelin aina että zombiapokalypsi ois hauskaa mut tää on vielä parempaa ku kuvittelin, hän hykerteli kiivetessään takaisin Sisun kyytiin.

- Jos tää reissu ois joku yleisötapahtuma ni nimen pitäs olla tyyliin Kainuun kansanmurhajuhlat tai jotain vastaavaa, Lauran ja Ansan penkille heittämä Jenni osallistui intoiluun.

- Siitä huolimatta miten sairas koko juttu on toi nimi on ihan sairaan hauska, maalisia hihojaan ravisteleva Ansa myönsi.

- Voidaanko vaan yrittää päästä johonki piiloon näiltä mahollisimman nopeesti? Laura aneli tähystäen huolestuneena seuraavaa lähestyvää jalankulkijaa.