Kaikuvat kuiskaukset

Luku 1: Ulkona

Tuuli humisi tiheässä oksistossa, ja Taittokorva värähti kylmässä ulkoilmassa. Oli pimeää, hän tunsi vain ystävänsä Valkotupsun pehmeä turkin vieressään. Valkotupsun sisaret, Keltalehti ja Ruohovarsi, olivat kollin vieressä, peläten, mutta kuitenkin innostuneena.

"Kunpa minullakin olisi pentuetovereita." Taittokorva mutisi hiljaa.

Onneksi kukaan ei kuullut sitä. Tai ainakin kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota. Neljä nuorta kissaa jatkoivat tuntemattomassa, tummassa metsämaisemassa. Yhtäkkiä Ruohovarsi ponkaisi ilmaan, lätsähtäen pensaaseen.

"Ruohovarsi?" Keltalehti kysäisi, "Oletko kunnossa?"

"Olen!" Kajahti pensaista. "Mutta hiiret eivät!"

Iloiset ja innostuneet naukaisut puhkesivat nelikon suusta kuin naakkojen räksätys, ja pian metsä oli täynnä varoitushuutoja sirkuttavia talitinttejä.

Neljä kissaa tassuttelivat takaisin luolan suulle, missä Tiikerisiipi jo odotteli heitä.

"Nappausonni on ollut myötä," Tiikerisiipi tuhahti. "Tarttukaa hännästä kiinni."

Ja niin kissat nappasivat hampaillaan hännistään kiinni, tehden jonon. Tiikerisiipi johdatti heidät Eksyneiden luolasto läpi, takaisin siihen mukavaan, lämpimään kotiluolaan. Tippukivitähti, valtakautensa lopulla oleva nuori päällikkö, tassutteli heitä vastaan.

"Hyvin tehty, nuoret nappaajat," Tippukivitähti onnitteli.

"Kiitos, Tippukivitähti," Nuoret kissat kiittivät yhteen ääneen.

"Tästä hyvästä saatte valita mehukkaimman lepakon mitä kasasta löytyy. Sitten menkää nukkumaan. Tarvitsette lepoa. Nappaajatehtävänne on suoritettu." päällikkö sanoi, ja ylpeys hehkui tämän äänestä.

Kissat tassuttelivat nukkumaan, silti hieman järkyttyneinä ulkonaolosta. Mutta se tuhiseva karvakasa, joka koostuu kolmesta kermanvärisestä kissasta ja yhdestä kilpikonnakuvioisesta, ei voi aavistaakkaan, miten hulluksi meno muuttuu parin auringonkierron päästä.