Eien no Yoru / Ikuinen Yö

Luku:2. The Hell's school.

-Deri POV-
-Koululla-
"Hei, jätkät! Odottakaa!!" Olimme kävelleet Ryon ja Teryan kanssa matikan luokasta, käytävällä kohti sisäpihaa. Kaikki kolme meistä kääntyi, kun kuulimme äänen takaamme. Voisin vaikka lyödä vetoa, sen olevan Deirasu. Ja nappiin se menikin.
Deirasu ja Rara juoksivat luoksemme... Kasvot mustina? Mitä helvettiä?! Mitä he olivat tällä kertaa tehneet?! Toivottavasti eivät mitään, missä joku sivullinen ja viaton ei toivottavasti kärsinyt. Siis pahasti...
"Mitä?! Mitä ihmettä te kaksi olette tänään säätäneet? Olette melkein palaneet!!" Ryo kysyi osittain järkyttyneenä, osittain kyllästyneenä. Vannoin, että tiesin... Varmaan. Eikä kyllä varmasti haluaisi.
"Rara räjäytti koeputken kemian tunnilla!!" Deirasu murisi. Hänen sinisen harmaat farkkunsa olivat uudet, vaikka sitä tuskin uskoisi. Lahkeet oli kääritty ja harmaan topin päällä oli mustavalkoinen, pandan tyyppinen huppari auki. Kaulassa roikkui sama skorpioni, kuin muilla.
"Sinä laitoit väärät aineet sekaisin keitinlasiin! Ja laitoit sitä seosta koeputkeen, jossa oli natriumhydroksidia! Sinun syy!" Rara murisi.
"Hei! Lopettakaa! Saan päänsärkyä riitelystänne..." Terya valitti. Päänsärkyä? Yllättävää...
Käänsin katsettani veljeeni. Jo kaikki nämä monet vuodet, olimme salanneet totuuden... Totuuden, jota muut, kun meidän kaltaisemme eivät tienneet... Totuuden, joka muutti meitä nyt ja tulee vielä muuttamaan tulevaisuudessa.
Olen kasvanut Teryan kanssa koko ikänsä. Me olemme olleet erottamattomat jo pienestä pitäen. Mutta... Alun alkaen meidän perheensä oli ollut seitsemän henkinen. Vanhemmat Sasori ja Diana, isoveljet Daisuke ja Takeru, pikkusisko Daichi ja pikkuveli Riki... Äitimme on kuollut. Totuus oli, että todellisuudessa minä itse synnyin kaksosena, siskoni kanssa. Ei minulla ollut kolmosena syntynyttä veljeä. Ei meitä ollut kuutta lasta. Ei... Meitä oli ollut todellisuudessa vain viisi! Terya oli alun alkaen vain osa minua, puolet minusta. Olemme yhtä. Me olemme kumpikin isämme seuraaajia. Me olemme tulevat Paholaiset. Me...?!
"Huoh! Väsyttää!" Ryo haukotteli ja pörrötti sitten hiuksiaan. Väsynyt tietenkin, kuten aina voi olettaa. Tosin ei Ryolla helppoa kotona ole, kun pitää kahta pikku kersaa vahtia.
Ryon pikkusisko Nora ja pikkuveli Noa olivat vasta kuusivuotiaita ja hyvin, hyvin riehakkaita. Vastakohdat kaikessa nimittäin. Nora oli syntynyt suuri ennen Noaa ja oli ehkä siksi dominoiva veljeään kohtaan. Ärhäkkä ja itsepäinen, sekä kiukkuinen käytös oli selvästi periytynyt lasten äidiltä, Alicelta. Oikeasti minun on pakko myöntää, että nainen oli ankara ja tiukka, mutta toisinaan hyvin kiltti ja rauhallinen. Myös Ryo itse ja Richi, Ryon toinen isoveli olivat perineet luonteensa äidiltä. Raichi ja Noa taas isältään.
"Mitä teillä on seuraava tunti? Jollain bilsaa?" Deirasun ääni sai minut heräämään ajatuksistani. Tartuin tylsänä laukkuuni ja nappasin sieltä kalenterinsa. Hetken selattuani sivuja löysin väritellyn ja piirroksia täynnä olevan, päällystetyn lukujärjestykseni. Riki oli päättänyt koristella järjestystäni omasta mielestään mukavammaksi.
"Historia." Sanoin ilmeettömänä.
"Matikka." Teryan sanoi.
"Äidinkieli." Raran ääni.
"Historia." Ryon ääni.
"Sama, kun Derillä ja Ryolla." Uusi ääni sanoi.
"No kiva... Joudun olla yksin-?! HÄH?!" Samassa kaikki meistä käännyimme nähden Densetsun. Densetsu minun ja Ryon kanssa yhdessä historiassa? Voi helvetti! Voiko olla parempaa seuraa, ihan tosi?!!
"Minulla on bilsa!" Uusi ääni ilmoitti innoissaan. Jakkarun perhana! Ja minä voisi laittaa koko omaisuutensa pantiksi, että Araiguma seurasi rennosti silmät kiinni perässä. Ja oikeaan se osuikin.
"Voi kun kiva. Saadaan arvon herra Nero mukaan historian tunnille!" Sanoin dramatisoidusti.
Kello soi.
"Kuule, ihan vain tiedoksi. Annan sinun kopioida vaikeimpien tehtävien vastaukset. Kun itse et kerta osaa." Densetsu totesi vieressäni, kun hyvästelimme muut ja löysimme reittimme sokkeloisen rakennuksen uuteen etelä-siipeen. Pyöräytin silmiäni.
"No, kiitti." Kiitin vastahakoisesti. Okei. Tiedän että ansaitsen ja saan kehuja tarpeeksi, kun opin tarvitut asiat nopeasti. Kaikessa huonopuolikin. Vanha sananlasku...
"Tieto lisää tuskaa. Olet täydellisen 100% oikeassa rakas." Ryo narahti, kun löysimme paikat ikkunan luota.
"No kiitos vain serkku, veli, ystävä mikälie hyvä, mutta teehän alamaailmalle ja ihmisten maailmalle suuri palvelus, ja lopeta tällä sekunnilla lukemasta toisten ihmisten ajatuksia." Pyysin mahdollisimman viattomasti, hymyillen hänen suuntaan teennäisesti.
"Kuulostaa hyvältä, mutta yksi korjaus. Lupaan ja vannon, niin sieluni kuin kunniani kautta, etten lue enää ihmisten ajatuksia. Riitti? Eli sitten se korjaus. Kysehän oli etten lue 'ihmisten' ajatuksia...~ Eli?" Ryo virnisti pirullisesti. Pysähdyin hetkeksi idiootti varmasti tyhmän näköisesti, ennen kuin mulkaisin häntä.
"Tosi hauskaa hei." Tuhahdin. Ihminen, demoni. Kylläpä sitä jaksetaan tänään olla ylimielisiä ja niin humoristisia.
"Onko jotain valittamista?" Densetsu kysyi oikealta puoleltani. "Et pahemmin itse ole ollut muuta, kuin tunteeton koko aamun. Mikä risoo?" Katsahdin Densetsua ja puuskahdin nojaten sitten käteen. Aavistan, että tänään käy jotain. Mitä, en osaa sanoa. Vielä...
"Hyvää huomenta. Nimenhuuto heti alkuun, nopeasti. Adams?" Professori Eagly aloitti. Harvinaisen pirteällä tuulella. EI epäilystäkään, hän pitää rakastamansa pistokokeen... Se on hänen tapansa aloittaa uusi lukukausi.
"Anderson?
"Joo..."
Käänsin katseeni ja tuijottelin välinpitämättömästi ulos ikkunasta. Piru kun osasikin väsyttää näin paljon...
"Caine?"
"Täällä hän on." Densetsu sanoi äkkiä vierestäni. Minulla kesti hetki ennen kuin tajusin, että minua tuijotti muutama silmäpari. "Täh?"
"Eli aloitetaanko taas alusta?! Herra isä! Kumpi Cainen veljeksistä nyt on paikalla ja kumpi ilmoittamatta jäänyt, todennäköisesti ei ole tai nukkuu MINUN tunnillani?!! Mutta ilmeisesti toinen veljes ei ole nyt läsnä!" Shit... Herra Eagly mulkoili pahasti suuntaani, kun nostin käteni. Lukukausi ei voisi alkaa paremmin.
"Täällä, herra Eagly."
Se oli todellinen painajaisen alku. Loppu toivon mukaan olisi valoisampi.
"Kuitenkin. Tänään luokallemme saapuu uusioppilas. Oletan että myös eräät ottavat hänet vastaan..." Opettaja totesi. Olenko väärässä, vai katsoiko hän minun ja Ryon suuntaan sanoessaan tuon?
"Voit tulla. Tässä on Eien Kinger." Sydämeni oli pysähtyä ja hengitykseni salpautua. Käänsin heti katseeni takaisin luokan eteen. Kuulin väärin, ihan oikeasti. Ei se voinut pitää paikkaansa.
Luokan eteen oli nyt astunut 'vieras' ja 'uusi' poika. Hänen hiuksensa olivat mustat, jotka yltivät niskaan, paksut ja tuuheat. Iho oli kalpea, elottoman oloinen, mutta silmät. Ne olivat ainoa elonmerkki. Niiden sävy oli sininen, mutta tuntui kuin niissä olisi ollut tummemman sävyinen osa. Tulokkaalla on mustat housut, joista roikkui hopeiset ketjut. Hihaton musta huppari, jossa oli painettu kuvio. Kuoleman symboli. Hihoina olivat hupparin alla olevan punaisen paidan, punamustat hihat.
Tuntisin tämän henkilön missä vai. Ei epäilystäkään. Olin sitten vaikka huumattu, puoliunessa, humalassa tai miten mielisairas. Hänen kasvojaan en unohda koskaan...
"Eien Killer! Alamaailman kasvatti!"