Muistuta Mua

Luku 10.

Bastian

Jos mä aion päästä oikeasti kisaamaan tänä vuonna niin mun pitää olla parempi, mietin samalla, kun nousen hissiin, joka vie mut Snowmassin huipulle. Tää on yksi mun lempipaikoista laskea vapaasti. Stone istahtaa mun viereen. Tyyppi on mua muutaman vuoden vanhempi ja jo kokenut kisakävijä. Stone on kisannut kaikkialla olympialaisia myöten. Sen palkintokaapissa on mitaleja lähes kaikista maailman kisoista.

Lasken vielä muutaman ranin vapaasti maailman parhaalla puuterilla ennen kuin siirryn pipen luo. Jätän Stonen laskemaan ja me sovitaan tapaavamme huomenna. Kerään vauhtia ja koitan saada ranin tehtyä, mutta tempuissa mun asteet jää vajaiksi. Mä bailaan useammin kuin ländään. Mun pitää olla nopeampi, mun pitää päästä korkeammalle ja mun pitää ponnistaa voimakkaammin. Oon päättänyt, että teen edes yhden kohtuullisen ranin ennen kuin lopetan tältä päivältä.

Lopulta mun on pakko lopettaa, koska mun kaikki lihakset on maitohapoilla. Mulla on nälkä ja mua vituttaa. Siirryn lyhyen matkaa rinteiltä mökilleni. Matka on vaan joitain kilometrejä. Mökki taas on ihan luksusta. Tykkään omasta rauhasta ja poreamme on jotain ihan parasta rankan rinnepäivän jälkeen. Mökillä jätän laudan ja muut laskukamat kuivumaan laundry roomiin. Suuntaan suoraan kohti kylpyhuonetta samalla riisuen kaikki vaatteeni. Laitan veden valumaan poreammeeseen ja menen suihkuun. Kuuma vesi tekee hyvää lihaksille ja musta tuntuu, että kun istahdan ammeeseen niin en nouse siitä muutamaan tuntiin.

Olin oikeassa. Poreet kuplii mukavasti, vesi on just sopivan lämmintä ja mua alkaa väsyttämään. Lopulta lähes kahden tunnin jälkeen nousen ylös ammeesta. Kiedon pyyhkeen ympärilleni ja siirryn makuuhuoneeseen. Nappaan kaapista bokserit ja t-paidan. Hiuksista tippuu vielä vesipisaroita, mutta en välitä siitä. Puen päälleni ja ennen kuin haen keittiöstä kanasalaatin iltapalaksi. Istun sängylle syömään ja avaan telkkarin. Kello näyttää jo lähes puolta yötä, mulla meni rinteessä lähes kymmenen tuntia.

Avaan puhelimeni näytön ja huomaan, että Odelta on tullut viesti jo tunteja sitten. Suomi on kahdeksan tuntia edellä Coloradoa ja mietin, että Ode on varmaan jo koululla, joten uskallan vastata viestiin. Näinä hetkinä oon kiitollinen siitä, että faija aikoinaan kehotti hankkimaan paikallisen liittymän aina vierailun ajaksi, sillä reilut 30 taalaa ei ole iso hinta siitä, että voi huoletta surfata netissä ja käyttää kaikkia nettiä vaativia palveluja.

Pidätkö sä mua ihan tyhmänä, jos sanon, et mulla on ikävä sua?

Näin suoraan Ode ei ole ikinä ilmaissut tunteitaan mua kohtaan. Me ollaan viestitelty ahkerasti nyt muutaman viikon ajan. Toista kertaa mä ei olla suudeltu tai mitään muutakaan. Ei olla edes vietetty aikaa yhdessä. Mä tulin tänne eilen ja pohdin olikohan ihan vikatikki jättää Ode, mutta ei me olla mitään toisillemme luvattu, vaikka mä olenkin ihan hulluna siihen kimmaan.

En pidä. Mullakin on ikävä sua, Lia. Mitä sä teet tänään?

Huh. Jos mulla on jo nyt ikävä sua niin miltä musta tuntuu sitten, kun sä olet ollut 2 viikkoa poissa? Nyt on kuitenkin vasta kolmas päivä meneillään.. en mä tee mitään. Mennään ehkä Oton kanssa leffaan myöhemmin.

Ehkä ikävä on merkki jostain? Mä olin rinteessä koko päivän ja nyt mun lihakset huutaa hoosiannaa. Pakko lähtee nukkumaan niin jaksaa ottaa uusiks. Saisinpa nähdä sut nyt....

Ode ei enää vastaa. Sillä on varmaan alkanut jo tunti. Mä selaan vielä muutamia videoita mitä Stone lähetti meidän päivästä. Päätän postata yhden pätkän instaan. Videon alle lisään vaan tekstin, että glad to be back. Muutama hastag ja video on kaikkien nähtävillä. Pesen hampaani ja siirryn vällyjen alle, sillä kaipaan kunnon yöunia juuri nyt.