Muistuta Mua

Luku 8.

Bastian

Tuijotan yläpuolellani olevaa valkoista kattoa. On aivan sama, onko mulla silmät auki vai kiinni, en siltikään näe sitä valkoista kattoa. Näen ainoastaan Oden. Näen Oden seisomassa sen lampun valokehässä. Valo heijastuu niistä blondeista kiharoista. Vihreät silmät tuikkii tähtien kanssa kilpaa. Posket on niin nätin pinkit. Koko saakelin kimma on kauneinta mitä oon ikinä nähnyt. Ja ne huulet. Helvetti, mä en ole tuntenut ikinä mitään sellaista mitä tunsin suudellessani Odea. Koko mun keho sykki energiaa, hyvää energiaa. Mun olo oli samantyylinen kuin sillon, kun onnistun ländäämään uuden tempun ekaa kertaa. Sellainen hyvänolon tunne ei oo saavutettavissa joka päivä eikä edes joka viikko tai kuukausi. Se kimma tulee koitumaan mun kohtaloksi niin hyvässä kuin pahassakin.

Me vietettiin iltaa siellä Oden luona. Siellä oli varmaan puolet Oton ja Oivan fudisjoukkueesta. Sit oli tietty mä, Ode ja loput sen veljistä. Me katsottiin leffoja ja pelattiin erilaisia pelejä Xboxilla. Koko illan mä istuin niin lähellä Odea, kun uskalsin. Mun sydän pamppaili hulluna, pelkäsin koko ajan, että joku sen broideista huomaa asian, mutta kukaan ei sanonut mulle mitään. Mä hiplasin Oden hiuksia tai käsivartta jatkuvasti. Skippasin pelivuoroja sen takia, kun en halunnut liikkua. Lopulta joskus kahden aikaan aamuyöllä lähdettiin jätkien kanssa. Muiden ollessa jo keittiössä ja eteisessä varastin Odelta vielä yhden pusun. Jestas, ne huulet.

Mä nukuin reippaasti yli puoleen päivään. En oo vielä päässyt sängystä ylös, vaan tuijotan mitään näkemättä kattoani. Faija ei ole käynyt mun huoneessa vielä, joten se ei ole kotona. En tiedä yhtään oliko se täällä, kun mä yöllä tulin. En tullut autotallin läpi, faija ei ikinä säilytä autoaan muualla kuin tallissa. Mun on kuitenkin pakko nousta sängystä.

Alakerrassa on hiljaista, kun menen keittiöön keittämään kahvia. En normaalioloissa juo mitenkään paljoa kahvia, mutta nyt tuntuu siltä, että mun pitää saada itseni hereille kunnolla. Mun pitää tänään käydä fyssarilla, jotta se vihdoin kertoisiko saanko mä jo palata laudalle ihan kunnolla. Mun pää meinaa hajota, kun en ole päässyt kuukausiin laskemaan kunnolla. Olen muutaman kerran käynyt vanhoilla huudeilla laskemassa, mutta ei se vedä vertoja sille, että pääsisi kunnon rinteeseen tekemään kunnolla temppuja.

Juon rauhassa kahviani ja selaan instafeediäni. En oo mitenkään ahkerasti postannut instaan mitään viime aikoina, en montaa kuvaa loukkaantumisen jälkeen. Tuskin mun seuraajat, joita on n. 70 000, on liikaa asiaa ihmetelleet, sillä en muutenkaan ole mikään intohimonen someihminen. Menestys kisoissa on tuonut seuraajia ympäri maailmaa ja saan olla todella onnellinen siitä, että tunnen monia hyviä tyyppejä lähes maailman joka kolkasta. Feedistä pomppaa silmille kuitenkin erään Stonen päivitys Aspenista. Siellä tyyppi laskee puuterilumella auringon paistaessa. Ei vittu. Sinne mä aion mennä, saan lupaa tai en. Kommentoin Stonen kuvan alle, että nähdään pian. Saman tien klikkailen tieni lentoyhtiön sivuille ja katselen lentojen hintoja. Tekisi mieli ostaa lento sinne jo nyt, mutta en uskalla ennen kuin saan Stonelta varmistuksen siitä, että se on siellä vielä silloin kun mä sinne saavun. Liput voisi hyvin ostaa joulukuun alkuun. Voisin viettää vaikka muutaman viikon niissä maisemissa. Tai vuoden, ihan sama. Laskeminen on aina ollut parasta mitä tiedän.

Istun odotushuoneessa ja odotan kuulevani oman nimeni hetkenä minä hyvänsä. Tää on nyt se hetki. Kohta mulle selviää, miten tosissani saan harjoitella. Kohta mulle selviää saanko kisata tulevana talvena. Mulla ois jo lippu EYOF-kisoihin helmikuulle. Ne järjestetään Suomessa, joten kotikisoissa olisi kiva menestyä. Toki mä oon antanut muille niin paljon etumatkaa, ettei oo tosikaan, mutta nyt mun nilkka tuntuu jo hyvältä.

"No niin, Bastian. Oletko muistanut tehdä harjoitteet tunnollisesti? Ja olet ottanut rauhassa?"

Mä nyökkään, sillä en luota itseeni riittävästi, jotta vastaisin totuuden mukaisesti. Peki katsoo mua arvioivasti ja varmasti tajuaa mun valehtelevan, mutta ei voi mitään. Tehty mikä tehty. Mun loukkaantumisesta on jo monta kuukautta.