Muistuta Mua

Luku 4.

Ode

Mä pysähdyn kuin seinään astellessani yhteiskuntaopin tunnille. Bastian istuu ikkunan vieressä ja tuijottaa mua. Sen kasvoilla on hymy. Hymy, joka tarkoittaa et se näkee mut. Oikeasti näkee mut. Sen suklaanappisilmät tuikkii. Mä tunnen, miten puna nousee poskilleni. Jälleen kerran mua ahdistaa se, etten oo meikannut. Tänä aamuna vedin vaan jalkaani ensimmäiset housut, jotka käteen osuin. Samoin paidan kanssa. Paita on joku faijan tuliainen. Faija harrastaa erilaisia tekstipaitoja ja ostelee meille muksuillekin niitä reissuiltaan. Tämän päiväsessä paidassa lukee et "mexicans do it better". Faija on selkeästi huumorimiehiä.

Mä en liiku ennen kuin Linnea tökkää mua selkään ja ohjaa meidät istumaan. Koko tunnin ajan tappelen itseni kanssa. Tunnen miten Bastian tuijottaa mua. Haluaisin niin paljon kääntyä katsomaan sitä, mutten tee niin. Tunnin loputtua se lähes syöksyy meidän ohi. Se katsoo mua ja iskee silmää. Miten se voikaan vaikuttaa muhun niin paljon?

Saatan Linnean bussipysäkille ja suuntaan sitten parkkipaikalle. Oiva lupasi ottaa mut kyytiin. Ottokin tulee varmasti samalla kyydillä. Parkkiksella Oiva nojailee jo vihreään Celicaansa. Tai eihän se oikeastaan ole Oivan oma auto, mut Oiva sillä eniten ajaa. Oivan vieressä seisoo Otto. Siinä on myös Aku ja Tonte sekä Bastian. Pysähdyn. Mietin, et vieläkö ehtisin kääntyä ympäri ja mennä bussilla himpeen. Mut just sillon Otto katsahtaa mua. Mä huokaan ja kävelen poikien luo. Aku ja Tonte nyökkää mulle. Oivan kanssa heitetään ylävitoset ja Otto haluaisi alkaa painimaan. Mä tunnen miten Bastian seuraa tätä näytelmää.

"Lopeta idiootti."

Mä sähähdän Otolle ja se vaan nauraen kiertää kätensä mun letin ympärille.

Kuten mä aiemmin mainitsin niin Oulan kanssa on aina hauskaa. Se on semmonen pelleilijä. Se ei ota mitään vakavasti, ei edes työtään. Oula on se, joka pitää mun puolia katkeraan loppuun saakka.

Oiva on se, joka on paikalla tarvittaessa. Muuten se on vähän taka-alalla. Kaikki sen energia menee jalkapalloon. Oiva nauttii siitä, et kukaan ei vaadi siltä mitään, mutta jos joku tarvii apua niin Oiva on aina auttamassa.

Otto on mua kymmenen kuukautta vanhempi ja se, jonka kanssa mä oon eniten vääntänyt. Me on tapeltu ja riehuttu. Parhaina päivinä me ollaan erottamattomat ja pahimpina me ei siedetä toisiamme lainkaan. Onneksi tunteet on vähän tasottuneet vuosien aikana.

Oliver keskittyy ralliin. Se on paljon pois kotoa ja musta tuntuu, et viime vuosien aikana me on kasvettu jotenkin erilleen. Se näkee mut edelleen pienenä tyttönä. Se pörröttää mun hiuksia ohimennessään, mut siihen meidän kanssakäyminen jää.

Ossi on intissä. Sillä ja isällä meni sukset ristiin vuosia sitten, kun Ossi ilmoitti, ettei aio ajaa rallia. Ne viileän kohteliaita toisilleen. Mun ja Ossin välit on fine, mutta lähes viiden vuoden ikäero on tehnyt sen, että me ei juurikaan vietetä aikaa yhdessä.

Tässä, kun yritän vääntäytyä irti Oton tiukasta otteesta, mietin et pitääköhän Bastian mua ihan sekopäänä.

"Päästä irti!"

Mä ärähdän uudelleen ja Otto vaan nauraa. Mojautan kyynerpääni sen kylkeen ja älähtäen Otto päästää irti. Se nauraa kuitenkin, ettei siihen nyt oikeasti sattunut. Otto nostaa katseensa musta ja siirtää sen Bastianiin.

"Basse. Tapaa meidän pikkusisko. Ode, tää on Basse. Se alotti täällä tänään."

Otto esittelee meidät. Bastian virnistää mulle ja iskee silmää. Mä nyökkään sille ja keskitän sitten huomiona Oivaan.

"Joko mennään? Vai meenkö mä bussilla himpeen?"

"Älä viitti Ode. Mennään joo. Otto ala tulla. Nähdään äijät myöhemmin."