Muistuta Mua

Luku 7.

Ode

Lokakuu vaihtuu tällä viikolla marraskuuksi. Mutsi ei hellitä. Meidän keskustelut on lähinnä yksipuolisia. Mä en viitsi enää edes vastata mutsille, kun mikään mun vastaus ei kelpaa. Mä en vaan ole tarpeeksi hyvä. En mä ikinä ole tuntenut olevani sillä lailla rakastettu, kun voisi olettaa. Mutsi odotti mua pitkään, mutta mä en ole onnistunut täyttämään mutsin odotuksia. Toisinaan mietin, että pitäisikö vaan antaa periksi ja tehdä niin kuin mutsi haluaa. Toisaalta mulla on kuitenkin vahva oma tahto ja haluan elää omaa elämääni niin kuin itse haluan. En halua tehdä mutsin unelmista totta. Kuulostaa todella rumalta, mutta mutsin unelmat ei ole mun unelmia. Mulla on omat unelmat, mutta ne ei millään tapaa liity musiikkiin tai kuuluisuuteen. Mä olen saanut tarpeekseni lehdistöstä jo nyt.

Yritän saada ruotsin läksyjä tehtyjä. Ruotsi ei kuulu mun vahvuuksiin. Tahdon kuitenkin saada läksyt nopeasti tehtyä, sillä Ossi tulee tänään lomille. Sen edellisestä lomasta on nyt kolme viikkoa. Se loma muutti meidän suhdetta. Mä avauduin toden teolla mutsin ja mun väleistä Ossille. Ossi sanoi heti, että mä voin ihan hyvin häipyä. Että me löydettäis mulle kyllä kämppä, jos mä vaan haluan lähteä. Ossi itse asuu virallisesti vielä kotona, mutta punkkaa usein lomilla jonkun kaverinsa luona.

Istun sängyllä ja yritän selvitä ruotsin tehtävistäni. Kuulen, miten alhaalla ovi avautuu ja äänistä päätellen meille tulee kasa jätkiä. Veljet on tuoneet mukanaan varmaan koko joukkueensa. Mun huoneen ovi on auki, niin kuulen, miten koko lössi nousee portaita ylös. Mun huone on käytävän alkupäässä, joten poikien on kuljettava mun avoimen oven ohi päästäkseen joko Oivan tai Oton huoneeseen. Yritän pitää katseeni ruotsin kirjassa, mutta silmät harhailee väkisin kohti avointa ovea. Hetken päästä mulle moikkaileekin jo Oiva perässään Tonte, Aku, Miki ja monta muuta. Otto kulkee viimeisenä Bastianin kanssa. Ne pysähtyy mun ovelle ja nojaavat kumpikin omaan karmiinsa.

"Moi, pikkusisko. Mitä puuhaat?"

"Ruotsin läksyjä yritän tehdä. Nää on ihan perseestä. Mä en tuu ikinä oppimaan näitä taivutusluokkia. Mitä helvetin väliä sillä on, onko se luokka kolmonen vai nelonen?"

Yllätyn, kun pojat alkaa nauramaan mun valitukselle. Tai ei Oton nauraminen nyt yllätä enää ketään, mutta se, että Bastiankin nauraa mulle saa mut vähän häpeämään.

"Ode. Pyydä Basselta apua. Se puhuu ruotsia kuin ruotsalainen."

Otto nauraa ja tönäsee Bastiania mua kohti.

"Idiootti, mä oon ruotsalainen."

Bastian nauraa Otolle ja kysyy sit haluanko mä oikeasti apua.

Mä jähmetyn. En mä tiedä pystynkö olemaan samassa tilassa Bastianin kanssa. Katsahdan kysyvänä Ottoon, joka vaan kohauttaa harteitaan ja jatkaa matkaa. Lopulta nyökkään Bastianille ja Bastian siirtyy ovelta mun viereen sängylle.

"No, missä sulla on ongelmia?"

Bastian kysyy multa samaan aikaan, kun mä oon avaamassa suutani ihmetelläkseni sen kansalllisuutta.

"Missä ei?"

Nauran ja tökkään ruotsin kirjani Bastianin syliin. Bastian selaa mun tehtäväkirjaa läpi ja mä saan samalla tarkastella rauhassa sen piirteitä. Bastianin hiukset on kasvaneet, ne yltää melkein hartioille jo ja kaartuu sulosesti latvoista. Vielä kesällä Bastianin hiukset oli lyhyemmät. Tummien kulmien alla tummat, suklaanappisilmät liukuu läpi sivujen. Mä en voi olla tuijottamatta. Bastianilla on päällään huppari ja jalassaan rikkinäiset farkut.

"Okei. Alotetaan sit."

Bastianin sanat yllättää mut ja mietin, kuinka pitkään se on nähnyt mun tuijottavan itseään. Kohautan vaan harteitani nolona, joten Bastian vaan aloittaa puhumisen jostain aiheesta.