Muistuta Mua

Luku 1.

Ode

"Lähetkö mun matkaan Hiekkikseen? Ajattelin, et saisit ajaakin. Et vaan sano porukoille et annoin sun ajaa siellä."

Mä katson Oulaa, joka nojaa mun ovenkarmiin. Oulan siniset silmät tuikkii. Se on mun veljistä se, jonka kanssa mulla on aina hauskaa. Oula on kolmas meidän perheen lapsista.

Ensin on Ossi, se on 21. Sit on Oliver ja Oula, ne on 20. Kaksoset on 17 kuukautta nuorempia kuin Ossi. 18 kuukautta kaksosten jälkeen syntyi Oiva. Se täytti tammikuussa 18. Lähes päivälleen vuoden Oivaa nuorempi on Otto. Ja mä oon Ottoa 10 kuukautta nuorempi. Lopulta tajuat et Ossi, vanhin meistä, on mua 4 vuotta ja 11 kuukautta vanhempi.

"Ihan niin kuin mä ikinä kertoisin niille mitään. Millä autolla sä ajattelit lähteä?"

"Rellulla... vai haluatko sä jonkun muun?"

Mä jään hetkeks miettimään Oulan kysymystä. Meillä on autoja vaikka muille jakaa. Faija ajoi aikoinaan rallia. Sillä on muutama maailmanmestaruuskin. Kaikki meistä on ajaneet autolla jo ennen kuin on 10 vuotta tullut mittariin. Faija antaa meidän ajaa omilla mailla mielin määrin, mutta muuten ei mä ja Otto saada vielä ajaa. Ottoa ei autot sillein edes kiinnosta. Se on jalkapalloilija, samoin kuin Oivakin. Oliver ja Oula on automiehiä. Oliver ajaa rallia, mutta Oula kisaa ug-piireissä.

"Otetaan Nissani. Mä maksan bensat. Venttaa hetki niin mä vaihdan vaatteet. 10 minuuttia niin mä tuun talliin."

"Okei. Mä meen ettiin kamat."

Oula laittaa oven kiinni perässään ja mä sukellan vaatekaappiini. Mun vaatekaappi on kovin kaksijakoinen. Toinen puoli on täynnä iltapukuja ja toinen puoli on pullollaan verkkareita ja t-paitoja. Nappaan mustat addut ja vaihdan lokäpöksyni verkkareihin.

Oula seisoo tallin ovella selin muhun. Oulan vieressä seisoo Oliver. Ulkopuolisten mielestä ne on ihan samannäköisiä. Ne on sentilleen yhtä pitkiä, 180 senttiä. Kummallakin on kirkkaan siniset silmät. Ne juttelee jostain asiakkaasta, joka oli käynyt hermoon päivällä. Kaksoset on töissä autokorjaamolla. Kun mä kierrän niiden eteen niin Oliver taputtaa mua päälaelle ja käskee olemaan kiltisti. Sen pitäis muistuttaa Oulaa, ei mua.

Oula istahtaa ratin taakse ja mä istun vänkärin paikalle. Oula peruuttaa tallista ulos ja kaasuttaa pihasta hiekkatielle.

Me asutaan maalla. Tontilla on kaksi taloa, vanhempi keltainen päärakennus ja uudempi kolmikerroksinen talo. Uudempi talo on se, jota me kutsutaan kodiksi. Se valmistu, kun mä olin jotain viisi vuotta. Vanhassa päärakennuksessa asuu mutsin vanhemmat, ukki ja mumma, sekä mutsin isoveli, Ahti-eno. Eno on viisikymppinen poikamies ja omistaa valtaosan tilan pelloista. Eno on muutenkin se, joka jatkaa sukutilaa. Mutsi omistaa metsää ja muutaman hehtaarin peltoa, joita ei oo vuosiin viljelty. Niillä pelloilla me saadaan veljien kanssa ajaa niin paljon kuin sielu sietää. Meiltä on kaupunkiin matkaa jonkun verran, kakskyt kilsaa.

Oula ajaa läpi kaupungin katujen ja mä tunnen miten basso saa auton ikkunat tärisemään. Hiekkis on suosittu paikka erinäisten ajojen järjestämiseen. Se on vanha tehdasalue, jolla ei oo ollut mitään toimintaa lähes kymmeneen vuoteen. Ränsistyneiden tehdasrakennusten sekaan on vuosien varrella kyhätty jos jonkinmoisia ratoja. Viimeisin on pysynyt muuttumattomana jo vuoden verran.

Tänään on lauantai ja mä tiedän, et siellä on paikalla paljon tuttuja. Varmasti siellä pyörii jonkunlainen kisakin tänään. Ja Oula on varmasti ensimmäisenä jonossa siihen kisaan. Mä olen ajanut Hiekkiksellä usein, mutta en kisaa siellä kuin aniharvoin.

Musiikki pauhaa ja Hiekkis on täynnä erilaisia autoja. Juhis seisoo kuormalavoista kyhätyllä esiintymislavalla ja ottaa vastaan ilmottautumisia illan kisaan. Mä jään autoon istumaan, kun Oula käy ilmottautumassa mukaan. Pian Oula palaa takaisin. Se ei kuitenkaan tule takas autoon vaan kehottaa muakin nousemaan pois autosta ja etsimään tuttuja väkijoukosta.