Sofia Treuz on veljensä kanssa Rukalla viettämässä lomaa, kun Sofia tapaa Matthewn. Matthew on rämäpää ja adrenaliinin koukussa eli yllättävistä aktiviteeteista ei ole Sofian lomalla pulaa. Mitä käy kun rauhaa rakastava tyttö tapaa villin ja kuuman...
Herään hotellista virkeänä tajutessani, että tänään on ensimmäinen päivä lomaani Rukalla. Katson kelloon ja tajuan sen olevan jo 10 aamulla. Pienen makoilun jälkeen nousen ja menen katsomaan olisiko isoveljeni Milo vielä herännyt. Hän on 19v ainoa perheenjäsen joka minulla on. Vanhemmat kuolivat kun olin 15 jolloin asuin isovanhemmillani, mutta nyt Milo huolehtii minusta. En löydä häntä mistään ja hetken ihmettelyn jälkeen nään lapun jossa lukee "Lähdin rinteeseen jo. Tee itelles puuro ja tuu laskee myös. Oon todennäköisesti parkissa. T:Milo". Ainoa ongelma tässä on nyt vain se, ettei Milo ole muistanut sitä että olen ekaa kertaa Rukalla laskemassa. Yritän soittaa Milolle, mutta hän ei vastaa edes viidennen kerran jälkeen. Luovutan ja rupean valmistamaan aamupalaa. Otan puurohiutaleet kaapista, lorautan vähän vettä joukkoon ja laitan mikroon. Odotellessani käyn puhelimeen tulleet viestit läpi. Keneltäkään ei ole tullut mitään ei edes parhaalta ystävältäni Kiralta, mutta veikkaan että hän on liian kiireinen pikkusiskonsa kanssa.
Puuron syötyäni menen suihkuun ihanan kylmän veden alle istumaan 10min ja rupean pesemään hiuksiani sekä kroppaani. Olen yllättävän laiha, vaikka en ole ikinä harrastanut kunnolla liikuntaa, jos ei salilla käymistä lasketa. Viivyttelen suihkussa vielä hetken ennen kuin kuivaan itseni ja pesen hampaat. Käytän fööniä hiusteni kuivumisen nopeutumisen ja samaan aikaa laitan ripsarin ja vähän huulikiiltoa huulilleni. Tämän jälkeen melkein juoksen laittamaan vaatteet päälleni, niin innoissani olen.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Näytän mielestäni hyvälle, joten nappaan sukseni, hissilipun ja lähden tallustelemaan hotellin käytävää pitkin ulos lähimmälle hissille päin. Meinaan pari kertaa kaatua jo pelkillä monoilla kulkiessani, kunnes kaadun lumikasaan. "Voi vitun vitun vittu" kiroan noustessani ylös nolona. Jatkan matkaani lumisena ja päädyn kondoolihissin jonoon. Minua jännittää nousta kondoolihissillä ylös asti, koska entä jos vaunu tippuu tai jotain muuta pahaa tapahtuu. Kun pääsen portille korttini ei toimi heti joten joudun piippailemaan sitä siinä hetken ajan. Lopulta pääsen lähtö alueelle ja takaan kuulen naisen äänen. "Hei, huomasin maassa tämmöisen kortin ja ajattelin kuuluisiko se sinulle?" Nainen kysyi. Katson korttia jossa lukee Milon puhelin numero kirjaimin kirjoitettuna. Missäköhän kohtaa se kerkesi pudota taskustani? "Joo tuo kuuluu minulle" vastaan pirteänä. Nainen antoi kortin takaisin ja sitten hän huomasi hissin saapuvan. Hän toivotti minulle hyviä laskuja ja meni sen jälkeen eri hissiin mihin minä. Menin siihen kauheaan vankilan tuntuiseen kapistukseen pelon tärisyttämänä. Onneksi pääsin oven viereen eli parhaalle mahdolliselle paikalle koko hississä. Kone alkoi liikkua ja katselin muita kanssa matkustajiani jotka olivat ihan rentoina, mikä rauhoitti minua. Maisemat hissistä olivat taianomaisen kauniita, luminen maa ja lumisia puita näkyi silmän kantamattomiin asti. Yhtäkkiä hissin vauhti alkoi hiljetä ja tunsin kauhun valtavaan itseni. "Mitä jos kone meni rikki ja joudun olemaan täällä ylhäällä näiden random ihmisten kanssa" ajattelin paniikin hiipiessä mieleeni. Kukaan ei näyttänyt olevan moksiskaan joten hämmennyin siitä "Hei tietääkö kukaan kuollaanko me nyt vai onko tää normaalia, että hissi pysähtyy tällee?" Kysyin ihmetellen. "Kyllä tämä ihan normaalii on. Tällä hetkellä muut vaunut tyhjentyy ja täyttyy ihmisistä. Miten muutenkaan ajattelit ihmisten pääsevän kyytiin?" Vastasi joku 13v poika. " Aaa joojoo, nyt tajuun. Kiitos ku vastaisit." Sanoin nopeasti takaisin. Poika ei siihen enää mitää vastannut vaan puhui kavereidensa kanssa jostain metsäreiteistä. Kuulin ohimennen pojan nimen, joka oli Toivo. Koppi alkoi pikku hiljaa liikkumaan rinteen huippua kohti.
Moi! Kiitos et valitsit tän kirjan luettavaks, koska se merkitsee mulle paljon. Tää on mun eka kirja jota oon ikinä kirjoittanut nii voi antaa vinkkejä. Tuun julkaisemaan näitä kappaleita vähän väliä silloin kuin kerkeen. Oon koittanut ettii tämmöstä samanlaista laskettelu romance kirjaa suomeks täältä mutten oo löytäny nii jos tiiät jonku nii kerro ihmeessä.
