Ollaanko lumienkeleitä

10.

Matt
En tiedä mikä Sofiassa saa mun mahan kuplimaan ja silmät säkenöimään. Tiiän et oon tuntenu sen vasta alle viikon, mut sen ihana luonne saa mun sydämmen aina hakkaamaan kovempaa. Olen ollut viimeksi suhteessa jonkun kanssa noin puoli vuotta sitten. Sen pojan nimi oli Alex. Erottiin kun se kuuli et muutan toiselle puolelle Suomea ja ajatteli ettei kaukosuhde toimisi. Olin samaa mieltä ja siinä se sitten oli. Ensimmäinen pidempi suhde jonkun kanssa.

Saavumme hissille ja menemme pitkään jonoon. Nyt on loma viikko, joten on hyvin ymmärrettävää että on pitkät jonot hissi jonot.
"Mua jäi häiritsemään ku sanoit et äsken huonosti. Onks jotain sattunu?"
"Ei mitään erityisen vakavaa ainakaa. Sori ku valitsin mun sanat väärin. Jäi vaan vituttaa ku piti kävellä monojen ja suksien kaa tänne mökiltä. En siis saanu kyytiä vaikka kuinka kysyin."
" Aaa huh."
Katson hänen kauniita silmiään vähän liiankin pitkään. Se tuntuu vain niin hyvälle kun on löytänyt jonkun kenestä pitää. Ta- Tai siis semmoisen jonka kanssa viettää aikaa

Me valumme pikku hiljaa hissejä kohti ja juttelemme vähän kaikesta mitä päähän pälkähtää.
" Onks teil ollu lemmikkejä koskaa?" Kysyn
" Oli meillä kerran kultakaloja, mutta vaan viikon ajan, koska Milo ja sen kaverit heitteli palloa sisällä ja rikko niiden akvaarion. Mun äiti sit heitti ne vessan pöntöstä alas. Entä onks sulla ollu ikin?"
"Wau! Toi oli kertomus. Mutta niin, meillä ei oo ikinä ollu aikaa oikeestaan millekkään eläimelle kun vanhemmat käy nii kovassa työssä ja sit mä ja Toivo ei olla nii paljoo koton et sil olis sit aika kurjaa sil eläimmellä."
"Teijän perheeseen sopis kyllä koira. Voisin viiä sitä myös joskus sun kaa ulos sit kotipuolessa."
"Ideana koiran hankinta ois ihana mut toteutus on tosi haastava. Sitten kun se kuolee nii en tuu kestämään sitä ollenkaan"
"Se kyl aina syö ku kuulee jonkun eläimen kuolleen"
" Nii" Vastaan nopeasti huomatessani puheenaiheen menneen liian deepiksi.

Päästään viimeiseen hissiin kahdestaan. Istun Sofian viereen. Edellämme oli muita nuoria joilla oli kaiutin mukanaan. Mielestäni nuo ihmiset voisivat vaikka kieltää tulemasta laskettelemaan. Kukaan ulkopuolinen ei halua kuulla huonoa musiikki joka pauhaa täysillä. Isoin kysymys minulla on vaan se että miten noiden ihmisten kaiuttimien ja puhelimien akut kestävät täällä pakkasessa. Oma Iphoneni on varmaan jo jäätynyt, ei se ole edes ihme kun se on niin vanha malli.

"Nätit maisemat." Kuulen kun Sofia sanoo.
"Näin on. Anteeks olin omissa ajatuksissani nii kesti hetken tajuta mitä sanoit." Sanoin ja väläytin pienen hymyn.
"Juu ei se mitään. Muuten minne mennään eka? Oikeelle vai vasemmalle?"
"Mennään oikeelleja lähetään sieltä pikku hiljaa valumaan tonne pidemmälle oikeelle."
"Okei." Hän vastasi ja vaikeni loppu matkaksi.
Päästän pienen kiusallisen naurahduksen ja avaan puhelimeni ja katson viestit läpi. Mitään kiinnostavaa ei ole tullut joten käyn myös nopeasti IG:n ihmeellisen maailman läpi ennen kuin sujautin puhelimen takaisin taskuuni.
"Toi oli virhe. Nyt mun sormet on ihan jäässä."
" Voidaan vaihtaa hanskoja. Nää lämmittää mukavasti ja nopeasti." Sofia kertoo ja ojentaa omat kintaat syliini.
"Kiitos tosi paljon." Sanon sujauttaessani ne käteeni. Saatuani ne käteeni huomaan että ne puristavat vähän ja sormeni eivät pääse suoriksi. En kuitenkaan kehtaa sanoa mitään niin pidän niitä valittamatta. Ne kyllä lämmittävät nopeasti ja mukavasti aivan kuten Sofia kuvaili.

Saavuttuamme keskitasanteelle ja nousemme seisomaan ottaen suksista tukea. Hissi jarruttaa ja Sofia horjahtaa liukkaan lattian takia. Minun refleksini toimivat todella nopeasti ja saan Sofiasta kiinni ennen kun hän on maassa. Hän näyttää säikähtäneeltä kun estän häntä kaatumasta. Pääsen taas katselemaan hänen kauniita vihreitä silmiä, jotka loistavat auringossa. Nään niissä kahta eriväriä, joita en aikaisemmin huomannut. Silmät ovat vihreät, joissa on harmaan ruskeita raitoja. Katselen niitä yrittäen etsiä niistä selkeästi jotain. Havahdun oven avautumiseen ja lasken hänet takaisin omille jaloilleen.
"Kiitos tosi paljon. Jos oisin kaatunu nii en tiiä olisinko päässy enää ajoissa ylös." Hän kiittele punastellen.
"No ei se mitään. En ois halunnu et noin kaunis ihminen satuttaa itteensä kaatumalla kondoolihississä. Se ois vähä noloo." Sanon ja naurahdan. Sofia naurahtaa onneksi myös joka on iso huojennus ja punastuu vielä pahemmin.

Astumme hissistä pihalle ja laitamme sukset jalkoihin taas rupatellen siinä vähän kaikkea. Lähdemme siitä suunnitelman mukaisesti oikealle.

Hellou! Antakaa anteeks ku ei oo tullu mitään. Ei oo ollu yksin kertasesti jaksamista kirjottaa. Näitä tulee sillon tällön katotaan miten jaksan kirjoittaa. Mutta kiitos kun luette 🫶🏻