Ollaanko lumienkeleitä

9.

Tulen suihkusta ulos kuin uudelleen syntyneenä. Kävelen pyyhe päälläni huoneeseeni, jonne olin jättänyt lämpokerrastoni tuulettumaan. En olisi ikinä uskonut sen tulevan noin märäksi yhden hiihtolenkin jälkeen. Puettuani vaatteet päälleni menen puhelimelleni ja avaan Snapin.

Minä: Et ikinä arvaa kuka pyys mua laskee 😍
Kira: Hmm oliks se se joku Mikko vai mikä 😀
Minä: No haha, Matt kuvittele se kysy mua 🤭
Kira: Uuu mut muista pitää varas, ja en oikein usko et Milo haluais sinne nurkkiin pyörimään ketää random hiihtäjää☺️
Minä: Juu pidän pidän! Lähen ny mäkeen
Kira: Love youu😚

Menen ensin vessaan tekemään meikkini ja hiukseni. Astun vessaan ja tunnen kuinka sukkani kastuu. Unohdin kuivata lattian. Ei auta muu kuin ottaa sukka pois jalasta, laittaa se kuivumaan ja hakea uusi pari sukkia. Sen tehtyäni alan harjaamaan hiuksiani ensin latvoista pikku hiljaa päälakea kohti. Otan geelin meikkilaukustani ja avaan sen kannen. Dippaan geelikampani sinne ja alan vedellä sillä hiuksiani tasaiseksi. Laitan perus ponnarin ja siirryn meikkaamaan. Päätän laittaa hennon kerroksen ripsariani ja peitevoidetta piilottamaan epäpuhtauteni.
Katson peiliin ylpeänä lopputuloksesta ja siirryn keittiöön.
Tuu vähintään 18.00 kämpille nii lähetään siitä jonnekki Matiaksen tuttavan bileisiin. Lukee Milon jättämällä lapulla. Hän oli näköjään lähtenyt ääneti ennen mua rinteeseen. Nappaan laturin, hissikortin ja kädenlämmitys liuskat taskuihini ennen kuin lähden.
Hipsuttelen eteiseen päin ja laitan mononi jalkaan. Taistelen monojen kanssa hetken kunnes pääsen ovesta ulos.

Minä: Moi! Lähin just ovesta ulos. Ootko matkalla vai jo rinteessä?
Matt: Joo oon tulossa. Onks sul se sama vihree takki ku toissa päivänä?
Aivoni jähmettyy.Matt just tavallaan kerto että oli huomannu mut jo aikasemmin ja painanu mieleen. Ihme tyyppä.
Minä: Juu on. Oon ihan justiinsa eturinteen hissil joten tuun varmaan sinne takarinteelle.
Matt: Joo, nähään siel. Mul kestää max. 10min
Minä: Ei mitään kiirettä. Nähään.

Sukset mukanani kävelen hissille päin. Huomaan ihan selkeästi kohdan jossa kaaduin. Se paistaa oikein nätisti silmään tasaisen lumen joukosta. Naurahdan ja mietin mitä muut ovat ajatelleet katsellessaan tuota lumessa olevaa painaumaa. Veikkaan että jotkut vanhemmat ihmiset ajattelevat jonkun kännisen ihmisen kaatuneen siihen tai liukastuneen. Jatkan matkaani hymyssä suin.

Iloinen aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta aivan kuin omistaisi sen kokonaan. Ihailen sitä hissistä joka on taas pysähtynyt pelottavasti keskelle reittiään. Katsahdan puhelimesta kelloa ja se näyttää jo olevan 12.04. Olen laittamassa puhelintani takaisin taskuun mutta se lipeää kädestäni ja osuu pahan näköisesti lattiaan. Koko hissi on täynnä ja kaikki katsoo minua pieni hymy kasvoillaan. Punastun ja nostan puhelimeni lattiasta ja huomaan sen ottaneen vain vähän osumaa metallisesta lattiasta. Avaan sen tarkistaakseni onko se mennyt pahemmin rikki ja helpotuksekseni se ei ole mennyt.

"Ei menny rikki." Sanon kiusaantuneena muulle porukalle hississä ja osoitan puhelintani.

Pari henkilöä nyökyttelee ja pari sanoo vain juu. He kaikki näyttävät sille että olisi jo unohtaneet miksi selitän tässä puhelimestani. Miks menin ees sanomaan mitään. Vittu et oon tyhmä. Ei ketään ois ees kiinnostanut. Tää tulee häiritsemään mun yö uni varmaan seuraavat viisi vuotta. Hissi saapuu jo onneksi päätepysäkille ja pääsen ulos. Heti ensimmäisenä nään kuinka joku pikku lapsi on kaatunut monoillansa kävellessään ja itkeä parkuu ainoan ulos pääsyn edessä. Hänen vanhempansa ovat nostamassa häntä ylös muttei hän halua nousta.

" Hei nouse nyt jo Elmeri! Äiti kattoo onko tullu pipi, mutta sitä ennen Elmerin täytyy nousta isona poikana ylös." Hänen äitinsä houkuttelee häntä, mutta Elmeri jatkaa itkemistä.

" Anteeksi. Tämä on ensimmäinen kerta kun ollaan rinteessä ja Elmerillä on monot jalassa." Hänen äitinsä pahoittelee ja päättää loppujen lopuksi nostaa lapsensa syliin ja viedä toisaalle.

En tajua mikä hiton magneetti minulla on lapsia kohtaan mutta aina löydän heitä joka paikasta. En niitä kivoja ystävällisiä vaan niitä itkeviä ja raivoavia. Olin kerran kutos luokalla hoitamassa naapurini lasta ja hän puri mua kun en antanut hänen katsoa Pipsa possua enää hänen nukkumaan meno aikansa jälkeen. Mulla on varmaan vielä arpikin todisteena siitä keikasta.

Pääsemme vihdoinkin kaikki pois ahtaalta alueelta väljemmille vesille. Erottelen sukseni ja kaadan ne maahan eteeni. Napsautan monot suksiin ja lähden luistellen kohti paikkaa jonne uskoisin Mattin tulevan. Minulla kestää hetki ennen kuin saavun sinne ja Mattiakaan ei näy joten ajattelen ottaa pienen somepäiväys tauon. Kestää alle minuutti kun kuulen tutun äänen takaani.

" Kuis hurise tai vetelee tai muuten vaan menee?"
" Hyvin ja aivan erittäin mainiosti" hymähdän ja pyörähdän ympäri kohdatakseni Mattin meren siniset silmät "Entä sulla?"
" Äske huonosti mut erinomaisesti ku oon sun kaa."
" Oijoijoi etteipä vaan joku yrittäis flirttailla?"
Sanon nostattaessani kulmakarvojani.
" Ehkä" hän virnistää ja nostaa harteitaan " mutta nyt mun on pakko päästä rinteeseen." Matt huudahtaa ja lähtee juoksemaan monoillansa hissejä kohti.

Nauran vedet silmissä sille miten hölmoöltä Matt näyttää. Nauran niin paljon että minun on pakko päästä istahtakaa maahan vetämään happea.

" Hei onks kaikki vielki aivan erittäin mainosti?" Matt kysyy kun hän on juossut takaisin vierelleni.
" Joo on. Näytit vaan nii tyhmälle ku juoksit noitten jäätävän pitkien suksien kanssa." Sanon kuivatessani kyyneleitäni.
" Huh säikähin jo et oisit saanu jonkun sydärin kaltasen." Hän sanoo virne kasvoillaan ojentaessaan kättään.
" Mitä sä luulet et 16v kuolis ny äkilliseen sydäriin. Ja paskat!" Huudahdan tarttuessani hänen tarjoamaan käteensä.
" Ei sitä koskaan tiiä, mut nyt mennään hisseille, haluun jo laskemaan." Hän huutaa kuin pikku lapsi.  En muista milloin viimeksi olisin nauranut näin paljon kuin nyt.

Anteeks kun kuukauteen ei oo tullu mitään. Koitan nyt oikeesti ottaa itteeni niskasta kiinni ja kirjoittaa teille lisää.