Ollaanko lumienkeleitä

8.

"Hyvää huomenta Sofia. Kello on 10.34." Milo huutaa marssiessaan huoneeseeni tarjotin käsissään. "Tässä sulle kahvia, croisantti tomaatilla ja salaatilla sekä viinirypäleitä."

Katson häneen vihaisesti väsyneenä ja olen jo heittämässä häntä tyynilläni ennen kuin oikeasti haistan kahvin pehmeän hajun.

"Onks tää ny sun mielestä se paras tapa herättää mut?" Kysyn ottaessani tarjoittimen vastaan syliin.

"Oisin myös voinu kaataa sun päälle raikastavaa vettä jos oikein hyvällä tuulella oisin ollu herätessäni, mutta potkasin pari kertaa varpaani pöydän jalkaan nii en sit halunnu pilata sun päivää." Milo sanoo ja lähtee huoneestani.

Pyörittelen pari kertaa olkapäitäni ja alan syömään. Kahvi toimii aina aamusin, kuten kaikki tietää. Croisantti on oikein rapea eli uskon että Milo on käynyt hakemassa sen minulle aamulla. Syötyäni olen nousemassa ylös kun Milo tulee seisomaan oven rakoon.

"Ainii tää unohtu" hän sanoo ja ottaa selänsä takaa suihkepullon jolla pari kertaa suihkauttaa päälleni jääkylmää vettä.

"VITUN IDIOOTTI" huudan ja heitän tällä kertaa tyynyn häntä kohti jonka hän väistää helpon näköisesti.

"Hahhahaahhhaaa. Nyt prinsessa Sofia alakaa pukemaan nii päästään sinne hiihtää vielä tänään."

Näytän Milolle keskaa kun hän on lähdössä. Nappaan yöpöydältä kuulokkeet ja avaan Spotifyn. Kuuntelen aina aamuisin vain ja ainoastaan energisiä biisejä, jotta saisin itseni oikeaan mielentilaan. Olen myös aina kuunnellut vähän nolonkin paljon Disney Channel -leffojen biisejä. Tänään ensimmäinen biisi soittolistalla on "Did I Mention" Descendants Disney elokuvasta. Saan siitä niin ison energia boostin että pompin ja pyörähtelen vaate kaapilleni. Etsin lämpökerrastoani ja löytäessäni sen heitän sen päälleni. Sen päälle aion laittaa tuulipuvun housut -ja takin. Uusi nousemis ennätys tuli samalla rikottua, huomasin katsottuani vihdoin kelloa. Käyn vielä pesemässä hampaani ja suuntaan eteiseen missä hiihto mononi odottaa minua. Jätän kuulokkeeni hattuhyllylle hiihdon ajaksi.

"Noniin sit mennään. Sukset on autossa nii haetaan ne sieltä. Mennäänkö se 3km vai 5km lenkki?" Milo kysyy saapuessaan keittiöstä.

"Mennää se nytte 3km ja ehkä joskus toiste se 5km." Vastaan

Milo nyökkää ja avaa ulko-oven. Suuntaamme autollemme, joka on vanha Toyota corolla. Se on vanhempi mitä minä itse ja siitä kyllä huomaa että vanhuuden mukana tulee paljon ongelmia. Avaan takaluukun ja otan omat sukseni ja sauvani pois sieltä.

"Voit lähtee jo käppäilee sinne laduille päin, kun en tartte sua täs enää." Milo huikkaa minulle ottaessaan omia hiihtokamppeita pois auton takaa.

"Joops" huudan ja lähden kävelemään laduille. Käteni huutaa hoosiannaa suksien painon takia. Joudun vaihtelemaan kantokättäni vähän väliä.

Päästyäni ladun reunalle nään kun Milo hölkkää perääni. Heitän sukseni maahan.

"Sanon jo, etten tuu oottaa sua ollenkaan, koska haluun saada kunnon hikiliikunnan heti päivän alusta. Plus en kuule sua koska aioin kuunnella musiikkia kuulokkeista." Milo sanoo vähän liian kovalla äänen voimakkuudella.

"Okei, mä tuun sitten perässä hitaasti, joten älä ihmettele jos kestää." Huudan takaisin.

"Yeppis" Milo huutaa edellistäkin kovempaa ja lähtee hiihtämään.

Jään paikalleni nauramaan muiden ihmisten tuijottaessani minua. Lähtiessäni Milon perään hän oli jo silmieni kantamattomissa. Olin viimeksi hiihtänyt 9lk, jolloin lähdin kaveriporukkani kanssa suunnistamaan metsään ilman puhelinta. Löysimme ison mäen, jota laskimme varmaa 2h putkeen ennen kuin Leila kaatui ja mursi kätensä. Me kaikki menimme paniikkiin ja keksimme että, Max ja Tommi lähtisivät hakemaan liikan opettajaamme. Ainoa ongelma oli se, ettei kenelläkään ollut mitään ideaa missä päin ladut olisi. He lähtivät kuitenkin matkaan ja vajaan puolen tunnin päästä he tuli takaisin opettajan kanssa. Opettajamme oli todella vihainen ja saatiin kaikki siitä tunni jälkkää.

Hävettää ihan saatanasti aina kun, joku pappa kirjaimellisesti kiitää ohitseni. Ensimmäinen ylämäki tulee vastaan. Koitan mahdollisimman pitkään päästä tasatyönnöillä, mutta voimani loppuu kesken ja kaadun siihen ladulle. Yritän nousta ylös, mutta heti kun pääsen sukseni päättää haluta takaisin mäen pohjalle. Pääsen haara askelin mäen päälle ja nään ison alamäen. Lähden kyykky asennossa laskemaan mäkeä ja olen jo voiton puolella, mutta kaadun naama edellä lumi penkkaan.

" Voi vittu ku tää on paska laji." Kiroan noustessani.

Pääsen hotellille mustelmilla ja väsyneenä. Huomaan myös että Matt on laittanut minulle Snapissä viestiä.

Matt: Moro
Minä: Moi
Matt: Haluuks tulla mun kaa tänää laskee mäkee?

Mitä? Hän haluaa laskee mun kanssa. APUA

Minä: Ööm joo voin tulla mut  tulin just hiihtää nii en täs voi vähän kestää.
Matt: Juu ei haittaa
Matt: Laita viestii sitte ku oot valamis
Minä: Joo laitan

Olen aivan täpinöissäni. Hän kysyi minua. En oikein tiedä miten päin olla, joten pompin ja pyörin keittiöön.

"Mikäs sulla on? Törmäsitkö puuhu ja tuli aivotärähys vai mitä?" Milo ilvailee.

"Eikö ihminen saa olla ilone?" Tuhahdan ja otan banaanin syötäväkseni.

"Juupa juu. Mä olin jo tulos sinne mettää kattoo minne olit jääny, ku tulin hotellille jo puol tuntii sit."

"Oon super hidas hiihtäjä. Se johtu siitä" Vastaan ja suuntaan suihkuun.

Kiitos ku oot jaksanu lukee se merkitsee mulle tosi paljon! Tuntuu tosi oudolle mut kirjotin tätä lukuu varmaa 2h ku ei oikee ollu jaksamista, mutta kyl tästä ny jotain tuli. Mulla on pieni ongelma koneella kirjoittaessa ku en tiiä miten siin pystyy vaihtaa fonttia joten kirjotan aina välil puhelimel ja koneel joka vie multa paljon aikaa 😭.