Mitä meistä tuleekaan?// One shots

leiriahdistus

...

Näin unta pari yötä sitten lähdöstä. Oli hirveä kiire lähteä ja minulla kassissa oli vain yhdet sukat. Niillä ei voi olla leirillä 6 päivää.

Minua rehellisesti sanottuna ahdistaa. Pitäisi olla sosiaalinen melkein viikko yli 30 uuden ihmisen kanssa. Miten pystyn siihen? En tiedä. En varmaan mitenkään. En tunne ketään sieltä. Tai no tunnen yhden riparilaisen ja yhden isosen. Riparilainen on serkkuni jonka kanssa en ole läheinen ja isonen on ollut kanssani samalla ala-asteella muttei me oltu kavereita tai ainakaan lähesiä semmosia.

En tiedä miten selviän riparista. Haluan vain sulautua tapettiin enkä halua muiden huomaavan minua. Miksi ketään edes kiinnostaisi minä? En tiedä itsekään. Ei ketään kiinnosta. No pääsenpähän helpommalla. Ei ainakaan tarvitse keksiä väkisin puheenaiheita. Haluan tutustua uusiin ihmisiin mutten kuitenkaan halua sitä. En jaksa ihmisiä. Kaikki tyttö riparilaiseni vaikuttaa todella ärsyttäville kusipäille joiden poikaystävät vaihtuu nopeammin kuin heidän sukat eikä mua kiinnosta kokoajan keskustella pojista tai heidän ulkonäöstä. Mielummin olen hiljaa. Ja pojista puhumattakaan. He vaikuttavat tyhmemmille kuin kumisaappaat. Isosetki vaikutti vähän... no en nyt kehtaa edes kertoa.

Eniten pelottaa saanko olla yksin. Tarvitsen päivässä sen hetken kun saan olla ihan yksin ilman kenenkään tuomitsevaa katsetta tai läsnäoloa. Pääni ei kestä jos en saa rauhoittua rauhassa. Muutun äkäiseksi ja tiuskin vain sen takia että olen väsynyt muiden läsnä oloon ja höpöttämiseen. Haluan kuunnella musiikkia rauhassa ja lukea wp:tä. Tiedän etten saa olla rauhassa riparilla. Eniten ärsyttää jos huonekaverini on tyhmiä kikattelevia ja kiljuvia pikkutyttöjä. Sitä en jaksa. Toivon suht rauhallisia huonekavereja. Mun tuurilla saan tietysti ne kaks kusipäätä jotka eivät osaa ajatella muita.

Meidät tytöt laitetaan ilmeisesti huoneisiin joihin mahtuu 4 ihmistä ja yksi heistä on isonen. Todennäköisesti joudun 2 parhaan kaverin kanssa samaan huoneeseen johon minut käsketään ja tunnen itseni ulkopuoliseksi. Se ei ole kiva tunne. Meitä käskettiin miettimään jo valmiiksi kenen kanssa haluamme samaan huoneeseen. Kenet minä vastaan? En kenenkään kanssa? Se olisi ainakin totuus. En halua kenenkään kuiskivan ympärilläni koska minulle tulee olo että he puhuvat minusta pahaa.

Pelkään että alan yliajattelemaan ja yhtäkkiä purskahdan itkuun. Mitä sitten teen? En tiedä. Pelkään alkavani ajattelemaan että olen taas ulkopuolinen ja taakka kaikille niinkuin olen aina joka paikassa. Olen ollut riparitapaamisessakin todella lähellä purskahtaa itkuun kun on puhuttu mitä riparilla tulee tapahtumaan. Tiedän että olen joka hetki yksin enkä halua olla yksin mutten ole valmis tekemään mitään etten olisi yksin. Miks mun pitää olla tämmönen? Olen ajatellut että itkeminen on normaalia mutta en halua itkeä muiden edessä jolloin minusta tulee suurempi kummajainen.

Pelkään suihkussa käymistä. En tiedä millaiset suihkut siellä on mutta jos siellä on samanlaiset kuin uimahalleissa tai saman tapaiset yhteis suihkut en tiedä mitä teen. Menenkö laittamaan vessaan uikkarin käyn suihkussa se päällä ja menen vessaan ottamaan uikkarin pois? Ilkosillaan olo ventovieraiden kanssa ei tunnu luontevalta.

Olen kuullut että riparilla on kivaa ja joillekin se on elämän yksi kohokohdista. Joo varmasti on jos siellä on kavereita tai muuten vain olet todella sosiaalinen ja pystyt puhumaan kaikille. Minulle kivat puheenaiheet on Kuumaa, Bc, true crime ja öö ei taida olla muuta. En tykkää keskustella muista.

Mitä jos en vain mene sinne? No se ei ole vaihtoehto. Haluan päästä ripille ja muutenkin rippijuhla kutsu on lähetetty, kummit on pyydetty siunaamaan, juhlapaikka on varattu ja on ostettu jo jotain rippijuhliini. Mutta mitä jos en vain pysty tähän? Olen myös jo tehnyt 3 ulkoläksyä ja yksi on jäljellä. Aikomukseni on suorittaa se ensimmäisenä päivänä.

Joidenkin mielestä olisi järkevä kertoa vanhemmille tai ripariohjaajille tai isosille tunteistani. No en mä vittu pysty siihen. Äiti varmaan sanoo jotain ''No se nyt pitää suorittaa'' tai ''No yritä tutustua niihin ihmisiin'' Ei se ole niin helppoa. En pysty olla rennosti ihmisten edessä joiden pelkään tuomitsevan. Ja kaikki he vaikuttavat sille että ovat päättäneet jo tapaamisissa että olen perseestä eivätkä halua tutustua minuun. Kaikilla muilla on kaverit ja minulla ei. Ripari ohjaajat ja isoset varmaa pitää mua säälittävänä kun 15 vuotias ei pysty olemaan viikkoa ihmisten kanssa.

Pelkään myös ryhmä- ja paritehtäviä. Ne on perseestä. Kappas kummaa olen yksin tekemässä paritehtävää ja minut pakotetaan kolmanneksi johonkin ryhmään. En halua sitä. Tai joudun tekemään yksin. En halua sitäkään.

Miks mun pitää olla näin vaikee? Miks en voi olla normaali? Mikä mussa on vikana? Voinko vain jäädä kotiin?

Suunnitelma riparille: sulaudu tapettiin, älä puhu kellekkään, yritä olla huomaamaton, selviä hengissä kotiin.

●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○
Jos jäi epäselväksi ni noi on mun ajatuksia riparille lähdöstä. Ei hirveesti kiinnosta lähtee jos ette huomannu. Jos vinkkei riparille kuuntelen mielelläni (Ei sit pliis mitää hyvin se menee tai kerro jollekin sun ajatuksista tai nauti ajasta tai yritä tutustuu ihmisiin kommentteja. En jaksa semmosia)

Sori jos oli tosi epäselvä luku. Yritin laittaa kaiken sillee miten ne mun päässä on ja mun päässä on semmonen ajatusmöykky mikä on semmonen harmaan tai mustan värinen ja se kasvaa koko ajan enkä saa sitä pois mun mielestä.

Sori nyt jos joku luokkaantu noista mitä kuvittelen muiden olevan. Ei oo tarkotus loukata ketää mut noi on vaa mun ajatuksia.

Haluatteko ens one shotissa lukee mun tekemän mielipidekirjoituksen ja esseen. Katon saanko ne tänne laitettua ja jos saan saatte lukea ne.