1.8
Lauantai
Juuri se tapatui, mitä en kuvitellut tapahtuvan. Juuri, kun maailmamme olivat silkkinauhalla sidotut yhteen, joku katkaisi nauhan. Maailma ajelehti syville vesille ja katsoin sitä mustan verhon takaa mitä milloinkin.
On sujunut ihan mukavasti, ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Ilmat ovat viilenneet ihan mukavasti, noin 14-asteiseksi. Olen soitellut Adalle ja hän kertoi, että ei tule muutamaan kuukauteen tänne, meidän luoksemme. Hänelle on juuri nyt vaikeaa. Ymmärrän täysin ja annan hänen toipua rauhassa mumminsa kuolemasta.
- Jessy! Lähetäänkö nyt? Harry huutaa ovelta aurinkolasit ruskean hiuspehkon kuorruttamassa päässään.
- Mä tuun, mä tuun! huudan ja otan uuden peigen värisen takkini. Se ei kestä vettä, mutta on juuri sopiva tänään, kun on vain 10-astetta lämmintä ja pilvistä. Se on villaa ja siihen sopii oikein iso kaulahuivi.
- Hei, lopeta se haaveilu me myöhästytään kohta! joku keskeyttää minut ärtyneellä äänellään ja puen valkoiset converseni jalkoihini. Olemme Harryn kanssa menossa lääkäriin. Minulla on ollut monta päivää kipeä vatsa, eikä se johdu naistenvaivoista, ehei. Se on jotain muuta.
- Bussi tuli, Harry huomauttaa taas hieman ärtyneesti, kun olen taas vaipunut mietteisiini. Menemme istumaan etupenkeille ja bussi kaahottaa kohti terveyskeskusta. Maahaani sattuu taas, enkä tiedä mikä on vialla. Se ärsyttää ja hämmentää minua. Vatsassani on kaiken kivun lisäksi pieni möykky. Mahani nousee hieman alavatsasta/keskivatsasta (siitä välistä) ja laskee sitten normaaliksi. En ole raskaanakaan. Yhtäkkiä Harry tarttuu minua kädestä ja huomaan, että bussi on pysäkillämme jolla jäisimme. Harry vetää minut ovelle ja heilauttaa kättään kiitokseksi bussikuskille, joka vastaa nyökkäämällä. Kuljemme kohti pääovia ja Harry avaa minulle oven. Herrasmieheni. Kävelemme vastaan otolle ja Harry kysyy: - Meillä ois aika täällä kello neljältä.
- Juu, odottakaa pieni hetki, lääkäri kutsuu teidät kohta huoneeseensa, nainen vastaanotolla vastaa hymyillen ja menemme istumaan odotustilaan.
- Ja siis sä et oo raskaana? Harry kysyy hammastaan purren tuskallinen ilme kasvoissaan.
- En oo, mutisen ja vilkaisen Harrya kulmieni alta. Hän huokaisee helpotuksesta ja pyyhkii selvästikin tuskahikeä otsaltaan.
- Lindholm! joku kutsuu ja oletan, että se on lääkärimme. Kävelemme lääkärin huoneeseen, joka on juuri sopivasti valoisa. Lääkärillä on tummanruskeat, pitkät ponihännällä olevat hiukset ja hän on suunilleen 170cm-pitkä. Hän on siis nainen.
- Kuulemma mahakipua? lääkäri kysäisee samassa minulta, kun olemme menneet istumaan vaaleansinisille tuoleille.
- Joo, muo niiku sattuu tohon niiku keskivatsaa, tai niiku tohon, sanon ja osoitan mahani kohtaa, missä olen tuntenut kipua.
- Okei, no mä kokeilen nyt sitä kohtaa ja sano sit, jos sattuu, lääkäri toteaa ja siirtyy rullatuolillaan minun eteeni. Harry liikehtii vieressäni vaivaantuneena. Lääkäri nostaa paitaani ja alkaa tunnustelemaan mahaani. Jossain välissä inahdan kivusta, kun lääkäri painaa osoittamaani kohtaa.
- Onpa erikoista.. Lääkäri mietiskelee ja sanoo yhtäkkiä: - Sun pitää mennä (?)kuvauksiin.
- Öh okei, no millon? kysyn ja vilkaisen epävarmasti mahaani.
- Varaan sulle ajan kuudeks, lääkäri sanoo ja rullaa takaisen tietokoneensa ääreen: - Voitte poistua.
Meillä on aikaa kuvauksiin noin tunti ja 15-minuuttia.
- Mennääks syömään johonkin? kysäisen hiljaisuuden keskeltä.
- Joo mennää vaa.
Kävelemme johonkin hienoon italialaiseen ravintolaan ja meidät ohjataan pöytään. Pöytämme on ikkunan vieressä, hitto! Toivottavasti fanit eivät huomaisi Harrya...
-Skip- 1-päivä
Harry tuijottaa (minne kuvat nyt tuleekaan, ei mitää hajuu, sovitaanks vaik et sähköpostii :Ddd). Hänen ilmeensä on järkyttynyt, erittäin järkyttynyt. Tuijotan itsekin kuvauksen tuloksia järkyttyneesti. En ollut ikinä miettinyt, että se saattaisi periytyä. Minulle.
Kiitos ja kumarrus kaikille lukioille! Ja en sit todellakaa oo mikää hyvä näissä sairaala asioissa, että olettakaa sit, että kirjotan nää oikein. Ilmoitelkaas virheistä ja jne.
