secrets and lies | larry

21042019 || louis

''Louis?'' Liam huusi kylpyhuoneen puolelta. Sinisilmä huokaisi raskaasti ja toivoi, ettei riitaantuisi suuresti tästä asiasta. ''Mikä vittu tä on?'' lisäsi Liam astellen Louisia vastaan. Hän piti kädessään testiä aivan, kun ei tietäisi sen käyttötarkoitusta. ''Raskaustesti'', Louis sanahti vieden katseensa varpaihinsa. ''S-sulle?''

''Mulle.''

''L-louis s-sä o-olet r-raskaana.'' Muutama nanosekuntti ja Louis oli maassa polvillaan, antaen kyynelten valua poskilleen. Ei se voinut olla mahdollista. Ei hän voinut olla raskaana. Ei vain voinut. Ei se ollut luonnollista miehille. Eikä hän todellakaan tiedä, mitä tästä tulee. Hän ei edes tiedä kummalle oli raskaana, eikä todellakaan halua selvittää sitä. Ei ainakaan yhdessä  Liamin kanssa.

''Mut e-eikö se ole h-hyvä asia?'' Liam takerteli kyykistyen kihlattunsa eteen. Hän laski kätensä toisen reidelle, silittäen sitä lohduttavasti. ''E-en mä tiedä'', pudisti Tomlinson päätään kyyneleiden virratessa. Ei Louis tiennyt mitä tehdä, mitä sanoa. Hän ei tiennyt oliko raskaus, oliko lapsi hyvä asia. Hän ei tiennyt halusiko pitää sisässään kasvavan uuden elämän, vaiko päättää sen ennen kunnolla alkamista. Valintoja tulisi olemaan - ja aivan helvetisti. Hänen pitäisi päättää vaikka ja mitä, eikä todellakaan tulisi selviämään siitä kaikesta. Tosin onnekseen oli aikaa päättää pitäisikö hän sen, minkä oli yhdessä joko Liamin tai Harryn - luultavasti kuitenkin Harryn kanssa saanut aikaan, vai varaisiko ajan lääkärille ja kertoisi, ettei halua pitää sitä. Ettei ole valmis siihen kaikkeen. Vaikka tosiasiassa olisikin. Ainakin melkein.

"K-koska sä meinasit kertoa?" kuuli Louis Liamin huulten välistä kysymyksen, ja sen perässä raskaan huokaisun. Toisaalta se oli liikaa jopa Liamilta, mutta toisaalta ihan ymmärrettävä kysymys. Kaikesta huolimatta, Liam oli edelleen hänen kihlattunsa. Ja varmasti hän olisi siinä tilanteessa kysynyt samaa, mutta silti. Liika oli aina liikaa. Oli kyseessä sitten kuka vain.

''E-en tiedä'', mutisi Louis vieden katseensa pois Liamista.

''Et tiedä?'' naurahti Liam, saaden sinisilmän hermot katkeamaan. Hän ei sietänyt sitä, kuinka hänen päätöksiä arvosteltiin, kyseenalaistettiin, tai mitään muuta siihen samaan kastiin liittyvää. Hän vihasi sitä, kuinka ihmiset eivät voineet olla okei sen kanssa, mitä hän päästi ulos suustaan. Mikä oli hankalaa kunnioittaa muiden sanoja, muiden päätöksiä?

"Sä olet aina töissä. Joka helvetin päivä vähintään kymmenen tuntia. Sä lähdet heti aamulla, ennen ku oon edes herännyt ja tuut takasin, ku oon nukkumassa. Tai sitten sä tuut takasi, ilmotat olevasti liian väsynyt, josta syystä meet suoraan nukkumaan. Sä et puhu mulle mistään muusta ku työasioista ja sä oletat vielä, et kertoisin sulle tästä ensimmäisenä?!" Louis nousi muutaman ensimmäisen sanan jälkeen seisomaan, korottaen ääntään loppua kohden. Hän oli niin tosissaan, kuin ikinä voisi olla. Hänen kasvonsa, sekä t-paidan kaulus kostuivat suolaisista kyyneleistä, niin kuin jokaisella kerralla, kun hän suuttui, tai oli jostain vihainen, ärsyyntynyt.

''Kenelle sä sitten ajattelit kertoa ensin? Ajattelitko sä alkaa ettimään Harryn numeroa jostain ja soittaa sille ja kertoa, kuinka oot raskaana?! Mä oon Louis sun kihlattu, mä oon sen isä, mä ansaitsen tietää siitä ensimmäisenä!'' Ja sieltä Liam otti Harryn esiin. Se oli ihan oletettavissa. Aina Harry tuli esiin heidän riidoissaan. Jokaisella kerralla. Liam ei ymmärtänyt sitä, ettei Harrylla ollut mitään tekoa heidän riidoissaan, ei todellakaan.

''Miks sun aina pitää ottaa Harry esille? Ootko sä mustasukkainen siitä, ettet ole mun ensimmäinen suhde?'' Louis tiesi, kuinka Liam suuttuessaan saattoi käydä väkivaltaiseksi. Hän oli kerran aikaisemmin saanut tuntea toisen nyrkin poskessaan. Tosin sen kerran jälkeen Liam ei nähnyt kihlattuaan kuukauteen, eikä kuullut hänestä yhtään mitään. Louis ei voinut sietää väkivaltaa, ei todellakaan. Eikä sitä sallinut parisuhteessakaan. Hänen ei tarvinnut.

''Mä mustasukkainen? Ja vitut olen'', tuhahti Liam, saaden Louisin huulten välistä karkaamaan naurahduksen. Liam oli mustasukkainen aina. Jokaisesta asiasta.

''Älä kuseta. Mä tiedän, että sä olet mustasukkainen siitä, ettet saanu neitsyttä miestä'', pudisti Louis päätään, yrittäen pyyhkiä kyyneleitä poskiltaan. Liam saisi vuorostaan nukkua sohvalla, nimittäin Lou oli kyllästynyt siihen kaikkien riitojen myötä. Hän oli aina se, joka joutui nukkumaan sohvalla, joka sai herätä aamulla helvetillisen selkäkivun kanssa. ''Ja ei, älä edes sano mitään vastaan, okei? Mee vaan suoraan nukkuu sohvalle, mä oon helvetin kyllästynyt siihen'', tuhahti Louis, pyyhkien jälleen kyyneleitään. Ja ennen, kuin Liam ehti avata suutaan, poistui Louis paikalta. Hän asteli makuuhuoneeseen, jonka oven sulki perässään.

Kaikki meni juuri niin, kuin hän oli ajatellutkin. Hän ajattelikin, ettei Liam ottaisi asiaa mitenkään hyvällä. Eikä varsinkaan, kun sai asian itse selville ilman mitään kertomista. Tosin kai se oli arvattavissa hänen pahoinvointinsa ansiosta, joka ei enää päivien jälkeen voinut johtua pilaantuneesta ruoasta.

Tomlinson laski päänsä tyynyyn, huokaisten hiljaisesti. Hän käpertyi pieneksi lämpöisän peiton alle, käyden päässään miljoonia kysymyksiä. Enimmäkseen liittyen raskauteen ja sen aiheuttajan toiseen osapuoleen. Oliko se oikeasta kiharapää, jonka kanssa päätyi pitämään hauskaa yhtenä jos toisenakin iltana lomallaan. Vai oliko se Liam, hänen kihlattunsa? Tosin se, ettei kaksikko ole edennyt suudelmia pidemmälle pitkään aikaan, lisäsi Louisin epävarmuutta.

Oli miten oli, hän ottaisi siitä selvää. Yksin. Ilman Liamia, ilman Harrya. Ei kummankaan tarvinnut olla hänen tukena. Hän oli vahva. Hän selvisi yksin. Ainakin niin Louis halusi ajatella. Hän halusi ajatella olevansa vahva, selviävänsä kaikesta yksin.

Tosiasiassa hän ei tulisi selviämään yksin, ei todellakaan. Vaikka kuinka Liam kävi hänen hermoilleen, tarvitsi hän kihlattuaan. Ja helvetisti tarvitsikin.