secrets and lies | larry

22022019 || louis

Louis räväytti silmänsä auki, hengittäen yhtä nopeasti, kuin rankimman treenin jälkeen. Herra nousi nopeasti istuma-asentoon, yrittäen tasaannuttaa kiihtynyttä hengitystään. Muutama kirosana karkasi miehen huulten välistä samassa, kun hän pyyhki peittoonsa kulmaan kylmää hikeä otsaltaan. Louis tunsi kyyneleiden nousevan silmiinsä yrittäen parhaansa mukaan peitellä niitä.

''Louis?'' kantautui Liamin ääni keittiöstä. Eikä siinä kauaa mennytkään, kun herra tuli esiin kahvikuppi kädessään. ''Mikä on?'' kysyi Liam astellen lähemmäksi edelleen nopeasti hengittelevää herraa.

''P-painajainen'', valui kyyneleet hänen poskiaan pitkin reippaasti. ''Hei, älä itke, se oli vaan unta'', Liamin rauhoittava ääni kertoi. Liam laski kuppinsa pöydälle, kietoen kätensä kihlattunsa ympärille. ''Ei mitään hätää.''

''Mä... Me... M-me...'' mutisi Louis niiskuttaen Liamin rintakehää vasten.

''Louis hei, rauhotu, ei mitään hätää'', jatkoi Payne rauhoittavalla äänellään, silitelen Louisin selkää. Siitä huolimatta Louisin niiskutus muuttui itkuksi, jota hän ei kyennyt lopettamaan.

''M-me L-liam s-saatiin l-l-l-lapsi'', itki hän vuolaasti rakkaansa rintakeää kohden.

''Miksi sä sitten itket, Louis? Eikö se olisi kiva juttu?'' Liam sai sanoillaan Louisin itkemään vain enemmän. Ei hän halunnut itkeä, muttei voinut mitään muutakaan.

''M-mut L-liam'', tiukensi Louis otettaan toisen ympärillä. ''L-lapsi s-syn-ty k-k-uollee-na.''

Siinä vaiheessa Liam tunsi sydämensä jättävän muutaman lyönnin välistä. Hänen silmistä valuvat kyyneleet eivät tehneet loppuaan. Jotenkin pelkkä ajatus siitä, että hänen ja Louisin lapsi syntyisi kuolleena oli liikaa.

Siinä pariskunta sitten istui rutistaen kilpaa toisiaan, itkien unessa kuolleensa syntyneelle lapselle. Ehkä vähän outoa, mutta ei se mitään. Asiahan oli täysin ymmärrettävissä. Oli ymmärrettävää itkeä, vaikka kyseessä olikin pelkkä uni. Painajainen.

••

Puoli tuntia herrat olivat kiinnittyneinä toisiinsa, kunnes tilanne muuttui jopa kiusalliseksi. Niin he päättivät lähteä lähellä olevaan kauppakeskukseen ostamaan ruokaa, heräteostoksia sekä blondia hiusväriä.

Louis kylläkin oli sitä mieltä, ettei blondi tulisi sopimaan Liamille, eikä tuo todellakaan tälläkään värjäyskerralla tulisi saamaan hiuksiaan blondiksi. Hänen pitäisi värjätä vähintään kymmenen kertaa, että ennen ruskeat hiukset muuttuisivat kunnolla blondiksi. Sitä ennen ne tulisivat olemaan oranssit sekä loppuvaiheessa keltaiset. Valitettavasti. Louis ainakin saisi nauraa kihlattunsa valinnalle makeasti.

''Parkkeeraa tohon!'' huudahti Louis nähdessään tyhjän paikan seuraavassa välissä. Liam teki niin, kuin käskettiin, ajaen seuraavaan väliin. Kuitenkin heidän tuurillaan edestä tuleva auto ehti ajaa sen välin viimeiseen parkkipaikkaan ennen heitä.

''Voi vitun vittu'', marisi Liam samalla, kun ajoi jo viidettä väliä, mutta tuloksetta. Hän vihasi parkkipaikoissa sitä, että ne olivat aina täynnä. Ihan aina. Ja he olisivat hyvin voineet ottaa taksin tai tulla bussilla. Tosin ruokaostosten vieminen bussiin ei kuulostanut mitenkään houkuttelevalta. Nimittäin vaikka he asuivatkin kahdestaan, söivät he ainakin neljän edestä päivittäin ja sen huoamasi myös kauppakäyntien kuiteista.

''Ois pitäny ottaa taksi'', huokaisi Liam ajaen jo seitsemännettä väliä. ''Kyllä me se paikka vielä löydetään'', vakuutti pelkääjän paikalla istuva Louis, hymy huulillaan.

Kymmenes väli tuotti tulosta; Liam ehti ennen vastakkaisesta suunnasta tulevaa autoa ennen parkkipaikkaan. Kyllä he kiitettävän matkan joutuivat kävelemään, muttei se mitään. Joutusivat he kuitenkin kävelemään kauppakeskuksessakin, varsinkin kun Louis halusi mennä kiertelemään vaatekauppoja.

''Eikö sulla muuten ole vaatteita jo ihan tarpeeksi?'' kysäisi Liam, naurahtaen heleästi.
''Ehei, Liam. Niitä on liian vähän. Siinä vaiheessa, kun joudun käyttämään sun vaatekaappia, niin mulla on mahdollisesti tarpeeksi vaatteita'', virnuili Louis tietäen kyllä, että käytti jo Liamin vaatekaappia omiensa säilyttämiseen. ''Louis. Sä käytät jo mun vaatekaappia'', pyöräytti Liam silmiään, tarttuen rakkaansa kädestä kiinni.

••

Puolentoistatunnin, kymmenen vaatekaupan jälkeen sekä neljäsataa dollaria köyhempänä herrat pääsivät vihdoin kaupan puolelle. Sieltä heidän kärryynsä tarttui kahdeksankymmenen dollarin edestä ruokaa sekä noin sadan dollarin edestä heräteostoksia (johon kuului mm. uusi peili eteiseen, röhkivä possu - koiranlelu (ja tässä tilanteessa otetaan huomioon, ettei heillä ole koiraa)).

Heidän kauppareissunsa päättyi naurun seassa. Louis oli päättänyt kiivetä ostoskärryyn kauppakassien sekaan. ''LIAM VARO TOTA AUTOA!'' huusi ruskeahiuksinen peittäen silmät kämmenillään. Hän ei halunnut tietää edes, miten tilanne päätyisi. Tietenkin hän nauroi makeasti, samoin teki juokseva Liam, joka yritti parhaansa mukaan ohjata kärryä niin, ettei se osuisi yhteenkään autoon.

''Sehän meni hienosti. Tähän reissuun meni 580 dollaria ja sun hiusväri unohtu'', Louisin nauru täytti heidän autonsa. Hän oli onnellinen oikeasti. Hän tunsi, kuinka onni vain hehkui hänestä. Ja se, jos jokin oli hyvä asia.

''No, ehkä me mennään vielä myöhemmin kauppaan ostamaan se'', keskittyi Liam ajamiseen parhaansa mukaan.

''Ehkä sä menet yksin, ettei mene taas neljääsataa dollaria vaatteisiin'', kohautti Louis olkiaan, hymyillen leveästi.

Louisin oikean onnen lisäksi tilanteessa oli ainakin yksi hyvä puoli; kumpikin oli unohtanut täysin edellisen illan ''riidan''.