...

1.2K 89 5
                                    

Emme olleet Jackin kanssa nähneet vähään aikaan ja palaan Suomeen muutenkin parin viikon päästä emmekä näkisi toisiamme pitkään aikaan. Joten aioimne tehdä jotain kivaa tänään. Emme päättäneet vielä mitä tekisimme, mutta hän tulee hakemaan minut kahdelta ja kello on puoli kaksi.

Olen juuri lähdössä ulos kun kuulen riitelyn ääniä.

"Meidän piti viettää aikaa siskoni ja hänen perheen kanssa, mutta sinä juokset melkein jokaisessa lähellä olevassa baarissa ja tulet  tänne seuraavana iltapäivänä kuin mitään ei olisi tapahtunut!" ilmeisesti äitini huutaa  isälleni.
He ovat riidelleet viime aikoina jonkin verran. Äiti tulee heidän makuuhuoneesta silmät punaisena.

"Mä meen tästä nyt..." mutisin ja lähden ulos odottamaan Jackia.
Pian Jack kävelikin tätini pihaan ja hymyilen pienesti hänelle. Kiedon käteni hänen ympärille ja vedän hänen tuoksuaan nenääni.

"Mikäs sulle tuli?" hän kysyy ja naurahtaa hieman. Huokaisen ja katson Jackia silmiin.

"Äiti ja isä... ne riiteli ja muutenki niillä näyttää menevän huonosti", sanon ja yritän hymyillä hieman. Jack mietti hetken ja katsoo minua virnistäen samalla pienesti.

"Mulla on idea mikä saa ton unohtuun", hän sanoo ja lähtee vetämään minua perässään.
Katson edessäni kävelevää poikaa kummastuneena, mutta ei hän näe kasvojani nyt. Naurahdan pienesti ja otan muutaman juoksu askeleen, jotta pääsen kävelemään hänen vieressä.

Jack toi minut pienelle mäelle. Istahdan hiukan kostealle nurmikolle ja Jack istuu viereeni. Nojaan hänen olkapäähään ja katson maisemaa, joka näkyy edessämme. Hymyilen pienesti ja vilkaisen Jackia, joka näyttää hermostuneelta.

"Mitä sä mietit?" Kysyn ja nousen kunnolla istumaan. Jack kohauttaa olkapäitään ja huokaisee.

"En mitään..." hän kuiskaa, että kuulen sen juuri ja juuri. Annan asian olla. Kyllä hän sanoisi jos hänellä on jotain mistä haluaa puhua. Kyllä minäkin aion kertoa hänelle, jos mieltäni painaa joku asia. Olemme puhuneet jo siitä mitä teemme kun palaan Suomeen. Jack ehdotti, että antaisimme asian olla ja mietimme sitä myöhemmin. Kyllä se minullekkin käy, että annamne asian olla nyt hetken, mutta mietin sitä koko ajan. Kun lähden molemmat jatkavat omaa elämäänstä. Voisimmehan me silti olla kavereita, koska minä en haluaisi olla kaukosuhteessa. Varsinkaan jos toinen asuu erimaassa.

Säpsähdän kun Jackin puhelin alkaa soida. Hän vilkaisee näyttöä ja sen jälkeen minua.

"Aiotko sä vastata?" Kysyn, koska puhelimen pirinä alkaa häiritsemään pikkuisen. Jack nyökkää kiusaantuneesti ja lähtee puhumaan kauemmas.

"Moi...viideltä?....okei...mä tuun", Jack sanoo puhelimeen ja tulee takaisin viereeni. Kello on varmasti jo kohta viiden, joten nousen ylös nurmikolta.

"Lähetäänkö?" Kysyn. Jack nyökkää ja lähdemme kävelemään mäkeä alas...

Joo tästä tuli nyt lyhyempi luku, mutta ens luvusta tulee pitempi. Tää oli nyt vaan "väliluku" . Toivottavasti tykkäsitte luvusta:) kommentit ovat toivottuja

~SUMMER IN CALIFORNIA~Where stories live. Discover now